Suomessa jos väittää maan jäätyneen perjantaina 16.6., ei tämä tuota kovin valtaisaa ihmetystä eikä samalla minkäänlaisia kannatushuutoja. Kyseisenä päivänä reilu vuosi takaperin power metallin sanansaattaja Iced Earth julkaisi sarjassaan jo 13.sta studioalbuminsa ”Incorruptible” aiheuttaen laajassa fanikunnassa tällä kertaa enemmän kannatushuutoja kuin ihmetystä.
Yhtyeen edellisestä albumista ”Plagues Of Babylon” oli päässyt kulumaan jo kolmisen vuotta, joten uusi lätty oli enemmän kuin tervetullut. Bändin sisällä on vuosien saatossa taisteltu kaveruudesta, omasta asemasta sekä oikeuteen asti menneistä rojalttikiistoista. Yhtyeen vuonna 1988 perustanut kitaristi Jon Schaffer on jaksanut taistella läpi kaikkien näiden ongelmien ja onnistunut siirtämään taistelut tarinoiden muodossa albumeille. Poikkeusta sääntöön ei tehnyt tämäkään uutukainen.
”Incorruptible” aloittaa matkansa ”Great Heathen Army” –kappaleella, joka marssittaa hyvin koko albumin teeman ulos heti ensi minuuteilla. Sotarummuilla ja mieskuoroilla alkava biisi saa tuomionpäivän tuntumaan huomattavasti totuutta läheisemmältä. Varsinaisesti sovitus lähtee käyntiin vokalisti Stu Blockin riipaisemalla rääkäisyllä, joka saa alkutunnelmat kohoamaan, mutta biisin taustalla kuuluva ähkiminen imee kappaleesta nopeasti tunnelmat kuiviin.
Albumilla Schafferia avustaa uusi kitaristi Jake Dreyer, joka tuo mukanaan pirteyttä soolo-osuuksiin. Mikä on herran todellinen luova panos ollut albumia kasatessa jää arvuuttelujen varaan. Toisena raitana toimii musiikkivideonakin ilmestynyt ”Black Flag”. Rauhallinen alku räjäyttää ilmoille sotaratsujen laukan ja tuomitsee välittömästi koko albumin. Kappaleessa sota on siirretty merelle ja ratsu vaihdettu laivaan, mutta mustan puuterin sekä tyhjien rommipullojen kanssa mastojen kaato ei tuota asiaan kuuluvaa tunnelmaa, vaan tarina tuntuu väkisin kasatulta. Sama ongelma tuntuu jatkuvan läpi koko levyn.
Teemalevyt eivät koskaan ole nostaneet arvostustani kovin korkealle, eikä Iced Earth aivan kunnon konseptiteosta olekaan ”Incorruptiblen” kanssa lähtenyt tekemään. Harmillisesti kappaleissa tarinan kerronta ottaa hyvien sovitusten ja melodioiden sijasta hallintaansa koko albumin. Kuuntelijan päätettäväksi jää kumpi on tärkeämpi, itse musiikki vai tarina. Itse valitsen metallilevyjen kohdalla aina musiikin.
Mitä nyt tulee yhtyeen soittotaitoon, kaikki suoriutuvat vähintään kiitettävästi. Tämä vain lisää harmitusta, sillä materiaaliltaan albumi ei todellakaan ansaitse kiitettävää. Jon Schaffer ja Jake Dryer soittavat ilmiömäisesti. Riffit sekä Dryerin soolot ovat vain ja ainoastaan asiaa. Samoin Stu Block, joka kulkee tulkinnallaan aivan Matt Barlowin vanavedessä, kuittaa vokaalit juuri niin kuin pitää.
Block iski gallupin linjoille omilla Facebook-sivuillaan: Albumin paras kappale? Vastauksia tuli faneilta melko laajalla skaalalla, joten varmasti levyltä löytyy jokaiselle jokin raita mihin samaistua. Allekirjoittaneelta ääni lähti ”The Veilille”. Kappale on balladi todellisella Iced Earth- tunteella ja levyn tasokkain sävellys.
Gallupissa eniten ääniä keräsi ”Seven Headed Whore”. Tätä en välttämättä ymmärrä, mutta kyseessä on kiistatta yhtyeen historian raskain veto. Thrash-tyylinen sovitus pakottaa Stun testaamaan itseään. Vähiten ääniä sai ”Ghost Dance”, mikä on taas merkillistä. Raita iskee nimittäin tiskiin kunnon vanhan ajan Iced Earthia, vieden kuulijan ajassa taaksepäin ”Dark Sagan” ja ”I Died For Youn” tunnelmiin. Innostukseni kuivui valitetttavasti nopeasti kasaan, kun huomasin kappaleen olevan pelkkä instrumentaali. Tästä huolimatta meininki on väkevää ja biisi on albumin parhaimmistoa. Stu Blockin loistava vokaalisuoritus olisi mahdollisesti nostanut sen koko yhtyeen parhaimmistoon.
Levyn päättää perinteisesti eeppinen ”Clear The Way (December 13th, 1862)”. Tarina sijoittuu Yhdysvaltain sisällissotaan ja Fredericksburgin verilöylyyn. Tämä aihealue on Iced Earthin toimesta kaluttu jo niin tyhjäksi, ettei biisi anna minkäänlaista lisäarvoa historiassaan useita hienoja sekä monipolvisia sovituksia tehneelle yhtyeelle.
Vaikka kokeneen sotaratsun Schafferin olisi syytä jo haudata sotakirveensä, eittämättä yhtyeen hyvin hiottu soundimaailma, Jonin taito tehdä peruskaavaltaan toimivia kappaleita sekä Blockin maailmanluokan ulosanti pakottavat aina hankkimaan seuraavan tuotoksen. Kertoo se sitten kauhutarinoita tai vaikka otteita päiväkodin hoitajan arjesta.
6+/10
Jussi Krannila
1.Great Heathen Army
2.Black Flag
3.Raven Wing
4.The Veil
5.Seven Headed Whore
6.The Relic (Part 1)
7.Ghost Dance (Awaken The Ancestors)
8.Brothers
9.Defiance
10.Clear The Way (December 13th, 1862)
Järvenpään Robin Hood, sijoittaa rahansa pienempien bändien fyysisiin levyihin. Genre suhteellisen laaja, aina rockista death metalliin. Parhaiten uppoaa perinteinen metalli tarttuvien melodioiden kera. Vapaa-aika ja harrastukset jotka ovat hyvinkin rajalliset kuluvat pääsääntöisesti mökillä kaikenlaiseen puuhasteluun, kalastuksesta puiden pilkkomiseen. Parasta mitä on: Kesäyöt, olut ja Heavy Metal! 🤘
 Metalliluolan arvio, Jussi Krannila.){kind=link}