Enslaved – In Times (2015)

MAINOS:



[three_fourth]Enslaved on pessyt kasvojaan 2000-luvulla siirtyen musiikissaan kypsempään otteeseen. Vaikka alkuaikojen folkahtavasta black metallista ei olekaan jäljellä kuin vivahdus, niin yhtye on onnistunut pitämään taiteessaan äärimetallielementtejä, jotka muistuttuvat mistä aikoinaan lähdettiin liikkeelle. Enslavedin musiiikista on kumminkin yhä enemmän poimittavissa progressiivista kuin myös 70-luvun rock-harmonista soittoa, joka kauniilla tavalla yhdistyy kovempaan polkemiseen. Tämä yhdistelmä on kannattanut yhtyettä jo useamman levyn ajan onnistuen luomaan hyvin omanlaisen ja tunnistettavan soundimaailman.

Musiikillisesti liikutaan Axioma Ethica Odini (2010) sekä Riitiir (2012) albumien vanavedessä, joten jos nämä levyt ovat mieleesi, niin uusin albumi In Times ei tuota pettymystä. Vaikka levy sisältää vain kuusi kappaletta ja kokonaismitta on 53 minuuttia, niin albumi ei tunnu pitkältä tai vaikeasti lähestyttävältä. Joskus jopa tuntuu, että levy loppuu kesken. Biisirakenteet ovat polveilevia ja monipuolisia sisältäen tasaisesti puhtaita- sekä matalampia lauluosuuksia. Välillä painetaan kovempaa ja kuin huomaamatta on siirrytty tunnelmalliseen hitaasti etenevään melodiasateeseen. Enslaved tekee eri osuuksiin siirtymiset tyylikkäämmin kuin koskaan. Esimerkiksi levyn kakkoskappale ”Building With Fire” on äärimmäisen hieno kokonaisuus, joka kulkee eteenpäin kuin vesi pehmeästi virtaavassa purossa.

Mutta mikä yhtye Enslaved nykyään on? Yhtye onnistuu sekoittelemaan eri aineksia sen verran taitavasti, että lokerointi on ehkä turhaa. Vaikka progressiivinen rock tai jopa avant gardemainen lähestymistapa on havaittavissa, niin black metal juuria tai viikinkimetallia ei ole kokonaan kadotettu. Toisaalta taas Enslaved onnistuu kuulostamaan perinteiseltä heavy yhtyeeltä. En pitäisi sitä ollenkaan mahdottomana, että Enslaved luopuisi kähinälaulusta ja lähtisi entistä syvemmälle progeilun ja tunnelmallisen metallin tielle vain puhtaiden laulujen siivittämänä.

Tuotannollisesti virheitä levyltä on hyvin vaikea löytää. Albumi soi pehmeästi korostaen raskaampien sekä kevyempien osioiden luonnollista soundia. Mikään dynamiikan voimanäytös In Times ei ole, mutta musiikin voimanäytös kylläkin. Kansikuvaa mukaillen pehmeys näkyy myös soundeissa. Pinnalla oleva basson naputus hivelee ajoittain korvia saaden kuuntelijan täysin uppoamaan Enslavedin musiikilliseen lähes hypnoosinomaiseen tilaan.

Vaikka alkuun levy kuulostaakin mielettömän hyvältä, niin tietty kaavamaisuus ja ennalta-arvattavuus syövät kuuntelukertojen kasvaessa mielenkiintoa. Ennen kaikkea albumi sopii tunnelmalliseen fiilistelyyn, mutta mikään pikaisen nautinnon levy In Times ei ole. Albumi vaatii aikaa ja sopivan mielentilan. Levy varmasti jakaa jonkin verran mielipiteitä fanien joukossa, mutta missään nimessä kysymyksessä ei ole huono kokonaisuus. Ei tarvitse olla kaukaa viisas todetakseen, että In Times tulee olemaan palkintosijoilla kun vuoden 2015 albumeita aletaan pinoamaan järjestykseen.

8 ½ / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]
enslaved
01 – Thurisaz Dreaming
02 – Building With Fire
03 – One Thousand Years Of Rain
04 – Nauthir Bleeding
05 – In Times
06 – Daylight [/one_fourth_last]

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-