Kiertuepäiväkirja – rässiviisikko Bloodriden seikkailu halki Euroopan

Unholy Crusades Tour 2019 – Rässiviisikon seikkailu halki Euroopan

Kesäkuu on kivaa aikaa. On lämmintä, terassit auki ja kaikkea muuta mukavaa. Tänä vuonna kesäkuuta odotettiin myös vähän muistakin syistä. Jenkkiläisen death metal-legenda Nunslaughterin kiertueelle pääseminen oli viisikollemme sangen mieluisa asia. Kiertueelle liittyi myös sveitsiläinen death metallia vääntävä Disparaged sekä kotimainen grind-veteraani Inferia. Inferian kanssa oli keikkoja tullut aikaisemmin tehtyä joten fiilis oli jo siitäkin syystä katossa.

9.6.2019 Helsinki-Vantaa

Sunnuntaiaamuna uniset herrat vääntäytyivät lentoasemalle soittovermeineen. Sovittuun kiertuekalustoon kuului lähes koko backline lukuunottamatta joten matkatavaroiden kanssa ei ihan pulaan jouduttu. Aina toki kuitenkin jännittää kitaroiden puolesta kun rahdin kohtelu ei aina ihan hellää näillä lentofirmoilla ole.

Koneeseen tassutti lisäksemme myös tutun näköistä karvapäätä. No Inferian herrathan ne siinä. Muutama varttuneempi kansalainen katseli ympärilleen vähän huolestuneena. Ihan turhaan. Kivoja setiä ollaan vaikka ehkä vähän rujon näköisiä.

9.6.2019 Praha, Modra Vopice

Prahan lentoasemalla kiertuemanagerimme Martin oli sitten pöllöjä vastassa. Kuulemma alkoi tehdä heti kaljaa mieli kun seurueen näki. Ymmärrettävää. Hyvin hän hermonsa hillitsi ohjatessaan meidät komeaan nightlineriin missä oli jo valmiina Nunslaughter sekä kiertueemme merchandise-myyjä Mira. Sveitsin metallimiekkoset Disparaged sekä kiertueen ääniteknikko Florian saapuvat suoraan illan venuelle. Seuraavaksi suunnattiin hakemaan kiertueelle tuleva vuokrabackline. Kaikki soittivat samoilla vermeillä rumpuja myöten mikä helpotti suuresti lavalogistiikkaa. Toki jokaisella soittajalla oli omat instrumenttinsa ja efektinsä, rumpaleilla peltinsä ja pedaalinsa mutta perussetti pysyi samana joten vaihdot pysyivät todella tiukkoina. Näillä ensimmäisillä keikoilla päädyttiin myös siihen että Bloodride teki soundchekin ja pääbändiä myöten muille riitti pikainen linecheck. Loppureissusta sattuneesta syystä Nunslaughter alkoi myös tekemään soundcheckiä.

Modra Vopice oli intiimi klubi jossa oli järjettömän kokoinen piha. Lämpötila hipoi kolmeakymmentä joten terassimeininki oli ennen keikkaa ja keikan jälkeen oikein tervetullutta. Sunnuntaista huolimatta meidän aloittaessa tuvassa oli sakkia reilusti ja kiinnostus vahvaa. Valitettavasti vahvistimeni alkoi temppuilemaan jo parin biisin jälkeen. Koska aikataulu oli tiukka niin olimme sopineet etukäteen että keikkaa ei keskeytetä kovin helpolla vaan vain laulajan tai rumpalin ongelmat voidaan ottaan huomioon, kielisoittajat ovat ”korvattavissa”. Keikka siis jatkui kun vaihdoin ensin kaikki piuhat, tsekkasin pedaalit, vaihdoin kitaran sekä nupin toiseen ja kun sekään ei sanonut mitään vaihdoin rahisevan nupin tilalle joka parin napakan nyrkiniskun jälkeen suostuikin sitten pihisemään keikan loppuun asti. Tässä touhussa meni muutama minuutti (joka kyllä tuntui ikuisuudelta), mutta loppukeikka menikin sitten ihan hyvissä fiilareissa. Kiertuemanageri Martin soitti välittömästi vuokrafirmaan tulisen puhelun ja tilalle tulikin sitten uutta nuppia. Jotka nekin muuten alkoivat brakailemaan ihan loppurundista.

Iloinen yllätys eli se että muutama kotimaamme edustaja saapui paikalle nimenomaan meitä katsomaan, kiitos teille arvon herrat.

