Vuosi 1986 oli järkyttävän kova vuosi erityisesti thrash metallin osalta. Klassikoita tippui kaikilta ”neljältä suurelta”, eli Metallicalta, Slayerilta, Anthraxilta sekä Megadethilta. Kukin yhtye nousi julkaisujensa myötä askeleen ylemmäs metallin arvoasteikossa ja jokaisen albumi tuonna vuonna lukeutuu nykyään genren merkkiteoksiin.
Megadeth oli näistä kokoonpanoista se, joka oli vasta tullut estradille esikoisalbuminsa ”Killing Is My Business…And Business Is Good!” myötä vuotta aiemmin ja käsittelyssä oleva ”Peace Sells…But Who’s Buying?” oli vasta yhtyeen toinen teos muiden suuresta nelikosta ehdittyä tässä vaiheessa jo kolmanteen levyynsä.
Megadethin tapauksessa on harvinaista, että LP:n kokoonpano on sama kuin esikoisella. Dave Mustaine tuli myöhemmin tunnetuksi siitä, etteivät samat kitaristit ja rumpalit kauan miehistössä viihtyneet. Tämä kokoonpano on se toimivin Megadeth, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Gar Samuelssonin rumputuli sekä Chris Polandin soolokitarointi ovat niin hyökkääviä, ettei voi kuin ihmetellä sitä soiton riemua mikä kuunnellessa välittyy. Pojat olivat valitettavasti myös huumekoukussa, mikä kostautui tämän kokoonpanon hajoamisena vuotta myöhemmin. Albumin soundit ovat raa´at sekä päällekäyvät, ja tämä sopii näihin biiseihin erinomaisesti. Tällä kertaa myös tuotantobudjetti oli suurempi johtuen levy-yhtiön vaihdosta Combatista suurempaan Capitoliin.
Koska kyseessä on Megadethin yksi merkkiteoksista, se tulee käydä läpi kappale kappaleelta ja yrittää määritellä mihin sen voima perustuu. Ja nimenomaan voima tältä albumilta heijastuu. Kappalerakenteet ja lyriikat ovat tarkkaan mietittyjä ja rakennettuja. Jo avausraita, singlenä ja videona julkaistu ”Wake Up Dead” antaa ymmärtää, ettei vauhdista ole ainakaan tingitty. Kappaleessa on kaksiosainen rakenne, jossa aluksi päästellään kuin päätä vailla. Soolokitaroiden ja metallisten riffien ristitulessa edetään, soolo-osioiden ollessa hienosti sovitettuja, eikä kappaleessa ole varsinaista kertosäettä lainkaan. Raidan loppuun säästetty julmetun hieno ”Wake up dead! Dead!” huudatus sooloineen on hienoa kuultavaa, jossa myös tempon puolitus toimii hienona tehokeinona.
”The Conjuring” lyö tiskiin ensin melodisemman avauksen, joka muuttuu silmänräpäyksessä raivokkaammaksi seestyen jälleen soolokitaroiden jauhaessa. Tämä on todella hieno biisi, joka jää helposti seuraavana tulevan nimiraidan jalkoihin. Epäkiitollinen paikka todella hienolle metalliviisulle, mutta se ei vähennä kappaleen tehoa yksittäisenä raitana. Mutta leikki sikseen ja oksat pois sillä ”Peace Sells…But Who´s Buyingin” nimibiisi on se joka tältä albumilta muistetaan ikuisesti. Jo avausbassoriffi ja Mustainen vihainen saarnaus saavat pään nytkymään hypnoottisesti. Missä tahansa tämän kuulee, vaikutus on aina sama. Pää alkaa heilua ja huulet tapailevat lyriikoita mukana. Poliittinen kannanotto Mustainen tapaan parhaalla mahdollisella tavalla. ”If there´s a new way, I´ll be the first in line!” Jos Megadethilta ei tarvitsisi tuntea kuin yksi biisi, se olisi varmasti tämä. Vaikka on keskitempoinen ja yksinkertainen, se toimii kuin tauti.
