Lapsuudessani äiti tapasi huudahtaa ikkunasta suureen ääneen ”Syömääään!” kun oli ruoka-aika ja sitä käskyä kannatti totella, ellei halunnut jäädä ilman. Erityisesti keittoruoat olivat jostain syystä herkkua, koska keiton pinnnalla kellui vaikka mitä ihmeellistä, mutta herkullista purtavaa. Tälläinen muistikuva juolahti mieleeni Metal Churchin 30 vuotta sitten julkaistua neljättä albumia ”The Human Factor” kuunnellessani. Bändi oli saanut rakennettua maistuvan ja monesta eri metallityylistä koostuvan keitoksen, joka kuulosti silti Metal Churchilta. Mukana on perinteistä heavy metallia, speed metallia ja thrashia. Myös akustiset kitarat on kaivettu laukuistaan muutamalle raidalle, joten tunnelmallisempaa evästä oli tarjolla.
Kun nämä ukot huutavat ”Syömääään!”, silloin totellaan. Herrat laittavat kattilan liedelle ja levyn kutoselle nimikappaleen myötä. Kehottavat myös istahtamaan pöytään seuraamaan keittoruoan edistymistä. Kovasti ilkeän kuuloinen kitarariffi räjähtää käyntiin kevyen alkukolistelun jälkeen. Alkaa tehdä välittömästi mieli pompata ylös pöydästä ja lähteä takaisin hiekkalaatikolle rikkomaan jotain. Raita on aggressiivinen thrash runttaus mosh partteineen ja se haistattaa pitkät sen ajan musiikkisuuntauksille, jotka olivat muuttumaan päin. Loistava biisi, joka tappaa hymyn huulille ja pakottaa haluamaan kuulla mitä seuraavaksi on tarjolla.
”Date With Poverty” jatkaa likaisella linjalla. Kitarariffi on taas kuin suoraan metallineron sormista lähtöisin ja sellainen kitaristi Kurdt Vanderhoof taitaa olla, vaikka hääräsi tässä vaiheessa bändin uraa vain säveltäjänä. Lämpötila keittiössä alkaa nousta ja vesi kiehua tämän biisin soidessa. Tekee mieli nostaa nyrkki ilmaan, tokaista ”Fuck you!” ja kääntää liettä isommalle. Todella vahva ja tarttuva kappale ja albumin kulmakiviä.
”The Final Word” on kuusiminuuttinen eepos, johon on kirjoitettu mahtava säemelodia sekä kertosäe. Mitä enemmän tätä raitaa kuuntelee, sen paremmin se toimii. Kertosäe jää päähän soimaan ja jo tässä vaiheessa kuuntelua alkaa hiipiä takaraivoon epäilys, että Metal Church on tehnyt uransa vahvimman albumin. Biisissä on monia osia, tempon vaihtoja ja kova kitarasoolo, joten se ei päästä kuulijaa helpolla.
Joku kokeista huudahtaa, että lisää on tulossa ja kehottaa ottamaan huikan etikkaa. ”In Mourning” päästää vokalisti Mike Howen irti toden teolla, enkä voi kuin ihmetellä kuinka hienosti tämä toimii. Näppärä kitarariffi toimii taudin lailla ja antaa Howen tuoda surusanomaansa julki toden teolla. Vaikka biisi on perusrungoltaan keskitempoinen, on siinä osia, jotka nostavat kierroksia. On breikkejä, loistavaa soitinten hallintaa ja ennen kaikkea laulantaa. Kuusiminuuttinen kesto menee ohi hetkessä ja alkaa olla epätodellinen olo.
Tarjoilija naurahtaa ojentaen lasin piimää ja kehottaa rauhoittumaan, sillä seuraavaksi saa hetken hengähtää. ”In Harm´s Wayssa” akustiset kitarat on nostettu esiin ja tunnelma vaihtuu kerrasta. Biisi kasvaa hienosti herkästä ja kauniista kohti kertosäettä, joka lyö kuulijaa thrashmaisella halonhakkuubeatilla sormille. Tunnelma alkaa vuorotella herkän ja väkivaltaisen välillä kuin bipoläärisen oireyhtymän omaavan potilaan mieliala heikkona päivänä, jolloin lääkkeet ovat jääneet ottamatta. Seitsenminuuttinen biisi on vahva osoitus siitä millaiset biisinkirjoituskyvyt Metal Church vuonna 1991 omasi.
