Europen paluuta oli odotettu koko 1990-luku ja kun bändi esitti Tukholmassa uuden vuosituhannen aattona jättihittinsä ”The Final Countdown” haaveet tuntuivat toteutuvan. Aikaa kului silti useampi vuosi ennen kuin reunion-levy ”Start From The Dark” saatiin kauppoihin. Kitaristi Kee Marcello nähtiin alkuperäisjäsen John Norumin kanssa vielä aiemmin mainitulla uudenvuodenkeikalla, mutta varsinainen paluu tehtiin vain Norumin johdolla. Tämä tuntui viimeistelevän odotusarvon.
Yhtye haali ”The Final Countdownin” tuottaneen Kevin Elsonin takaisin kehiin ja taltioi ”Start From The Dark” -albumin kotimaisemissaan Tukholmassa. Albumin nimi ja jollain tavalla Matrix-elokuvat mieleen tuova pelkistetty kansi kertoivat enemmän kuin sen selkeimmän eli uran uuden alun. Edellisellä levyllään 13 vuotta aiemmin yhtye oli matkan jälkeen ollut vankina paratiisissa ja nyt oltiin valmiita suuntaamaan uudelle reitille.
Europe teki viisaasti ja ei lähtenyt uusimaan 1980-luvun soundiaan tai edes ”Prisoners In Paradisen” aavistuksen rosoisempaa otetta. Sen sijasta Norumin kitara viritettiin alas ja vinoon, muutamassa kappaleessa kuullaan jopa grungevaikutteista näppäilyä. Samalla Mic Michaelin olennaisesti Europen soundiin kuuluneet koskettimet satunnaisia pianosovituksia lukuunottamatta häivytettiin taustalle. Toisaalta Joey Tempestin välittömästi tunnistettava, pehmeän voimakas ääni ei ole muuttunut ja tuo biiseihin selkeää linjaa menneisyyteen.
”Reasonissa” alternative rock -tunnelmissa rouhiva yhtye kuulostaa tavallaan yhä Europelta, mutta saman aikaisesti hyvin erilaiselta. Tämän yhdistelmän harva aikalainen sai kohdalleen. Vähemmän onnistuneet ”Song No. 12” ja ”America” alleviivaavat jo liian selvästi, ettei vanhaan ole paluuta. ”Spirit Of The Underdogissa” bändi tuntuu laulavan itsestään. Vaikutelma on kieltämättä korni.
”Got To Have Faith” kuulosti aikanaan pettymykseltä, nyt biisiä jaksaa jo kuunnella erilaisella mielenkiinnolla. Nimikappale on jäänyt elämään settilistoihin tälle vuosikymmenelle ja vaikka tempoa olisi voinut aavistuksen nostaa, raita vangitsee mallikkaasti tuoreemman 2000-luvun hengen yhdistettynä Europen melodiseen lahjakkuuteen.
Yhtye on usein tunnustanut 1970-luvun kuninkaiden Thin Lizzyn ja UFOn suuriksi vaikuttajikseen. Phil Lynotille omistettu hieno balladi ”Hero” yltää lopulta lähimmäksi vanhaa kunnon Europea ja olisi hyvin voinut koristaa ”Prisoners In Paradisen” reunoja.
Muualla Tempest laulaa melodisella ja musiikin erilaisemmasta otteesta huolimatta hyvin omintakeisella tyylillään, ”Sucker”-kappaleessa Joey toteaa ”She’s a s-s-s-s-sucker for a guitar hero” ja Norum vastaa välittömästi kitarajuoksutuksilla, jotka ovat kuin suoraan 1980-luvulta. Nämä hetket nostavat nostalgisen hymyn huulille ympärillä vallitsevan satunnaisen ankeuden keskellä.
Paluuta voidaan pitää menestyksekkäänä myyntilukujen perusteella, vaikka hittisingleä ei listoille saatu. Liveareenoilla yhtye nautti vakaista ja vuosien edetessä myös kasvavista yleisöluvuista. Näiden antamalla nosteella bändi on jatkanut aktiivista keikkailua sekä levyntekoa.
”Start From The Dark” oli lähtölaukaus tälle tielle. Albumilla on hetkensä, mutta se häviää vielä selvästi tuleville vahvemmille kokonaisuuksille kuten ”Last Look At Eden” tai ”War Of Kings”. Bändi on lupaillut todellista paluuta 1980-luvun tyyliin seuraavalla pitkäsoitolla, tätä odotetaan suurella mielenkiinnolla.
8/10
Ville Krannila
1.Got To Have Faith
2.Start From The Dark
3.Flames
4.Hero
5.Wake Up Call
6.Reason
7.Song No. 12
8.Roll With You
9.Sucker
10.Spirit Of The Underdog
11.America
12.Settle For Love
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}