Mercyful Fate – Don’t Break The Oath (1984)

[three_fourth]Tanskalainen Mercyful Fate on King Diamondin ja Hank Shermannin vuonna 1981 perustama yhtye. Ensimmäinen levy Melissa oli alan piireissä menestys ja huonommaksi ei kyllä jää toinenkaan levy, joka nyt on arvosteltavana. Mercyful Faten musiikki on lähellä perinteistä heavy metallia, mutta musiikissa on progressiivinen ote joka tekee kappalerakenteista monimutkaisia antaen itse musiikille laajan liikkumavaran. Mercyful Fate on jalostanut oman kimurantin soundin ja tunnistettavuuden. King Diamondin käyttämästä corpse paintista ja satanistisista sanoituksista johtuen yhtyettä pidetään ensimmäisinä black metal yhtyeinä Venomin ja Hellhammerin tavoin.

Levyn kansi on klassikko ja sen lähes kaikki hevarit tuntevat. Liekkimeressä oleva hahmo ja sen sormi osoittavat kuulijaa syyllistävästi tarttumaan levyyn ja valitsemaan tien helvetin tulessa. Ensimmäinen biisi oikeastaan näyttää koko levylle suuntaa, nimittäin ”A Dangerous Meetingin” ensiriffit puraisevat kuulijaa korvasta kannattaen kappaleen uskomattomiin mittoihin. Shermannin sekä Dennerin riffittely sekä soolot ovat käsittämättömän hienoja. Kingin laulu varmasti jakaa mielipiteitä, mutta omaan makuun se on tällä levyllä parasta. Toinen kappale sisältääkin enemmän jo Kingin tutuksi tullutta falsettilaulua ja tämä voi jo vahvat ennakkokäsitteet omaavat kuuntelijat ajaa pois levyn äärestä. ”Nightmare” on todella hieno kappale jossa on erittäin monimutkaisia kitarakuvioita. Basisti Timi G. Hansenin bassonsoittotaidot pääsevät tässä kappaleessa paremmin esille. ”Desacration of Souls” oli minulle levyn vaikein pala purtavaksi, enkä alkuun löytänyt biisistä tarttumapintaa. Lukuisten kuuntelujen jälkeen se sitten iski ja kovaa. Sen jälkeen se soikin monta päivää ”repeatilla” soittimessa. Aivan uskomaton biisi, jonka progemainen riffittely varustettuna Kingin mahtavalla puhtaalla äänellä nostaa biisin klassikoiden joukkoon.  Kertosäe on varmasti yksi Mercyful Faten parhaimpia.

Jos levyn kolme ensimmäistä kappaletta ovat taattua tavaraa niin neljäs kappale laittaa palikat semmoiseen järjestykseen, että niitä palasia saa sitten keräillä. Nimittäin ”Night of the Unborn” on King Diamondin taidonnäyte. Biisi alkaa mahtavilla kitarasooloilla ja saa kyllä kämmenet hikoamaan sen verran, että kitaraan pitäisi tarttua. Soolojen jälkeen lähtee hyvin tyypillinen Shermannin riffi ja Kingin ääni pääsee oikeuksiinsa ja nyt vedetäänkin korkealta ja kovaa. Jälleen kerran biisiä kannattelee aivan mahtavat kitarasoolot, joita ujutetaan taidokkaasti kohtiin missä niitä ei ole totuttu kuulemaan. ”The Oath” alkaa mystisellä introlla jonka jälkeen lähdetään julistamaan paholaista jo levyllä totuttuun tyyliin. Kappaleessa on Shermannille tyypillistä riffittelyä, mutta lopussa kuullaan myös semmoista kitaraharmoniaa joka tuo väkisinkin mieleen Iron Maidenin. Mielestäni ” The Oath” on hyvä kappale, mutta kun edellinen biisi on ”Night of the Unborn” ja seuraava ”Gypsy”, niin itselle ”The Oath” jää vähän välikappaleeksi. ”Gypsy” on tuttu kappale monelle black metal fanille Emperorin In the Nightside Eclipseltä, jossa Emperor suhteellisen taidokkaasti otti biisin käsittelyyn. Gypsyn pääriffi on tarttuva ja kappale itsessään on levyn suoraviivaisin. ”Welcome to Princes of Hell” jatkaa levyn vahvaa linjaa. Kingin laulut, tarttuvat riffit sekä hienot soolot tekevät tästäkin kappaleesta klassikon. To one Far Away on haikeahko välikappale jonka aikana kuulija saa haukkoa happea ennen viimeistä messua, nimittäin ”Come To the Sabbath” on mystisyydessään yksi Mercyful Faten tunnetuimpia kappaleita.

Levy on ehdoton heviklassikko ja mestariteos. Olen monesti miettinyt miten jotkut levyt ovat vain toisistaan vain niin paljon parempia. Useimmiten ne levyt sijoittuvat yhtyeen alkupään tuotoksiin niin kuin tässäkin tapauksessa. Tämän levyn jälkeen Mercyful Faten tuotanto lähti laskuun, vaikka ihan hyviä levyjä julkaisivatkin. Levystä on tehty remasteroitu versio jossa soundeja on hiukan paranneltu sekä lisäkappaleena on Death Kiss (demo), jonka pohjalta valmistui A Dangerous Meeting. Lisäbiisi ei kauheasti lisäarvoa tuo vaikka historian esiintuomisessa ei mitään väärää olekaan.

Älä riko valaa ja korjaa vääryys, jos et vielä omista tätä klassikkoa.

10/ 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
mercyful
1. A Dangerous Meeting 5:10
2. Nightmare 6:19
3. Desecration of Souls 4:54
4. Night of the Unborn 4:59
5. The Oath 7:31
6. Gypsy 3:08
7. Welcome Princes of Hell 4:03
8. To One Far Away 1:31
9. Come to the Sabbath 5:19
10. Death Kiss (demo) 4:30[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here