A-puolen päättävä ”Devils Island” ei päästä kuulijaa helpolla, sillä ”Peace Sellsin” jälkeen laitetaan tiskiin kiemuraisempi sävelkuvio, joka kasvaa uskomattoman hienoon kertosäkeeseen. Tätä on thrash metal parhaimmillaan: biisin sisällä tapahtuvat tempon vaihdot, breikit ja upea fiilis. Koko A-puoli on yhtä soiton juhlaa ja bileet jatkuvat heti B-puolelle päästäessä.
”Good Mourning/Black Friday” avaa pelin akustisin kitaroin hieman Metallican tapaan. Illuusio ei kestä kuin vajaat pari minuuttia ja biisi lähtee hitaaseen lentoon. Kahden ja puolen minuutin kohdalla ollaan jo täydessä liekissä. Koko ajan tuntuu tapahtuvan runsaasti niin kitaroiden kuin rumpujen osalta. Kappalerakenne on mielenkiintoinen ja jälleen kerran breikkien sekä fillien ristituli saa haukkomaan happea. Myös vauhdin nosto toimii hienosti. Biisi on pitkä kestäen yli kuusi minuuttia ja sisältää kaiken mikä sen ajan hengen thrash-sävellykselle oli ominaista: kaksiosainen rakenne sekä uhkaava ja loppua kohden kasvava henkeäsalpaava myllytys. Kertakaikkiaan loistava veto.
”Bad Omen” on jossain määrin samankaltainen kuin edellinen alkaen akustisin kitaroin kunnes sähköinen sovitus ottaa homman haltuun. Tässä kappaleessa huomio kiinnittyy viimein rumpali Samuelsoniin, jonka hienot tomifillit ja symbaalien käyttö varastavat rumpaleiden huomion. Myös täysverinen paahto, johon biisin loppua myöten kasvaa, tuo jälleen vaihtelun tunteen ja raita tuntuu loppuvan kesken juuri kun se on saatu täyteen lentoon.
Seuraavana on vuorossa albumin outo lintu, bluesnumero ”I Ain´t Superstitious,” joka erottuu joukosta nimenomaan alkuperästään johtuen. Se on väärällä maaperällä tässä joukossa. Biisi ei ole missään nimessä huono, pojat antavat sille kunnon metallikäsittelyn ja tätä kuunnellessa huomaa kyllä viihtyvänsä, mutta koko levyä kuunnellessa tämä ei toimi toivotulla tavalla. Soittosuoritukset ovat hienoja, mutta jokin Megadethille perinteisempi sovitus tämän tilalla olisi voinut olla toimivampi ratkaisu.
Kolmannen kerran B-puolella raita lähtee käyntiin akustisin kitaroin uskomattoman hienon bassokuvion seuratessa. Kyseessä on siis päätös ”My Last Words,” joka lukeutuu heittämällä levyn parhaisiin vetoihin. Tuplabassarikompin jauhaessa biittiä rakentaa Mustaine kertomusta ja kitarat soivat yllättävän pidättyvästi antaen tarinalle tilaa. Vauhti on kova, mutta se suotakoon – kyseessä on viimeinen rutistus ja kuulijalla kiire päästä kuulemaan albumi alusta. Chris Poland pääsee tässä kohdin väläyttämään yhden kiekon parhaista sooloistaan ja Dave huutaa sydämensä kyllyydestä: ”You! Next victim! You! Next to die! You! Next victim! Your turn to die!”
Kun pöly on laskeutunut ja neula noussut soittimesta jää jäljelle typertynyt olo. Tässäkö tämä nyt oli? 35 vuotta myöhemmin ”Peace Sells” kuulostaa edelleen niin pirullisen hyvältä, että LP oli laitettava soimaan alusta. Kuuntelin levyn neljä kertaa vinyyliltä yhteen putkeen, sen jälkeen lähti CD-versio soimaan. Voisin oikeasti hehkuttaa tätä albumia loputtomiin, mutta annan muille mahdollisuuden. Kuuntelemalla selviää onko kyseessä Sinulle Megadethin kaikkien aikojen paras teos. Tänne tuntuu siltä.
9½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Wake Up Dead
2.The Conjuring
3.Peace Sells
4.Devils Island
5.Good Mourning/Black Friday
6.Bad Omen
7.I Ain’t Superstitious
8.My Last Words
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}