Meshiaak – Alliance Of Thieves ( 2016)

MAINOS:



[three_fourth]Thrash on elänyt uutta nousukautta viime vuodet. Oman nuoruuteni titaanit julkaisevat vahvoja levyjä ja kiertävät edelleen maailmaa. Uusia tulokkaita puskee lähestulkoon joka nurkan takaa. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu myös elokuussa debyyttilevynsä julkaissut, australialainen Meshiaak. Mistään ensikertalaisista ei kuitenkaan ole kyse. Perustajajäsenten, Danny Camillerin sekä Dean Wellsin lisäksi bändiin kuuluu basisti Nick Walker sekä tämän poppoon luultavasti kiinnostavin jäsen, Jon Dette. Kuuluuhan miehen ansioluetteloon sellaisia orkestereita kuin Iced Earth, Slayer, Testament sekä Anthrax. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Eikö?

Kyllä ja ei. Bändin esittämä modernimpi thrash on parhaimmillaan iskevää ja erittäin tarttuvaa. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi mainita ”It Burns At Both Ends,” joka aggressivisuudellaan käy päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä. Vaikka perustukset on luotu rässin muotoon on mukaan ympätty kevyempää, jopa progressiivisempaa ulosantia. Valitettavasti tässä mennään jonkin verran metsään. Vaihtelevuus ja monipuolisuus on yleisesti ottaen valttia mutta tässä tapauksessa tuo keveys kuulostaa liian irralliselta ja näin ollen syö liikaa kuuntelunautintoa. Varsinkin levyn loppupuolella progeilu ottaa liikaa valtaa ja keskittyminen on vaarassa herpaantua.

Levyllä on kuitenkin myös hyvät puolensa. Soitto on erittäin taidokasta kuten odottaa saattaa ja laulaja Danny Camillerin ulosanti on erittäin vakuuttavaa. Soundit ovat myös kaikin puolin huippuluokkaa.

Aivan varmasti tällekin levylle löytyy kuulijakuntansa ja suosittelen joka tapauksessa ottamaan albumin kuunteluun ja tekemään omat johtopäätöksensä. Itse en useammastakaan kuuntelukerrasta huolimatta löytänyt sitä jotain, joka tekisi tästä levytyksestä keskivertoa parempaa.

7/10

Marko Klingberg

[/three_fourth]
[one_fourth_last]
meshiaak-album-cover-1024x1015
1. Chronicles Of The Dead
2. It Burns At Both Ends
3. I Am Among You
4. Drowning, Fading, Falling
5. At The Edge Of The World
6. Last Breath Taken
7. Maniacal
8. Alliance Of Thieves
9. Death Of An Anthem[/one_fourth_last]

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-