Lapin Helvetti – Lapin Helvetti (2017)

Terveet Kädet -yhtye lukeutuu ehdottomasti maamme kallisarvoisimpiin underground-aarteisiin. Sen laulajana toiminut Läjä Äijälä petasi 80-luvun alussa tietä monille maamme hardcore-bändeille röyhkeän konstailemattomalla tyylillään. Nyt on kuitenkin tullut aika uusille tuulille Terveiden Käsien kuoppaamisen jälkeen ja Lapin Helvetti -yhtye paikkaa siitä jäänyttä aukkoa samannimisellä albumillaan varsin mallikkaasti.

Levyllä on Terveistä Käsistä poiketen paljon metallisempi soundi ja biiseissä kuuluu vahvasti thrash-metallin raa’anrouhea kaahaus. Teemoissa käsitellään inhimillisyyden perimmäisiä kysymyksiä, kuten kuolemanpelkoa, vainoharhoja sekä sodasta kumpuavaa syyllisyyttä. Mikäpä sopisikaan paremmin satavuotiaan Suomen kunniaksi kuin tällainen suomalaisen mielenmaiseman synkkiä puolia kuvaava teos.

Vanhaa koulukuntaa edustavien thrash-yhtyeiden vaikutus yhtyeeseen on ilmeinen. Slayer-, Voivod-, Motörhead- ja Discharge-vaikutteet muuntautuvat vaivatta omanlaisekseen tuotokseksi, joka on yhtä aikaa vihainen sekä samalla yllättävän persoonallinen. Kotimaisista verrokeista lähimpänä voisi olla Rytmihäiriö-yhtye, mutta turha tässä on mitään vertailla. Lapin Helvetti on aidosti vertaansa vailla kulmikkuudessaan ja tinkimättömyydessään.

Miksaus on hoidettu hardcorelle tyypilliseen tyyliin ilman sen kummempia siloitteluja. Silti huomiota olisi voitu kiinnittää Äijälän lauluun, joka tuppaa jäämään aavistuksen verran soitannan alle ja sanoituksista on ajoittain hankalaa saada selvää. Sanoma tulee onneksi esiin useammalla kuuntelukerralla eikä levy ei ole niin haastava kuin aluksi saattaisi luulla. Albumin kohokohtia ovat erityisesti kappaleet ”Raskas on maa” sekä ”Voittajan olo”.

Kuriositeettina mainittakoon, että Äijälälle rapsahti vastikään Lapin Kansa -lehden äänestyksessä titteli vuosisadan lappilaisena. Oikeaan osoitteeseen meni, sillä ”Lapin Helvetti” on toistaiseksi parasta hardcorea, jota tästä maasta on tullut ja se on paljon sanottu. Vaikka nykyaikana tuppaa tuntumaan siltä, että kaikki on jo tehty moneen kertaan, Lapin Helvetissä on runsaasti potentiaalia nousta Terveiden Käsien kaltaiseksi kulttiyhtyeeksi. Toivottavasti tämä ei jää tähän.

10-/10

Joonas Hynninen

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän