Progressiivinen metallibändi Gojira palaa alkuvuodesta klubikeikalle Suomeen. Viime kesänä Tuska-festivaaleilla vakuuttanutta ranskalaisyhtyettä kuullaan Helsingin The Circuksessa 5. maaliskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 18. marraskuuta Ticketmasterissa.
Gojirasta on kehkeytynyt yksi seuratuimmista metallibändeistä lähes 20-vuotisen uransa aikana. Yhtye julkaisi kesällä yllättävyydestään kehutun ”Magma”-albumin, jonka menestysmyynnit nostivat yhtyeen uransa parhaimmalle listasijalle mm. Yhdysvalloissa ja Suomessa. Uuden levyn myötä Gojiran lokeroiminen vain yhteen kategoriaan on vaikeutunut entisestään. Teknisesti taitavan metallirevittelyn lisäksi mukana on puhtaampia vokaaleja ja aikaisempaa maalailevampaa soundimaailmaa.
KEIKKA:
Gojira (FRA)
5.3.2017 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
LIPUT:
Myyntiin pe 18.11.2016 klo 9
Palvelumaksuineen 41 euroa Ticketmasterista
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-