Lord Vicar – Gates Of Flesh (2016)

Reverend Bizarresta lähti moni asia liikkeelle, mm. oma intoni doom metalliin. Jokin bändin anteeksiantamattomassa tavassa julistaa tuomiota kolahti teini-ikäiseen minääni todella kovaa. Vaikken kavereille yhtyeen musiikkia soittaessani saanutkaan aikaan muuta kuin kiusallisen hiljaisia hetkiä, on into säilynyt näihin päiviin asti. Vaikka Reverend Bizarre vetikin viimeiset keikkansa vuonna 2006, ei kitaristi Kimi Kärki kuitenkaan heittänyt lusikkaa nurkkaan. Edesmenneen yhtyeen tuhkista nousi Lord Vicar, jatkaen uudella, melkoisen kansainvälisellä kokoonpanolla perinteisen doomin ilosanomaa. Luonnollisesti myös oma mielenkiinto yhtyettä kohtaan heräsi. Vaikka vanhan yhtyeen vaikutus on tänäkin päivänä kuultavissa, ei vertailu edellisbändiin ollut oikeastaan missään vaiheessa hirveän relevanttia. Lord Vicar ei lähtenyt jatkamaan sitä äärimmäisintä mahdollista polkua, vaan poikkesi kulkemaan omaa reittiään kohti tuntematonta. Kahden laadukkaan julkaisun jälkeen, olemme nyt vuonna 2016 kolmannen tulemisen äärellä. Sitä saatiinkin odottaa lähemmäs viisi vuotta. Vaikka haastattelujen perusteella ”Gates of Fleshin” ei varsinaisesti ole tarkoitus olla teema-albumi, en kokisi vääränä jos joku haluaa ajatella niin. Koko levyn läpi kappaleiden teemat käsittelevät, jos ei aina suoraan lihaisia, niin kuitenkin kovin ihmismäisiä asioita niin hyvässä, kuin pahassakin.

Albumi käynnistyy ennakkoon julkaistulla ”The Birth Of Winella”, mikä pidemmän päälle tuntuukin luontevalta avaukselta. Jo edellislevy ”Signs Of Osiriksella” oli havaittavissa bändin musiikillisessa suuntauksessa pientä liikkumista kevyempään ja orgaanisempaan suuntaan. ”Gates Of Fleshilla” kyseinen kehitys on entistä huomattavampaa, ja jo pelkästään aloituskappaleessa päästään kuulemaan niin groovaavia doom-riffejä, melodioita, kuin myös kliinillä soitettuja säkeistöjä. Dynamiikalle on annettu kunnolla tilaa, ja siinä mielessä ollaan tultu jo melko kauas yhtyeen kahdeksan vuoden takaisen debyytin ajoista. Soundin perusresepti itsessään ei ole aivan mullistavia muutoksia kokenut aiemmilta ajoilta, mutta nyt läsnä on aivan uudenlainen rentous, niin soitossa kuin äänimaailmassakin. ”The Birth Of Wine” tarvitsee avautuakseen muutaman kypsymiskerran, vaikkakin säkeistöt pienine blues-vivahteineen tarttuvatkin äkkiä. Pakko vielä mainita, kappaleen kitaraleadista tulee itselleni mieleen eräänkin Hurriganes-klassikon kertosäe, jonka sanoja mieleni yrittää jostain syystä jatkuvasti ympätä melodian päälle. Lopputulos on aika kiero, mutta ehkei siitä sen enempää..

Kakkoskipale ”The Green Man” lukeutuu niihin melko harvoihin kertoihin kun tyylilajin sisällä voi jotain kappaletta kuvailla hyväntuuliseksi, oikeastaan iloiseksikin. Koko biisi on kaikilta osin pelottavan tarttuva tapaus, selkeästi levyn, ellei jopa koko bändin tuotannon parhaimpia teoksia. Sekä sanat, että yksinkertaiset, mutta groovaavat ja nerokkaalla tavalla sovitetut riffit nostattavat melkoiseen hurmioon, ja samalla myös suupielet ylöspäin. Meininki on niin törkeän hyvä, ettei pieni raskastelun puute haittaa vielä missään.

