Fire Action – Until The Heat Dies (2024)

MAINOS:




Kotimainen Fire Action teki viime vuonna kovan tempun nappaamalla levydiilin saksalaisen Steamhammerin tallista. Suoritusta voi pitää maininnan arvoisena, sillä kasarivaikutteisen heavy metal/hard rock -tykityksen edustajalla ei vielä ollut täyspitkää meriittilistallaan ja kyseisen lafkan kirjoilla vaikuttaa sellaisia nimiä kuten Axel Rudi Pell, Rage, Freedom Call sekä Sodom.

Fire Actionin debyyttiä ei odoteltu kauan ja ”Until The Heat Dies” ilmestyi marraskuun lopulla. Bändillä oli aiempaa julkaisuhistoriaa kolmen EP:n verran ja erityisesti vuoden 2020 ”9112” osoitti jo, että sävellyskynä pysyy näpeissä. Oli siis mielenkiintoista kuulla, kuinka yhtye klaaraa täyspitkän albumin tuoman haasteen.

”Until The Heat Dies” käynnistyy tarttuvalla ja jämäkästi rokkaavalla ”Storm Of Memories”/”No Drone Zone” -kaksikolla. Jälkimmäinen tarjoiltiin etupeltoon sinkkuna ja tämän duon myötä aloitus on lupaava. ”9112”-EP:n satoon kuulunut, mutta hieman uusittu ”Hard Days, Long Nights” jatkaa vahvoilla kasarivaikutteilla ja biisejä kuunnellessa voi tuntea kesän lämpimät yöt ja kuumat päivät.

Albumin puoliväliin saavutaan niinikään sinkkuna julkaistun ”Surviven” ja ”Under The Gunin” myötä. Biisien taso pysyy laadukkaana ja toiseen puoliskoon päästään hyvistä asetelmista. Loput kuusi raitaa tarjoavat myös tasokkaita hetkiä ja esimerkiksi tunnelmoivampi ”Dark Ages” nousee levyn kärkibiisien joukkoon, kun taas ”Incitement Of Insurrection” tarjoaa albumin raskainta vääntöä erottuen sitä kautta edukseen.

Kokonaisuutena ”Until The Heat Dies” on onnistunut debyyttialbumi, josta löytyy useita hyviä hetkiä. Levyn jälkimmäinen puolisko ei nouse yhtä korkeaan liitoon, kuin alkuun sijoitetut kappaleet, mutta yhtään hutilaukausta ei silti 11 raidan seassa ole. Kyseessä ei ole tulevaisuudessa klassikkostatusta nauttiva julkaisu, mutta asiallinen debyytti ehdottomasti. Tämä kannattaa tsekata, mikäli kasarille maistuva heavy metal/hard rock on levylautasellesi mieluinen täyte.

8/10

Miika Manninen

1. Storm Of Memories
2. No Drone Zone
3. Hard Days, Long Nights
4. Survive
5. Under The Gun
6. Dark Ages
7. 13 Arrows
8. Incitement Of Insurrection
9. Until The Heat Dies
10. Curse The Day
11. Midnight Avenue

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.