Ephemerald julkaisi esikoisalbuminsa ”Between the Glimpses of Hope”

Kuva: Ephemerald
MAINOS:




Tiedote 19.2.2021

Kotimainen sinfonista death metallia edustava EPHEMERALD julkaisi debyyttialbuminsa ”Between the Glimpses of Hope”.
Kuuntele albumi
Bändi itse kuvailee musiikkiaan eeppiseksi mutta raivokkaaksi ja suoraviivaiseksi metalliksi ja kommentoi julkaisua seuraavasti:
”Albumista on kasvanut meille henkilökohtaisesti merkittävä kokonaisuus, eikä vähiten sen pitkähköksi venyneen tekoprosessin aikana sattuneista monenlaisista tosielämän myrskyistä ja myllerryksistä. Nyt on kuitenkin mieli rauhaisa ja upeaa viimeinkin saattaa koko komeus kaiken kansan kuultaville.”
EPHEMERALD perustettiin syksyllä 2016 Joni Snoron (ex-Frosttide), Vesa Salovaaran (Vorna), Lauri Myllylän (Voidfallen) ja Juho Suomen (Apocryfal) toimesta. Myöhemmin kokoonpano täydentyi elektronisen ja elokuvamusiikin puolella ansioituneella Tuomo Sagulinilla (Mechanik Project). Bändi on julkaissut ennen albumijulkaisua viisi singleä, joista kaikki löytyvät myös itse albumilta.
1. Grand Creation
2. I Bear Fire
3. Servant
4. Lost
5. All There Is
6. Reborn
7. No Fall Is Too Deep
8. Till the Sea Swallows Us Whole
9. Into the Endless
Kokoonpano:
Vesa Salovaara – laulu
Joni Snoro – kitara
Lauri Myllylä – basso
Juho Suomi – rummut
Tuomo Sagulin – koskettimet ja orkestraatiot

Lähde: Inverse
Kuva: Ephemerald

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.