lord_vicar_4

Eikä sitä puutosta tarvitse pidempään kärsiä ”Breaking The Circlen” vilautellessa moukaria. Lyhyen introkappaleen jälkeen käynnistyvä pääriffi on melkoinen jyrä, eikä kertoma muutenkaan lopulta taida päätyä kevyimmälle osastolle. Kyseessä on kaikin puolin toimiva veto ilman kummempia yllätyksiä. Seuraava onkin sitten vähän oudompi tapaus. ”Accidents” kuulostaa jonkinlaisen 70-luvun protodoomin/Black Sabbathin vaikutteista humaltuneelta, varsinkin Sabbath tulee vahvasti mieleen kappalerakenteesta: ensiksi hidastellaan, sitten lisätään groovepökköä pesään. Biisin alun sanoitukset ja pahaenteiset kitarakierrot tuntuvat välillä sotivan melko lailla toisiaan vastaan, eikä muistakaan riffeistä oikein meinaa saada kiinni. Vaikka sävellyksen äkkiväärässä kieroudessa onkin jotain kiehtovaa, tuntuu se levyn huippukohtiin verrattuna melko ulkopuoliselta.

Valitettavasti myös balladinomainen ”A Woman Out Of Snow” tuntuu niin ikään jäävän pieneksi pettymykseksi. Kimi Kärjen akustiset sävellykset ovat yleensä onnistuneet tuomaan kylmiä väreitä allekirjoittaneen selkäpiihin, mutta jostain syystä suuret tuntemukset jäävät tällä kertaa paitsioon. Kitarasoolo tosin on taianomaisessa tunnelmassaan upea, ja osuu kappaleen teeman sisällä napakymppiin. 10-minuuttinen ”Leper, Leper” päättääkin sitten levyn raskaimmalla vaihteella, ollen tyylillisesti myös lähimpänä sitä, mitä bändin aiemmilla nauhoitteilla saatiin kuulla. Kappaleesta huokuu epätoivo lihan osoittaessa haavoittuvaisuutensa lopullisimmalla tavalla. Chrituksen upeat nyanssit äänenkäytössä pääsevät kunnolla oikeuksiinsa toivottomuuden ja tuomiolle antautumisen ristitulessa. Kappaleen kertosäe jää kummittelemaan päähän, samoin kuin ajatukset kurjista ihmiskohtaloista. Vahva lopetus levylle.

Ja se olikin sitten siinä. ”Gates Of Flesh” on lyhytkestoisin Lord Vicar-julkaisu päättyen vähän yli 40 minuutin tienoilla, ja siltä se myös tuntuu. Viimeisten sointujen vaimentuessa tulee aina hiukan epäuskoinen, ehkä jopa pettynytkin olo. Vaikka levyltä löytyy taas bändin parhaimmistoon nousevia kappaleita, tuntuu levykokonaisuus kuitenkin kärsivän notkahduksesta puolivälin jälkeisellä osiolla. Osittain tästäkin johtuen olisi albumi kuitenkin vielä kaivannut sitä yhtä killeribiisiä, vaikka viimeinen neljännes onkin taas täyttä rautaa. Harvoinpa sitä valittaa näistä tekijämiehistä ollessa kyse liian lyhyestä kestosta, mutta ”Gates Of Fleshista” jää ennen kaikkea turhauttavan suuri nälkä kuulla lisää. Viini loppuu kesken, vaikka nousussa ollaan vasta pääsemässä huippuun.

Ja niin, vaikka on luonnollista että bändit kehittävät suuntaansa ajan kuluessa, jokin osa minussa kaipaa enemmänkin niitä eeppisiä jyräyksiä joita ”Fear No Pain”-debyytti oli täynnä. Mutta se on ehkä enemmän oma henkilökohtainen ongelmani. Varsinaista haittaa tällä ei kuitenkaan ole, sillä Lord Vicarin kolmannen täyspitkän uudella tavalla monipuolinen ja orgaani kappalemateriaali takaa sen, että levyn äärellä pysyy naulittuna koko sen keston ajan. Tämä on siinäkin mielessä hyvä juttu, että levyn CD-painokselle sattui jonkinasteinen kämmi ja koko levyn kappaleet ovat yhdellä raidalla. Kiekon pyörittely uudestaan ja uudestaan on sen verran helppoa, että jonkin sortin magiaa tässä on pakko olla. Eipä sitä nälkää tosin pysty muullakaan tavoin taas hetkeen hillitsemään.

8/10

Jari Ala-Kahrakuusi

1. Birth Of Wine
2. The Green Man
3. A Shadow Of Myself
4. Breaking The Circle
5. Accidents
6. A Woman Out Of Snow
7. Leper, Leper

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here