Lauri Ainala – Orpokotijuhlat saarella (2016)

Mainos:
Saarihelvetti

Paavoharju-yhtyeessä vaikuttava Lauri Ainala on julkaissut ambientiin nojaavan soololevyn “Orpokotijuhlat Saarella”, jonka perustana on 1900-luvun nurkilla perustetun uukuniemeläisyys-herätysliikkeen juhlat Saaren (nyk. Parikkala) kirkossa. Laurin suku on osallistunut kyseisiin kemuihin vuodesta 1916 alkaen ja tämä on selkeästi jättänyt mieheen jonkinlaisen stigman ja palon tuoda muillekin tiedoksi tämän evankelis-luterilaisen liikkeen sanomaa, josta löytyy myös jonkinlaisia viitteitä noituudesta ja eläinuhrauksista. Perussettiä.

Uukuniemeläisten merkittävin jäsen oli horrossaarnaaja (vai horrorsaarnaaja…) Helena Konttinen, jonka jumalaisia mietteitä on painettu levyyn mukaan. Kyseinen mestari omasi yliluonnollisia kykyjä ja profetoi unenomaisessa transsissa menneen ja tulevan lisäksi myös ihmisten syvimpiä salaisuuksia. Tänä päivänä paranoidisen skitsofreenikon paperit ja suoran lipun KD:n puoluejohtoon saava Helena menehtyi vuonna 1916, jonka jälkeen liike jatkoi toimintaansa. Etelä-Karjalassa pidetään vieläkin niin sanottuja orpokotijuhlia, joissa voi aistia Helenan läsnäolon.

Laurin tuotoksessa soi juhlissa vuonna 2015 tallennetun messun virrenveisuu. Mitään muuta musiikillista antia levy ei tarjoakaan.

“Orpokotijuhlat Saarella” ei ole musiikkia vaan jonkinlainen audiotaideteos. Kun se paketoidaan ja markkinoidaan muusikon julkaisemana soololevynä, niin kyseessä on vain törkeä perseraiskaus. Rajanveto on mielestäni selvä. Musiikissa yksittäisessä kappaleessa on edes jonkinlainen rakenne, koostumus ja jokin aisteihin vaikuttava ärsyke, vaikkapa melodia. Muusikon tulisi levylleen tuottaa näitä ärsykkeitä. Musiikista pitäisi myös edes jollain tasolla pystyä nauttimaan elävänä. Tätä eksentristä oksennusta ei voi niellä edes kokeellisen korkeakulttuurin rakastaja.

Asetettuna taideteoksen formaattiin levy on silti vähintään kyseenalainen ja arvioijan lempiteoksiin kuvataiteen puolelta sentään kuuluu muun muassa Marcel Duchampin “Fountain” ja Kazimir Malevichin “Musta Neliö”. Jopa dadaistien kehittämä foneettinen kakofonia ja äänirunous on sielukkaampaa audiotaidetta. Lauri Ainalan kirkkotallenteisiin ja satunnaiseen kolinaan ymmärrykseni ei riitä vaikka jonkinlaiseksi musiikkisuvakiksi tunnistaudunkin. Kuuntelin levyä autossa ja pelkäsin, että auton moottori on rikki. Ei, Laurihan se siellä levyllä kolisi. “Orpokotijuhlat Saarella” on kuin jonkin synkähkön indie-elokuvan äänitehostepaketti, mutta toisaalta täysin kelpaamaton soundtrackiksi.

Ei tällaista kenenkään pitäisi joutua kuuntelemaan. Olisin voinut jättää sen arvioimatta, mutta ajattelin levystä kuin raamatusta, siitä pitää varoittaa ihmisiä.

Toivotan kaikille uukuniemeläisyys-herätysliikkeen jäsenille tasapuolisesti kaikkea pahaa. Olen nyt osallistunut yhteen messuistanne. Pelkään lastenne puolesta.

0/10

Pete Alander

lauri-ainala-orpokotijuhlat-saarella

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän