Ensi kesän LankaFest 2016 ajoittuu Puolangalla 8.-9.7! Paikkana on keskuksen torialue. Tapahtuma järjetetään seitsemännen kerran ja on kahden edellisen kesän tapaan kaksipäiväinen. Jatkamme edellisen kesän tavoin kahdella lavalla. LankaFest jatkaa edelleen rock/heavy henkisenä tapahtumana.
Pääesiintyjinä Joe Lynn Turner (US) ja Mokoma.
Joe Lynn Turner (ex- Rainbow, Deep Purple) saapuu yhdysvalloista esittämään hittejä vuosien varrelta. Taustabändinä häärii Rainbow Shakers Oulusta. Joe Lynn Turner on koko tapahtuman viimeinen esiintyjä lauantaina 9.7.2016.
Lappeenrannassa Marko Annalan perustama Mokoma kuuluu suomimetallin kärkikastiin. He ovat julkaisseet 10 albumia joista useammat ovat myyneet kultaa. Mokoma päättää LankaFestien perjantai-illan 8.7.2016 tunnetusti räväkällä live esiintymisellään.
Mukana myös suomalaista melodista heviä soittava Kilpi Taage Laihon johdolla. Jyväskylästä tulee Antony Parviasen perustama uuni tuore bändi nimeltä Psychework. AOR tervehdyksen tuo Lazy Bonez Tommi ”Tuple” Salmelan (Tarot) johdolla. Heidän uusi albuminsa Alive on saanut loistavia arvosteluja. LankaFesteillä nähdään myös harvemmin suomessa keikkaileva Amberian Dawn. Sinfonista metallia soittava yhtye julkaisi myös vasta Innuendo albumin, joka on saanut hyvän vastaanoton. lauteilla nähdään myös suomalaisen melodisen heavyn sanansaattaja Stargazery. Laulussa Jari Tiura (ex- MSG).
Mukana myös paikallinen Electric Deathbeat, jonka musiikki on industrial/gothic/death mausteinen kombinaatio. He solmivat vasta sopimuksen italialaisen Alpha&Omega Managementin kanssa. Antti Railio Duo aloittaa koko tapahtuman perjantaina. Voice of Finland 2013 voittaja esittää omia kappaleita sekä tuttuja klassikoita. Lauantain aloittaa vuorostaan JP Leppäluoto Acoustic. Leppäluoto (Charon, Northern Kings, Raskasta joulua) tahkoaa akustisesti The Doors, Bob Dylan tyyppisiä biisejä muutamilla kotimaisilla höystettynä.
Toisella lavalla aina bändien vaihtojen välissä esiintyy housebändit. Perjantain 8.7. housebändinä toimii Stargate. Kuullaan laadukasta coverointia Jukka Nummen johdolla. Settilistassa mm. Whitenakea, Deep Purplea… Lauantain houseband on Animal House. Kuusihenkisen akustisen kokonaisuuden settilistasta löytyy mm. Queenryche, Dream Theater, Iron Maiden…
Liput ennakkoon Tiketistä 20/30€ (+palvelumaksu), lipun hinta portilta 25/35€!
Lisää tietoja nettisivuilta www.puolankainfo.fi/lankafest/ Nähtävillä mm. päiväkohtaiset esiintyjät!
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-