Kilpi ja Suamenlejjona yhteiskeikalle Uittamon Paviljonkiin 16.7.2021

Kilpi & Suamenlejjona yhteiskeikalla Uittamon Paviljongissa
MAINOS:



Tiedote 1.7.2021
Turkulaiset Kilpi ja Suamenlejjona iskeytyvät yhteisvoimin Uittamon Paviljonkiin 16.7.2021.
Kyseiselle ajankohdalle alunperin kaavailtu Turku Rockopark festivaali jouduttiin perumaan alkukesästä tuolloin vielä epävarmojen olosuhteiden valossa. Jottei rokkikansan kalentereihin jäisi nyt täysin ammottavaa aukkoa, Turku Rockparkin järjestäjät tarjoilevat menetetyn festivaalin tilalle rautaisen annoksen metallimannaa suoraan kotikentältä.
KILPI on yksi suomalaisen heavy metallin järeimmistä aseista eikä juuri pidempiä esittelyjä kaipaa. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto “Sähkönsinistä sinfoniaa” julkaistiin vuonna 2003 ja kyseiseltä levyltä lohkaistu single “Nerokasta Ikävää” nousi myös listoilla sijalle 16. sinkaisten bändin suosion kertaheittämällä sinne minne kuuluukin. Vuonna 2004 julkaistu single “Sielut iskee tulta” vahvisti edelleen yhtyeen asemaa kotimaisen metallin kentällä ja samassa yhteydessä Kilpi teki myös ensimmäisen maanlaajuisen kiertueensa. Nyt kuusi studioalbumia myöhemmin – joista viimeisin “Juggernautti” julkaistiin vuonna 2015 – Kilpi nauttii edelleen vahvan fanikantansa suosiota.
SUAMENLEJJONA – tämä ronski ja rietas genrerajojen yli souteleva metalliyhtye – jakaa mielipiteitä, valloittaa sekä hämmentää kuulijoitaan roisilla, mutta vahvasti huumoriin nojaavilla lyriikoillaan. Bändi on kerännyt jo vankan kuulijakunnan ympäri Suomea ja jatkaa edelleen voittokulkuaan täyttämällä tupia pääkaupunkiseudulta aina pohjoisen (p)erämaille saakka. Suamenlejjonan lyriikat rakentuvat monelle suomalaiselle samaistuttavien teemojen ympärille. Jääkiekko, keskiolut, naiset, miehiset miehet, ronski rakkaus, luottotietojen menettäminen… Jääkiekkopaita päällä keppana kourassa rinta rottingilla ja vahvalla itseironialla eteenpäin. Tästä kaikesta on Suamenlejjona tehty. Yhtye on julkaissut yhden pitkäsoiton “Suamenlejjona” ja tämän jälkeen useamman singlejulkaisun, joista tuorein “Katkon portit” julkaistiin heinäkuussa 2020. Toinen pitkäsoitto on nyt työn alla ja se tullaan julkaisemaan vielä tämän vuoden aikana.
Ennakkoliput tapahtumaan myy Liveto:

https://events.liveto.io/events/kilpi-ja-suomenlejjona

Turku Rockpark presents:
KILPI & Suamenlejjona
Uittamon Paviljonki
16.7.2021
Liput ennakkoon 18€
Ovelta 20€
Voit ostaa liput myös herkullisella noutopöydällä 38€/kpl ennakkoon.
Tarjolla Paviljongin herkullinen rockmenu:
Karamellipossua (L,G,M)
Kasvispaistos (L,G,M)
Riisiä (L,G,M)
Paviljongin vihersalaattia
Tapahtuma on K-18

www.uittamonpaviljonki.fi

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.