Tässä on jälleen bändi, jota en ole miesmuistiin kuunnellut. Tarkemmin laskettuna vuoden 2004 “Nattfödd”-albumin jälkeen. Eli yli 16 vuoteen ei ole tullut peikkoiltua. Härregud! Käytännössä koko Mathias “Vreth” Lillmånsin aikainen materiaali on tälle sluibailijalle tuntematonta. Keikoilla olen lähinnä vaan olkiani kohauttanut ja mennyt jonnekin kiskomaan kaljaa. Sitä oli teininä niin henkilökulttien seuraaja, eli jos joku avainhenkilö lähti bändistä, oli tämän jälkeen koko bändi pilalla: Jari Mäenpää Ensiferumista, Kai Hahto Rotten Soundista ja Tapio Wilska Finntrollista. Tästä teini-ikäisen ehdottomuudesta on nyt sitten kypsemmällä iällä maksettu kovaa korkoa, kun ei tiedä bändien edesottamuksista vuosikausiin yhtään mitään. Siispä, näillä lähtökohdilla lähdin pienellä varauksella kuuntelemaan Finntrollin uutukaista!
Howard Shoren Sormusten Herra -trilogian sävellykset mieleentuovalla “Väktaren”-introlla starttaava teos lupaa herkullisia tunnelmia, kuulostaen juuri siltä kuin örkit tai peikot valmistautuisivat Keski-Maan tulevaisuuden ratkaisevaan eeppiseen CGI-sotaan. “Att Döda Med En Sten” alkaa tutun kuuloisella syntikkasoundilla ja sitten blastbeatin sekä Vrethin kuivakan ärinän saattelemana metallihommat pistetään tulille. Vähän kuin synkempi versio Nightwishista! Todella hyvä avaus! Ihastuttavaa huomata että rumpusoundi kuulostaa muistini mukaan täysin samalta kuin “Nattfödd” platalla, en osaa tarkemmin kuvailla miltä, mutta tietäjät tietää. Hyvällä mallilla asiat siis.
Kolmantena kuultava “Ormfolk” on jo sitä tutumpaa fennotrullia, kun ääneen pääsevät humppakompit ja -haitarit sekä takavasemmalta kuuluvat takapajuiset hottikattihuutelut, samalla kun nojataan taaksepäin ja potkaistaan ilmaa toisella jalalla. Mitään “Trollhammaren”-tasoista hilipatihippan-kestejä ei levyllä kuulla, mutta nyt liippaa jo lähellä. Käärmekansa karkeloi ja banjot soi!
Jokainen levyn biisi tuntuu tarjoilevan oman kortensa kekoon elokuvamaiseen kokonaisuuteen joka on nimeltään “Vredesvävd”. “Grenars Väg” -biisin ilkeät rytmittelyt ja vahvat folk-mausteet, “Forsenin” uhmakkuus, sekä “Vid Häxans Härd” tuo jälleen Nightwishin mieleen Trollhornin tavaramerkillä eli melodisilla syntikkakuvioilla sekä MörkÖ-taiteilijanimeä käyttävän rumpalin tuplabasaritulituksella. Omissa kirjoissani levyn paras biisi, kenties? Vaihtelee jokainen kuuntelukerta, mutta sovitaan että asia on nyt näin. Levyn viimeiset 3-4 kappaletta ovat enemmän “ihan jees seiskaplus” tason sivalluksia, vaikka sisältävät kivoja kohtia.
“Stjärnors Mjöd” -kappale yllättää kun itse Suur-Krulos Wilska vierailee myös mikin takana jylisemässä koko kehollaan. Mukava yllätys! Pidin Wilskasta Finntrollin vokalistina. Oivoi. Myös yhtyeen alkuperäinen vokalisti, perustajajäsen sekä sanoittaja Katla vierailee levyllä, mutta allekirjoittanut on niin vitun poser, ettei tunnista kohtaa missä herra vierailee. Sori siitä!
Finntroll yllätti minut julkaisemalla äärimmäisen eheän ja tiukan albumikokonaisuuden. “Vredesvävd” on kova levy, mutta paha sanoa mihin tämän yhtyeen oman katalogin sisällä arvottaisi, kun ei nyt muista/tiedä muita levyjä. Noin mututuntumalta nousee korkealle. Seuraavalla keikalla lupaan kiskoa kaljaa bändiä kiinnostuskiikarit naamalla seuraten sekä sitä ennen aikaisemmat levyt ottaa katsastukseen. Tjänare!
8+/10
Janne Lesonen
1. Väktaren
2. Att Döda Med En Sten
3. Ormfolk
4. Grenars Väg
5. Forsen
6. Vid Häxans Härd
7. Myren
8. Stjärnors Mjöd
9. Mask
10. Ylaren
11. Outro
Linkit:
https://www.trollhorde.com/
https://www.facebook.com/officialfinntroll
https://www.instagram.com/trollballs/
Musiikkidiggari jolle maistuu niin kosminen dub reggae kuin kiukkuinen black metal ja kaikkea siltä väliltä. Huumorintajuinen oman elämänsä kuningas, jolla on jyrkkiä mielipiteitä musiikista sekä ulkomusiikillisista seikoista. Harrastuksiin kuuluu englanninkielinen improvisaatiokomedia, itsensä kehittäminen sekä Seinfeld -tv-sarjan palvominen.
 Metalliluolan arvio, Janne Lesonen.){kind=link}