Tässä vaiheessa liemiruoan valmistusta eteen nostetaan purkillinen habanerochilejä ja kehotetaan maistamaan, sillä kohta tapahtuu taas. Koko vinyylin A-puoli oli yhtä metallin juhlaa. Epäluuloisin mielin käännän levyn ympäri ja laitan ”In Due Timen” soimaan. Tästä on akustiset osiot kaukana, eikä kuulijalle anneta armoa. Kyseessä on armoton runttaus, jonka tuplabassarit laittavat sormet naputtamaan pöytää ja vaatimaan tarjoilijaa tuomaan lasin mitä tahansa mikä saa poltteen suussa sammumaan.
Metal Churchin keitos on tulinen ja vihainen eikä osaa paikoitellen päättää mihin tunnetilaan kuulijan seuraavaksi johdattaa. ”Agent Green” alkaa jälleen akustisesti, mutta kasvaa pian sähköiseen poljentoon. Tämä on vähän kinkkisempi raita sulatettavaksi, eikä se tahdo avautua muuten kuin kuuntelemalla useaan kertaan. Biisi kasvaa komeasti loppua kohden ja tämä on mahtanut toimia komeasti livenä.
”Flee From Reality” nostaa kierroksia jälleen reippaasti ja auttaa kuulijaa haaveilemaan paosta todellisuudesta thrashmaisella otteella. Se sisältää monia soitannollisia koukkuja sekä näppärän hokeman kertosäkeessä. ”Flee From Reality!” Alan haaveilla utopistisista alanvaihdoista ja kesäisistä auringonlaskuista kunnes tarjoilija tulee kysymään, onko kaikki hyvin. Ruoka on kuulemma kohta valmis, mutta kaksi raitaa olisi vielä jäljellä.
”Betrayed” lupaa nimensä puolesta brutaalia käsittelyä, mutta sillä on albumin heikoimman sävellyksen taakka kannettavanaan. Tässä on loppuneet ideat kesken, eikä maku pääse sopasta esiin. Keskitempoinen biisi tuo etäisesti Anthraxin ”State Of Euphoria” -albumin seesteisemmät kappaleet mieleen ja tämän tahdissa ehtii vaikka käydä vessassa tai jääkaapilla täydentämässä varastoja.
Onneksi kokit tajusivat olla pahoillaan ja tarjoilevat viimeisen alkupalan kantamalla nyrkkiraudan ja ketsupin pöytään. Tämä on selkeä kannanotto ”The Fight Songin” sanomaan, joka pöläyttää pölyt korvista viimeisen kerran. Jälleen mennään eikä meinata ja kuuntelijaa hemmotellaan sellaisella thrashmällillä, että ei uskoisi olevan vuonna 1991 julkaistu tuotos. Tuolloin genren bändit alkoivat kääntää monojensa suuntaa kohti seesteisempiä latuja.
Typertynyt metallipää on mahtanut olla ihmeissään ”The Human Factorin” kuuman metallisopan tuoreeltaan kuultuaan, sillä se jaksaa kiehua edelleen. Kuuntelun päätyttyä tyytyväiset kokit hykertelevät tyytyväisinä kantaen sopan pöytään kysyen, onko herra tyytyväinen kuulemaansa. En voi kuin nyökätä ja maistaa kokkien taikapadasta. Maku on taivaallinen ja se kehottaa laittaa levyn alusta pyörimään. Käykää ystävät pöytään ja laittakaa soppakattila kiertämään. Tämä albumi ei kumartele vaan iskee takavasemmalta suoraan nivusiin!
9-/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.The Human Factor
2.Date With Poverty
3.The Final Word
4.In Mourning
5.In Harm’s Way
6.In Due Time
7.Agent Green
8.Flee From Reality
9.Betrayed
10.The Fight Song
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}