”1994
Corruption, racism, hate
The Church has failed
If Jesus came down, He’d be shot”.
Edellä mainitut sanat löytyvät Machine Headin 30 vuotta täyttävän debyyttilevyn ”Burn My Eyesin” toisen kappaleen ”Old” introsta. Huolimatta siitä, kuuluuko Nasaretin tunnetuin poika omaan elämänkatsomukseen, tuskin on liikaa sanottu, että kyseiset sanat istuvat tähän päivään yhtä hyvin kuin vuoteen 1994.
Musiikkirintamalla tilanne oli toinen, sillä pari edellistä vuotta jyllännyt grunge-vallankumous oli tehnyt rumaa jälkeä metallimaailmassa ja tähän muuttuneeseen ympäristöön jysähti jotain uutta ”Burn My Eyesin” muodossa.
”Let freedom ring with a Shotgun blast!”
Colin Richardsonin (mm. Carcass, Fear Factory) tuottama albumi käynnistyy pommilla ”Davidianin” kajahtaessa eetteriin. Chris Kontosin huima rumpuilotulitus yhdistettynä rikollisen aliarvostettuun riffikoneeseen, eli Robb Flynnin huimaan esitykseen oli jotain kokonaan uutta. Musiikki oli svengaavaa, ollen silti enemmän thrashia kuin esimerkiksi tuolloin huimaa siuosiota nauttinut Pantera.
”Old” on jälleen jalan alle menevä, aggressiivinen turpajuhla. Tätä samaa voidaan sanoa suurimmasta osasta tämän levyn kappaleita. Slayer-henkisellä introlla käynnistyvä ”A Thousand Lies” ottaa on edeltäjiään nopeamman vauhdin ja biisistä löytyy komea kitarasoolo.
Kaksikko ”None But My Own”/”The Rage To Overcome” ei ole aivan yhtä räjähtävää menoa, kuin niitä edeltäneet raidat, mutta tämän vastapainoksi tarjoillaan dynamiikaltaan vaihtelevampaa meininkiä. Asia, mistä ei kuitenkaan tingitä on svengi ja aggressiivisuus.
”Death Church” vie kuulijansa synkkään kirkkokuntaan, jossa tätä ei käsitellä hellällä kädellä. Smaa voidaan sanoa jälleen hienolla introlla alkavasta ”A Nation On Firesta”, joka kunnolla liikkeelle päästyään palkitsee kuulijansa loistavilla riffeillä.
”Blood For Blood” on lähimpänä perinteistä thrash metallia, mihin Machine Head debyytillään halusi mennä ja mikä siinä, myös tällainen ote irtoaa bändiltä erinomaisesti. ”I’m Your God Now” potkaistaan ilmaan lähes balladina, kasvaen siitä eeppisiin olosuhteisiin.
”Real Eyes, Realize, Real Lies” on levyn väliinputoaja. Kappale hylkää perinteisen biisinrakenteen, ollen kokoelma ”spoken word-äänikollaaseja” sekä tiukkaa riffittelyä. Toisaalta sävellyksen voi ajatella myös introksi levyn päättävälle ”Blockille”, joka on paluu aggressiiviseen ja vakuuttavaan Machine Head -turpaanvetoon.
”Burn My Eyes” oli käänteentekevä levy ja uskallan kutsua sitä 1990-luvun yhdeksi metalliklassikoksi. Piti bändistä tai ei, kiekko on huima aikamatka vuoteen 1994. Yhtyeen tiukkuus, aggressiivisuus, sekä huima rytmiikan taju on yhä loistavaa kuultavaa.
Musiikillinen taituruus yhdistettynä Richardsonin hienoon tuotantoon, tinkimättömään näkemykseen, puhtaaseen näyttämisen haluun ja haista vittu -asenteeseen tekevät ”Burn My Eyesista” levyn, joka on yhä kolmen vuosikymmenen jälkeen hämmentävän vakuuttava teos, ja ansaitusti nosti Machine Headin heti metallimaailman tietoisuuteen.
Myös kaupallisesti albumi menestyi hyvin, ollen pitkään levy-yhtiö Roadrunnerin myydyin debyytti kunnes Slipknotin ensimmäinen levy vei kyseisen tittelin.
9/10
Ilkka Järvenpää
1. Davidian
2. Old
3. A Thousand Lies
4. None But My Own
5. The Rage To Overcome
6. Death Church
7. A Nation On Fire
8. Blood For Blood
9. I’m Your God Now
10. Real Eyes, Realize, Real Lies
11. Block
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}