Melodista suomimetallia soittava Kamara julkaisi ”Syke”-singlen tulevalta albumiltaan

Promokuva: Jaakko Manninen Photography
MAINOS:



Tiedote 11.4.2024

Melodisen suomenkielisen metallin vesillä seilaava Kamara aloitti tänään tulevan albuminsa julkaisuprosessin. Hankasalmelta ponnistavan yhtyeen loppuvuodesta julkaistavan levyn ensimmäinen single on kappale nimeltään Syke. Uunituore biisi saa seurakseen myös musiikkivideon, jolla käydään läpi yhtyeen historiaa vuosituhannen vaihteesta tähän päivään.

”Kappaleen teema on saanut kipinän lapseni syntymästä. Tuon esiin lyriikoissa kokemuksiani ja tuntemuksiani asian tiimoilta, mutta sanoman voi käsittää myös monella muulla tapaa. En halunnut kirjoittaa liian suoraan ja alleviivaavasti”, laulajakitaristi Juha Minkkinen kertoo.

”Biisin riffi luottaa yksinkertaisen toiston voimaan ja tämä resepti on usein se kaikista toimivin. Lisäksi sävellyksestä löytyy melodisia koukkuja, ja loppua kohden kappale kasvaa hyvinkin eeppisiin sfääreihin. Kappaleen videota suunnitellessamme tajusimme, että bändin historian kertaaminen kuvien muodossa kävisi hyvin yhteen tämän sävellyksen kanssa. Teijo Shemeikka editoi vuosien aikana kertyneestä materiaalista kasaan oikein mainion audiovisuaalisen elämyksen!”, yhtye kommentoi.

Vuonna 2005 debyyttialbuminsa Synti, Tuomio, Katumus julkaissut yhtye on julkaissut urallaan yhtensä viisi täyspitkää albumia, joista viimeisin on nimikkolevy Kamara (2018). Bändi juhli 20-vuotista uraansa julkaisemalla Vallan Huoneissa -EP:n vuonna 2020. EP:llä on mukana myös yhtyeen suurimpiin musiikillisiin vaikuttajiin kuuluva Timo Rautiainen, joka laulaa Tämäkin vielä -kappaleella.

Kamara on:
Juha Minkkinen – laulu ja komppikitara
Jaakko Minkkinen – soolokitara
Henri Lehmonen – basso
Jaakko Silvast – rummut

INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR