Hanging Gardenin toukokuussa julkaistavalta “Skeleton Lake” -albumilta on ilmestynyt toinen single ja video

Hanging Gardenin "Kuura" on oodi hyisen kauniille pohjolan talvelle

Kuva: Kalle Pyyhtinen
MAINOS:



Tiedote 9.4.2021

Hanging Gardenin toukokuussa julkaistavalta Skeleton Lake -albumilta on ilmestynyt toinen single ja video kappaleesta Kuura. Tulevan albumin avaava Kuura on kuvattu pohjoisen talvisessa maisemassa – ympäristössä, jossa Skeleton Lake -albumi sai lopullisen muotonsa.

Hanging Gardenin laulaja Toni Hatakka kertoo kappaleen ja videon idean syntyneen hänen ja yhtyeen toisen laulajan, Rikka Hatakkan, kuukauden kestäneellä vaikuttavalla matkalla Pohjois-Suomeen:

“Kuvasimme vähintään puolet videon materiaalista matkallamme. Vaeltaminen erämaassa oli osittain rankempaa kuin kuvittelimme, mutta onnistuimme silti saamaan droneilla kuvattua materiaalia talteen. Luonnon rauha ja tyhjyys yhdistettynä sen kauneuteen oli hämmästyvää. Toivottavasti voimme Kuura-kappaleella ja sen videolla välittää edes osan tästä tunteesta.”

Hanging Gardenilta on ilmestynyt myös albumin taustoja avaava Tales From The Skeleton Lake -videosarja, jonka ensimmäisessä osassa käsitellään Kuura-kappaleen syntyä.

Katso Tales From The Skeleton Lake pt I
https://youtu.be/IIdTidXYIsY

Yhtyeen seitsemäs albumi, Skeleton Lake, julkaistaan 21. toukokuuta saksalaisen Lifeforce Recordsin toimesta.

Kuuntele Kuura Spotifyssa

Ennakkotilaa Skeleton Lake -albumi

Kokoonpano
Toni Hatakka – laulu
Riikka Hatakka – laulu
Mikko Kolari – kitara
Jussi Hämäläinen – kitara, laulu
Nino Hynninen – koskettimet
Jussi Kirves – basso
Sami Forsstén – rummut

Hanging Garden somessa
Facebook: https://www.facebook.com/HangingGardenOfficial/
Instagram: https://www.instagram.com/hanginggrdn/
Twitter: https://twitter.com/HangingGrdn


Lähde: PressHopper
Kuva: Kalle Pyyhtinen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.