[three_fourth]Modernin metallin kirjo jatkaa kasvuaan ja yrittäjiä tuntuu olevan tänä päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Harmillisesti monet yhtyeet toistavat liikaa itseään ja jäävät kamppailemaan olemassaolostaan lievän ylitarjonnan keskellä. Äänekoskelainen Gian on varmasti monille uusi nimi ja näyttääkin ensimmäisellä albumillaan miten homman kuuluu toimia.
Gian on perustettu alkujaan vuonna 2005. Miehistö on luonnollisesti kokenut vaihtuvuutta ennen sulautumista nykyiseen muotoonsa. Bändin viimeinen rekry oli kitaristi Tuomo Laulainen, jonka nimi saattaa olla tuttu tarkkasilmäisille lukijoille Behind Dead Eyes:sta, jonka ep oli Metalliluolankin arvioinnissa. Bändin pääpiru on kitaristi Lassi Pollari, joka vastaa myös sävellystyöstä. Vastuullisena laulajana toimii vahvaääninen Jampe Honkonen, basistina Henri Rahm ja rumpuja hakkaa Konsta Vehkala.
Bändin musiikista voi löytää viitteitä eri musiikkigenreihin. Karjunnat, hc-tyyliset huudot sekä puhtaat laulut eivät ole vierasta yhtyeelle ja kun päälle isketään raskaita ja runttaavia riffejä, niin biisit potkivat pääsääntöisesti erittäin kovaa. Lauluosuuksia on jaettu niin, että Honkonen laulaa pääosuudet ja karjuntoihin sekä murinoihin osallistuvat kitaristi Pollari sekä basisti Rahm. Tämä kompleksi on kieltämättä varsin toimiva.
Yhtyeen ehdoton valttikortti on kumminkin iskevät riffit, joita on upoteltu pitkin levyä. Koko bändin asenteesta uhkuu intoa ja kunnianhimoa päästellä menemään aivan yläkierroksilla. Hengitystaukoja ei tarjoilla vaan koko albumin 39 minuuttia vedetään armotta täysillä. Vaikka yhtye suhteellisen taitavasti biisejä kuljetteleekin ja tempon vaihtelut, näppäilyriffit sekä melodiaosuudet tuovat tarttumapintaa, niin jotain jään vielä kaipaamaan. Monesti levyä kuunnellessa fiilikset olivat katossa ensimmäisten 4-5 biisin aikana ja loppulevy meni sitten täysin ohi. Yksi asia mistä on pakko myös kritisoida on se, että miksi levyn kannesta jätetään bändin nimi pois. Imagon ja yhtyeen nimen mieleenpainamisen kannalta olisi tärkeää, että se yhtyeen nimi siellä myös näkyy.
Albumilta nostan esille levyn avaamaan ”Trauman”, jossa päästellään löysät pois ja esitellään albumi pienoiskoossa. ”Bloodstorm” on varmasti levyn hitti, jonka uskoisin yltävän jopa radiosoittoon. Biisissä käydään lävitse yhtyeen koko vokaalirepertuaari aina puhtaista lauluista hc-tyyliseen karjuntaan. Loppupuolelta esiin nousee groovava ”A Perfect Shot”, joka nimensä mukaisesti ampuu täydellisen metalliannoksen kuulijan naamavärkkiin. Useassa kappaleessa osiosta toiseen siirryttäessä laulaja Honkonen murjoo Tom G. Warriorin – tyylisiä karjahduksia, jotka kieltämättä toimivat todella hyvin.
Gianin debyytti All Life Erased on monella tapaa hyvä albumi. Soundit ovat raskaat ja käsin kosketeltavan teräksiset. Biisimateriaalinkin ollessa tasaista ilman suurempia heikkouksia, niin nostan Gianin suomen kamaralla ykköshaastajaksi genrensä kärkinimien takalistoja potkimaan. Gianin vahvuus on olla takertumatta liikaa yhteen asiaan, vaan pataan heitellään aineksia vähintäänkin riittävästi välittämättä siitä, että soppa ei kaikille maistuisikaan. Väitän kumminkin, että tämä soppa maistuu ja jos ei maistu, niin sitten syötetään väkisin.
8- / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Trauma
2. Bloodstorm
3. All Life Erased
4. ZombieChrist
5. Self-Immolation Party
6. Burn
7. A Perfect Shot
8. Pain and Pleasure
9. Aggression Unleashed
10. No Absolution
11. Capital Punishment[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
