In Conversation with Tony Iommi Helsinkiin toukokuussa

Raskaan rockin legendoista suurin, Tony Iommi, saapuu In Conversation with Tony Iommi -puhekeikalle Helsingin Finlandia-talolle sunnuntaina 17. toukokuuta 2020.

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin maanantaina 3. helmikuuta Ticketmasterissa.

Tony Iommin nimi on synonyymi raskaalle rockille. Hänen legendaariselle yhtyeelleen Black Sabbathille kirjoittamansa innovatiiviset, synkän matalavireiset kitarariffit ovat toimineet satojen yhtyeiden ja miljoonien fanien tienviittana raskaaseen musiikkiin ja pohjustaneet tien kaikelle, mitä heavy metaliksi kutsutaan. Black Sabbath on myynyt mittavan, 2017 päättyneen uransa aikana yli 70 miljoonaa levyä.

Helmikuussa 1948 syntyneen Tony Iommin musiikillinen ura oli katketa alkuunsa, kun hän 17-vuotiaana joutui metallilevytehtaassa onnettomuuteen, jossa menetti oikean käden keski- ja nimettömästä sormesta sormenpäät.

2011 Iommin työskennellessä Black Sabbathin viimeisen, sittemmin suurmenestykseksi osoittautuneen, sekä Yhdysvaltain että Britannian listaykköseksi kohonneen, “13”-albumin parissa, hänellä todettiin imusolmukesyöpä, jota hoidettiin kemoterapialla ja sädehoidoilla. Jatkuvista syöpähoidoistaan huolimatta “Iron Man” Iommi jatkoi levyn maailmankiertuetta, esiintyen sen aikana 1,6 miljoonalle fanille.

In conversation with Tony Iommi – The life and times of the ”Iron Man” -tilaisuus on jaettu kahteen osan, joissa Iommin elämäkerran kirjoittanut TJ Lammersin luo Tonyn kanssa humoristisen ja kiehtovan katsauksen tämän elämän myötä- ja vastoinkäymisiin. Keskustelun lomassa nähtävät ainutlaatuiset kuvat valottavat niin Black Sabbathin ympärillä pyörinyttä hullunmyllyä kuin Iommin henkilökohtaistakin elämää.

Nuoruuden työtapaturman ja menestysalbumi 13:n väliin on mahtunut elämän mittainen matka rockmusiikin parissa kiertueineen, levytyksineen, värikkäine bändikavereineen ja supertähtituttavuuksineen. Uskomattoman elämän rockmusiikin parissa viettänyt Black Sabbathin Tony Iommi nähdään Helsingin Finlandia-talolla 17. toukokuuta 2020. Ainutlaatuinen tilaisuutesi kuulla tästä kaikesta Iron Manilta itseltään on nyt.

KEIKKA:
IN CONVERSATION WITH TONY IOMMI
17.5.2020 Finlandia-Talo, Helsinki
Ovet klo 19
Liput myynnissä Ticketmasterissa ma 3.2. klo 10
Lippujen hinnat palvelumaksuineen alkaen 65 €

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän