Kleptocracy – The Recipe for the Apocalypse (EP) 2014

MAINOS:




[three_fourth]Kleptocracy – The Recipe for the Apocalypse (EP) 2014

Helsinkiläinen kahden henkilön grindcore yhtye Kleptocracy julkaisi alkuvuonna 19 minuttisen Ep:n nimeltä The Repice For The Apocalypse. Ep:lle on sullottu 16 biisiä ja grindcorelle tyypilliseen tapaan biisit poljetaan tappavan tehokkaasti läpi. Yhtyeessä työnjako on tehty siten, että T hoitaa laulu- / huuto-osuudet ja H kitarat. Sessiobasistina toimii Ep:llä Jussi ja rummut hoidellaan koneen kautta. Lähtökohtaisesti julkaisu tuntui todella sekavalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Useat puhekohdat sekä laulukielen vaihto toi omat mausteensa kokonaisuuteen. T laulaa siis osan kappaleista suomeksi ja osan englanniksi. Vaikka suomenkieli toimiikin tietyissä musiikkilajeissa, niin tämän tyylisessä halonhakkauksessa englanti istuu nuotteihin huomattavasti paremmin.

Biisit suhahtelevat ohitse kuin luodit ja saavat kieltämättä hymyn huulille. Kun suurin osa biiseistä on alle minuutin mittaisia, niin sen tietää että mitään turhia hienouksia ei esitellä. Välillä isketään yllättävänkin hyviä riffejä, joista olisi voinut rakennella sisällöltään pidempiäkin kappaleita. Ep:ltä edukseen nousivat kappaleet ”Usa”, ”Lies After Lies” sekä viimeinen biisi ”Totuus, tyhjä sana”. EP:n kuuntelee vaivatta lävitse ja oikeassa mielentilassa pari kolme kertaa putkeen kuunneltuna ei tee edes vaikeata. Mutta jos yksittäiset biisit potkivat tennaria kylkiin niin vastapuolena sekasorto ja yhtenäisyyden puute häiritsevät kokonaisuutta. Välillä voisi luulla, että eri bändit veivaavat biisejä. Jos ja kun Kleptocracy saa jatkossa pidettyä musiikkinsa voimakkaimmilla alueillaan, niin tuloskin tulee olemaan parempi.

2- / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
[/one_fourth_last]

klep

 

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-