Loppuilta meni sangen leppoisissa merkeissä tuleviin kiertuekavereihin sekä baarin antimiin tutustuen.

10.6.2019 Ostrava, Barrak

Jos edellinen keikkapaikka oli kuuma niin nyt oli homma erittäin hot. Kyseinen klubi sijaitsi hämmentävästi ison kerrostalon ylimmissä kerroksissa joten jo päivän peruslämpö oli sisällä jossain 40 asteen hujakoilla. Jo kamoja kantaessa ja lavalle asentaessa joka ukko hikoili varmasti litran tai pari. Bäkkärin jääkaappi oli onneksi valmiiksi ladattu erinäisillä virvokkeilla joten janoon ei kuoltu.

Siinä roudatessa ihmeteltiin Nunslaughterin basisti Andrewin klenkkausta. Mies oli yöllä telonut nilkkansa joka näyttikin todella pahalta. Sitkeästi mies väitti että ei tässä mittään ja keikalle vaan. Vaan eipä tiennyt…

Keikkapaikka sijaitsi hyvinkin kaupungin keskustassa joten load-innin jälkeen oli mukava pyörähtää kylillä lounaalla ja muuten vaan maailmaa ihmettelemässä.

Iltäpäivästä soundcheck, ruoka ja sitten vaan odoteltiin keikan alkua.

Itse keikalla tuli hikoiltua omalle nurkalle valehtelematta iso lätäkkö. Olihan muuten ihana päästä kunnon suihkuun tämän jälkeen. Jossain kohti iltaa suihkusta tosin loppui lämmin vesi minkä kyllä sitten kuuli isojen miesten tyttömäisistä kiljahduksista. Kuumuudesta huolimatta yleisö viihtyi hyvin sisätiloissa meidän ja muiden esiintyjien setit innolla läpi tsekaten.

Keikkojen jälkeen kamat läjään ja traileriin. Jo tässä vaiheessa huomasi kuinka hyvin koko jengi pelasi yhteen, tavara liikkui ja ilman sen kummempaa sopimista jokainen teki osansa sekä vähän enemmänkin. Tahti parani kiertueen loppua kohden ja uskaltaisin väittää että jopa ammattiroudareilla olisi tekemistä vastaavaan tehokkuuteen pääsemisessä.

Siirtymä seuraavalle keikalle oli sen verran lyhyt että bussi lähti matkaan vastaa aamutuimaan.

11.6.2019 Banska Bystrika, Tartaros Club

Aamupäivästä havahduin bussin kummaan mutkitteluun. Pää punkasta ulos ja havainto, helkutin mutkaista serpentiinitietä vaikka ei olla edes isossa vuoristossa. Huh huh, alppeja odotellessa.

Tartaros paljastui vähän nuhjuiseksi klubiksi vaikka siellä nyt oli hiljan eräskin Cannibal Corpse tuutannut. Lava oli tosi hassu, leveys noin viis metriä ja syvyys vähintään kymmenen metriä. Eipä siinä, kamat kantoon ja lavalle. Tällä sentään ilmastointi pelasi eli ei tarvinnut helteestä huolimatta pelätä lämpöhalvausta.

Ikinä en kyseisestä kaupungista ollut kuullutkaan mutta Banska Bystrika paljastui todella nätiksi ja kultturelliksi kohteeksi. Keikkamesta oli vielä ihan keskustassa joten ennen keikkaa ja sen jälkeen oli mukava hengailla kylillä ja käydä katselemassa paikan nähtävyyksiä.

Seuraava siirtymä Ljubljaanaan olikin toistaiseksi rundi pisin siirtymä (640 km) joten load-outin jälkeen ei jääty hirveän pitkäksi aikaa klubille hengailemaan, tosin vielä sen verran että kaikki saivat tuopit paikallista hämmentävän hyvää ja kylmää olutta.

Yöllä, niin kuin joka siirtymällä, bussimme pysähtyi pariin otteeseen eri yöhuoltoasemille. Kiertuebussin ykkössääntö on että siellä ei paskanneta joten näillä stopeilla yllättäen miesten vessojen pönttöpuolelle tuppasi tulla vähän jonoa. Asioinnin päätteeksi jengi osteli tarpeen mukaan erinäistä evästä mukaan ja taas on the road. Huoltamoiden muu asiakaskunta seuraili välillä vähän ihmetyksen ja kauhunsekaisin ilmein seurakuntamme saapumista. Turhaan. Tatuoinneista, pitkistä hiuksista ja naamakarvoista huolimatta uskallan väittää porukkamme olleen noiden paikkojen ystävällisimpiä ja kohteliaimpia yövieraita.

