Australialaisen Meshiaakin nimi johtaa juurensa heprean kielen sanaan ”moshiach”, eli messias. Yhtyeen tarina sai alkunsa, kun Impellitteri-rumpali Jon Dette sekä Teramaze-kitaristi Dean Wells yhdistivät voimansa tätä luomusta varten. Dette ehti jo väistyä vahvuudesta ensimmäisen albumin jälkimainingeissa, mutta kone käy edelleen David Godfreyn otettua rumpalin tontin hallintaansa vuonna 2017.
Vuonna 2014 perustettu yhtye julkaisi ”Alliance Of Thieves” -nimisen debyyttialbumin vuonna 2016 ja se sai mukavasti positiivista huomiota osakseen. Nyt on vuorossa kakkosalbumi ”Mask Of All Misery” ja on mielenkiintoista kuulla, että millaista kehitystä melbournelaisleirissä on tapahtunut.
Albumin pyöriessä ensimmäisiä kertoja on ensivaikutelma positiivinen. Kappalemateriaali on tasaista, eikä pahoja huteja ole eksynyt sekaan. Bändi ei ole lähtenyt kauas debyyttilevynsä maisemista. Edelleen oleillaan heavy/power -vaikutteisen thrashin maailmassa, jossa puhaltavat aika ajoin progressiivisuuden tuulet.
Useampien kuuntelukertojen myötä levy saa entisestään lisää syvyyttä ja on selvää, ettei kyseessä ole kertakäyttöinen tuotos. Biiseissä on mukavasti potkua ja esimerkiksi ”Bury The Bodiesin”, ”Face Of Stonen” sekä ”In The Final Hourin” kaltaiset sävellykset ovat mainioita esimerkkejä bändin kehityksestä. Mainitusta kolmikosta löytyy juuri oikeanlaista särmää, tiukkaa riffittelyä sekä tarttuvuutta, jonka ansiosta ne jäävät takaraivoon potkimaan. Vastapainoksi muutama raita jää hieman polkemaan paikalleen, eivätkä ne onnistu jättämään itsestään muistijälkiä.
Kokonaisuutena ”Mask Of All Misery” on onnistunut jatko bändin tarinaan. Mitään poikkeuksellisen suurta levy ei tarjoa, mutta lopputulos on huomattavasti tehokkaampi, kehittyneempi sekä onnistuneempi kuin kolme vuotta takaperin. Meshiaakin tekeminen on tanakkaa ja biiseistä löytyy mukavasti tarttumapintaa. Parhaimmillaan australialaiset ovat suoraviivaisemman materiaalin parissa, mutta koukeroisempi ilmaisu tuottaa haasteita ja tuolloin punainen lanka hetkellisesti katoaa. Tasokkaita sekä mukanaan vieviä kappaleita on silti sen verran, että levy jää selkeästi plussan puolelle ja erottuu kirkkaasti hahmottomista harmaan massan tuotteista.
7½/10
Miika Manninen
1.Miasma
2.Mask Of All Misery
3.Bury The Bodies
4.City Of Ghosts
5.Face Of Stone
6.Tears That Burn The Son
7.Doves
8.In The Final Hour
9.Adrene
10.Godless
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}