[three_fourth]Polttava särky, ääreishermovaurion jälkeen ilmenevä kipuherkkyys: näin kerrotaan lääketieteellisesti termistä kausalgia. Kausalgia on myös etelä-suomalainen bändi, jonka musiikki jollain tavoin kuvastaa edellä mainittua olotilaa. Maallikoille puhuttaessa on syytä kategorioida bändin musiikki kuitenkin tunnelmalliseksi tummaksi metalliksi hieman jopa black metallia sivuten. Yhtyeen toiminta alkoi vuonna 2010, kun laulaja-kitaristi Markus Heinonen ja rumpali Tommi Häyrynen jakoivat saman vision, miltä heidän mielestään metallimusiikin tulisi kuulostaa. Promon julkaisun jälkeen palaute oli niin hyvää, että oli syytä alkaa kasata lisäjäseniä bändiin. Vuonna 2013 debyyttialbumin työstö saattoi alkaa ja turhia hätäilemättä kolme vuotta myöhemmin ”Dreamquest” on nähnyt päivänvalon.
Kausalgian ”Dreamquest” on onnistunut teos syksyn pimeneviin iltoihin. Parhaimmillaan se on nautittuna viskilasi kädessä, muutaman sikarin tukehduttaessa keuhkojasi. Ja jos edellämainittu tuntuu hirveän etäiseltä, voi antaa kolean pohjoistuulen tuivertaa puuduttaen osan kasvoistasi syksyisellä iltalenkillä ja antaa musiikin täyttää ne aivosi sopukat, jotka muutoin jäisivät käyttämättä. Levy käynnistyy hennolla otteella ja kosketinsoittimien sekä kitaran herkällä harmonialla, mutta rumpujen lähtiessä mukaan alkaa kipuherkkyys ilmetä. Hieman Wolfheartmaisesti alkava teos ”The Call” käynnistää yhtyeen debyyttialbumin erittäin vakuuttavasti, kertoen tarinaa oman polun kulkemisesta unelmiaan etsien.
Levyltä löytyy myös kaksi kappaletta suomeksi laulettuna, ”Sarastus” sekä ”Vihamiehet”. Tämä hieman häiritsee levyn kokonaisuuden kuuntelemista, esityskielen muuttuessa kesken tarinan kerronnan englannista suomeksi ja toisinpäin. Kuitenkin edellämainitut suomeksi lauletut kappaleet kuuluvat ehdottomasti levyn parhaimmistoon. Allekirjoittaneelle suomeksi laulettu metallimusiikki on lähellä sydäntä, mutta osaa metallipäistä tämä varmasti häiritsee; varsinkin jos samalla albumilla lauletaan kahdella kielellä.
Kiekon nimikkobiisi ”Dreamquest” maalaa seesteisellä kuiskinnallaan hienoja kuvia kuuntelijan aivolohkoihin, jotka kuitenkin sotketaan säröisemmällä laulumaailmalla luoden omat mielikuvat unelmien metsästämisestä. Albumi päätetään kappaleella ”As The Curtain Falls”, joka täytetään samoilla elementeillä kuin ”The Call” sen avasi: hieman herkempää alkua, siirtyen särmikkäämpään ja säröisempään soitantaan.
”Dreamquest” tarjoilee vajaan kolmevarttisen retken syksyn pimeneviin iltoihin varsin oivallisella menetelmällä. Tosin miinuksiakin levyltä löytyy, joka sallittakoon bändin debyytiltä. Hieman arvioijaa jäi häiritsemään suomenkieliset kappaleet ripoteltuna keskelle albumia sekä kansilehtisen vajaavaisuus. Omassa teoksessa nimittäin sanoitukset löytyvät kolmeen ensimmäiseen kappaleeseen, mutta loppuihin ei. Olisiko painokone tehnyt tenän vai mikä ajatus tässä on? Kansitaide tuo mieleen mummolan seinälläkin roikkuneen suojelusenkeli-teoksen, luoden oman maailmansa tälle albumille. Hatunnosto on silti tehtävä ”vanhanliiton” maalatun kannen valinnasta.
Vaikka kappaleet yksittäin nostettuna levyltä saattavat kuulostaa hieman rikkonaisilta, niin kokonaisuutena tarina on hyvin nidottu yhteen. Ja vaikka se tarina ei välttämättä uusinta uutta olisikaan, niin kyllä tässä perusteita levyn hankkimiseen tunnelmallisen ja melodisen black metallin ystäville löytyy, varsinkin tähän synkkenevään vuodenaikaan.
8-/10
Jarno Kärnä
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. The Call
2. Thorns
3. Sarastus
4. Stagnation
5. Dreamquest
6. Vihamiehet
7. Moss
8. As The Curtain Falls[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluola arvio Jarno Kärnä){kind=link}