12.6.2019 Ljubljana, Channel Zero

Havaihduin siihen että bussi on ollut pitkään liikkumatta ja sisällä alkaa olla kuuma. Jahas, ollaankin vissiin jo kohteessa. Keikkapaikka on vapaakaupunki Metelkovassa mistä kertoo jo se että pilvi haisee joka puolella vaikka ei olla paljoa puolenpäivän tuolla puolen. Paikan henkilökunta tuntuu tykkäävän kovasti myös tuosta ganjasta mutta siitä huolimatta hommat hoituvat ilman turhaa säätöä.

Säätöä tulee sitten muista hommista. Tämä tarinan alkuvaiheessa mainitsemani Nunslaughter-basisti Andrewin nilkkarikko on vain pahentunut. Mies on sitkeästi soittanut keikat tuolilla istuen ja kivusta irvistellen. Vihdoin ja viimein mies saadaan sairaalaan ja tuomio on lohduton: nilkan luut ovat pahasti murtuneet eli leikkaus täällä tai välitön lento jenkkeihin ja leikkaus siellä. Lento rapakon taakse lähtee vasta yöllä joten Nunslaughter vetää melko tunteikkaan keikan minkä aikana jengi kirjoittelee miehen väliaikaiseen kipsiin terveisensä.

Mukavia terveisiä tuli myös muutaman paikallisen vieraan muodossa joiden kanssa vaivihkaa tyhjäsimme basistimme Esan rakkaan bourbonpullon. Noh, hyvät vieraat, hyvät juomat.
Bussin ilmastointi meinasi päivän mittaan reistailla mutta onneksi kuskimme ja bussin omistaja saavat jälleen hommat haltuun. Huh. Ilman ilmastointia näillä helteillä tästä ei oikeasti olisi tullut mitään.

Seuraava noin 500km mittainen siirtymä Italiaan kulkee suht hidaskulkuisen vuoristoisen reitin kautta joten load-out ja bus call tulivat suht aikaiseen.

Tässä vaiheessa kiertue-elämään tottumattomatkin olivat viimeistään jo sisäistäneet rundirytmin: Yöt nukutaan sarcofageissamme kun kuski ajaa suuret taiteilijat seuraavaan keikkapaikkaan, keikkapaikalla syödään talon tarjoama aamupala / lounas, sitten load-in eli backline sisään ja lavalle soundcheckiä odottamaan, sitä odotellessa nähtävyyksiä tai lisää unta, soundcheckin jälkeen keikkamestan hoitama päivällinen, ruoan sulattelua ja keikan odotusta, keikka, suihku (jos talosta löytyy), muiden vedon katselua / virvokkeita / hihittelyä ja illan päätteeksi kamat kasaan sekä takaisin traileriin (load-out). Bus callia (eli bussi lähtee, kaikki kyytiin!) odotellessa joko jo maate tai sitten lissää virvokkeita / hihittelyä. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan. Aika selkeää sekä kivaa.

13.6.2019 Parma, MU Club

Havahdun aamulla ihmeellisiin formulatyyppisiin hurahdusääniin. Könyän bussin alakertaan ja ikkunoista näkyy erinäisiä Lamborghineja ja muiden (älyllisesti) köyhien autoja jotka suhahtelevat bussimme ohi. Ilmeisesti joku Cannonballralli tai mikä lie, kiitti vaan, menen takaisin nukkumaan.

Parin tunnin päästä ollaan kohteessa. Keikkapaikka on saapuessamme yhä suljettu ja se sijaitsee tällä kertaa kaukana esikaupunkialueella jonka lähellä ei ollut oikeastaan mitään. Kadun toisella puolella sijaitsi sentään erikoinen Veijon Essoa muistuttava baari jossa ystävällinen henkilökunta luukutti reggaeta täysillä ja tarjoili jääkylmää Coronaa kohtuuhintaan. Voi sitä kait kuuma kesäpäivä huonomminkin alkaa.

Hiljalleen paikan henkilökunta saapui ja load-in alkoi. Seurasikin sitten pikku ylläri. Keikka vedetään isolla ulkolavalla ja paikan sisätilat on valjastettu pelkästään bäkkäriksemme. Kyllähän se meille sopii! Tarjoilut olivat kohdillaan ja lavasoundit saatiin sopiviksi että ei kun odottelemaan illan vetoa. Odotukset olivat korkealla varsinkin kun keikkapaikan edessä parveili thrash-liivinuorisoa jo monta tuntia ennen ovien avaamista. Vaan jengin keikkakäytös olikin sitten mallia suomi ja maanantai-ilta. Paria reipasta eturivissä tukkaa pyörittänyttä nuorta miestä lukuunottamatta suhteellisen harvalukuinen yleisö lähinnä tuijotti meitä, joskin toki biisien väliin antoi kohteliaat huudot ja aplodit. Sama jäykistely jatkui jokaisen bändin kohdalla. Se ei kuitenkaan ketään lannistanut vaan jokainen antoi kaikkensa ja voi sanoa että keikkojen jälkeen lava oli vaarallisen liukas hiestä.

Tämä oli myös ensimmäinen keikka minkä Nunslaughter soitti ilman basistia. Oli ollut puhetta että muista bändeistä tulisi lavalle varabasisteja mutta he päätyivät vetämään kuitenkin raa’asti triona. Äänivelho Florianin johdolla miehet rakensivat bassokamoihin systeemin jolla kitaristi Noah ikään kuin soitti bassoa samalla kitarasignaalilla. Hyvin toimi. Jotkut ne osaa.

14.6.2019 Landeck, Altes Kino

Yöllä huristeltiin Alppien läpi Itävallan Landeckiin. Välillä harmitti että siirtymät olivat öisin eikä maisemista nähnyt yleensä ottaen hölkäsen pöläystä. Noh, nyt tuli vähän paybackia. Maisemat tänne saapuessa olivat henkeäsalpaavia. Tirorilaiskylä itsessään oli todella pittoreski ja valtavien vuorien ympäröimä. Altes Kino ja keikanjärjestäjät olivat tehneet parhaansa että seureemme viihtyi. Paikallinen hyvin haudutettu lihapata Hüttengulash höysteineen sai mahtavalla maullaan koko takahuoneen hartaan hiljaiseksi.
Illemmalla ei sitten oltukaan hiljaa. Kiertueen ehkä tilavin keikkasali oli aloittaessamme lähes täysi ja jengi niin sanotusti messissä. Aivan mahtavaa, eilisen vaisusti reagoiva yleisö oli saman tien pois pyyhkäisty mielistämme. Itävalta sulatti sydämemme. Paikalliset olivat vielä järjestäneet keikan viralliset afterparty-bileet läheiseen baariin mutta ne jäivät valitettavasti välistä sillä bus call oli armoton: edessä oli yli 700 kilometrin siirtymä Saksaan. Hyvää fiilistä jatkettiin yötä myöten bussin loungeissa, hurjimmat jopa aamuun asti.

Yksi hurjista eli kitaristimme Simo totesi jollain yöstopilla kenkiensä haiseva kuolemalta ja heitti ne sen suuremmin miettimättä huoltsikan roskikseen. Aamulla sitten tulikin tenkkapoo kun taitelijamme muisti että ne olivat hänen ainoat kenkänsä. Onneksi apu löytyi läheltä eli ihanasta Inferian leiristä saatiin Simolle lainaklabbit loppureissuksi. Kiitos Tatu! True metal vaikka pistokkaissa. Onneksi rässiä ei vaatteilla tai ulkonäkökysymyksillä tehdä.

Tässä yhteydessä pitää mainita vielä erikoisuus jota kiertue-elämään tottumattomat eivät ehkä tiedä. Load-outin yhteydessä yleensä tyhjätään backstagetilat kaikesta syömiseen ja juotavaan kelpaavasta ja tämä käytäntö on keikkapaikkojenkin mielestä ok. Virvokkeita ei ole koskaan liikaa, varsinkin aamuisin siitä tuntuu olevan siitä pulaa kun yön loppahuulet uusiojanoissaan taas heräävät.

15.6.19 Wermelskirchen, AJZ Bahndamm

Yöllä korvat punkassa paukkuivat ilmanpaineen vaihteluista kun ajeltiin pitkin alppeja. Komeat maisemat menivät iloisesti ohi nukkua tuhnuttaessa. Heräilin aika lähellä määränpäätä kellon ollessa jo yli puolen päivän. Täytyy sanoa että tällaisen univammaisen on ollut jälleen yllättävän helppoa nukkua kiertuebussissa. Bussin kehtomainen heilutus, tärinä ja pauke tai sitten vaan tietyt rutiinit, aika vahva fyysinen suorittaminen ja parit unijuomat vaikuttavat tähän. Tai sitten vaan kiertue-elämään kuuluva krooninen univaje ja väsymys.

AJZ Bahndamm on vanha vallattu talo mistä on vuosien varrella tullut alueen merkittävimpiä ”punkkiluostareita”. Takahuonetilojen seiniä kun katseli niin täällähän ovat soittaneet suunnilleen kaikki alakulttuurin isot nimet. Ja me. Talon henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja tarjoilut taas todella jees. DIY-asenteeseen kuuluvasti meininki oli rentoa mutta toimivaa.

Keikka sujui tutulla rutiinilla ja hyvällä meiningillä vaikka kieltämättä pieni kiertueväsymys alkoi jo tuntumaan kehossa. Keikkojen jälkeen paikan henkilökunta ja muut laittoivat vielä pystyyn melkoiset bileet. Hyvästä meiningistä huolimatta väsymys vei tämän miehen ja oma sarcogafi kutsui reilusti ennen bus callia.

16.6.2019 Osnabrück, Bastard Club.

”Last show, go with a bang”. Toinen legendaarinen klubi. Vahvasti holhoavan keittiöemännän tekemä talon siskonmakkarakeitto ja hämmentävän hyvä salaatti teki taas olon kiitolliseksi. Vilvoittava jääkylmä suihku herätti herran. Päivän show alkoi aikaiseen eli soitimme jo klo 16.30 sunday matinea -teemalla. Kiertueen viimeisen keikan tuoma tunteen palo teki tästäkin esiintymisestä unohtumattoman. Nunslaughterin keikka loppui klo 20 eli kamat viimeistä kertaa kasaan vähän jopa haikeissakin tunnelmissa. Disparaged lähti tästä illan mittaan junalla kohti Sveitsiä, samoin merhandisevastaava Mira sekä äänivelho Florian erkaantuivat karavaanista omille teilleen. Viimeiset naurut, halaukset ja hyvästit.

Jäljelle jääneet pakkautuivat vielä kerran bussiin yli 600 kilometrin paluumatkaa varten. Loungeissa vielä nauru raikasi pitkään kun otettiin suunta kohti Prahaa.

17.6.2019 Praha, Vaclav Havelin lentoasema

Aamupäivästä oltiin jälleen kiertueen alkupisteessä. Viimeiset liikkeet eli backlinen palautus vuokrafirmaan ja sitten taiteilijat sekä kiertuemanageri Martin lentoasemalle paluulentojaan odottamaan. Viimeiset kiitokset ja hyvästit. Hauska lisä oli se että kuskimme halusi vielä yhteiskuvan ja nimenomaan allekirjoittaneen Schecterin kaulaansa. ”Rock’n roll!”, se olikin se meidän yhteinen kieli. Hyvin palvellut nightliner ystävällisen omistajansa Andrzej:n sekä kuskiensa kanssa lähtivät takaisin kohti kotipesäänsä Puolaa.

Paluulentoa odotellessa oli mukava vielä kerrata tapahtunutta. Yleensä rundeilla lämppärit ovat niin sanotusti koiran asemassa. Kanna, tee kaikki, syö jämät kun pääbändi on syönyt jne. Vaan ei tällä rundilla: kaikki olivat täysin tasa-arvoisia, samat oikeudet ja velvollisuudet sekä takahuonetilat. Ei mitään starailua, ei draamaa, ei riitaa, ei kyräilyä. Yhteishenki oli lämmin ja iloinen. Enemmän kiertueita tehneetkin olivat ihmeissään kuinka vaivattomasti ja hyvällä meiningillä kaikki nämä 23 ihmistä pystyivät elämään viikon verran samassa bussissa.

Vihdoin tuli kuulutus omalle lennolle ja paluu kohti arkea alkoi. Olo oli todella tyytyväinen ja kiitollinen.

Thank you Nunslaughter, Disparaged, Inferia, Martin, Mira, Florian & Creative Music. You rule.

Teksti: Teemu Vähäkangas
Kuvat: Bloodride, Ralph Beier, Sami Heinonen, Tatu Hämäläinen & Hardy Nagam Saki.