[three_fourth]End of Aeonin melankolisen melodinen doom/death metal tasapainottelee niin edellä mainittujen genrejen, kitaravallien ja kosketintunnelmointien, kuin raa’an murinan ja heleän naislaulun välillä. Kotkassa viitisen vuotta sitten perustetun bändin uutuus “Through Infant Eyes” on yhtyeen toinen omakustannealbumi, edellisen ilmestyttyä 2012. Lähtökohtia, ja ehkä hieman kotikutoista kansitaidetta tarkastelemalla syntynyt ensivaikutelma toi aluksi pienen pelon häiväyksen, joka onneksi kuitenkin katosi nopeasti kuuntelukokemuksen käynnistyttyä.
Saatekirjeestä saa kuvan, että levyä on tehty hartaudella ja rakkaudella. Se myöskin kuuluu. Sävellyksistä löytyy syvyyttä ja yksityiskohtia viljellään välillä paljon. Ne ovat kuitenkin tehty kappaleiden ehdoilla. Mikä parasta, levyn äänimaailma on sillä tasolla että suurin osa taustalla tapahtuvista asioista kuulostaa luonnolliselta ja kirkkaalta. Kappaleiden keskipituus on myös n. viisi minuuttia, paria pidempää biisiä lukuunottamatta. Kaikkea doomiin päin kumartavaa ei tosiaan ole pakko vetää pisimmän kaavan mukaan ja sanoisin että tässä bändi on tehnyt aivan oikean ratkaisun.
Aloitusbiisi “Ascension” on vahva kappale levyn lähtöön kertosäkeen heilutellessa melkoista koukkua naaman edessä. Kaihoisat melodiat ja särövallit kulkevat käsi kädessä ilman ongelmia. “Endless Agony” kuuluu myös levyn parhaimmistoon ja myös surumielisempään osastoon. “I Am” taasen tuo hitaampaa ja raskaampaa ilmaisua, ja tuo joillain osuuksillaan osittain mieleen jopa vanhemman Opethin seilailut. Kappaleen pidempi loppuosa tosin tuntuu ajoittain hieman kompastelevalta ja riitaisalta. Vähän samanlaista ongelmaa kuulee ajoittain muissakin biiseissä, mutta nämä tilanteet kuitenkin korjaantuvat nopeasti. Mainittakoon myös, että lauluosaston vahvuuden huomaa jo heti kättelyssä. Olli Suvannon ja Sara Strömmerin suoritukset ovat hyvin vakuuttavaa kuultavaa ja kummankin ääniala sekä ilmaisu on laajaa.
”Verity” rikkoo hieman yllättäen bändin reseptiä lähtemällä nopeammille raiteille, omaten samalla hyvin Insomnium-tyylisen melodian. Vähän samanlaisia manööverejäkin löytyy. Kun vokaalien alkaessa rumpukomppi vaihtuu puolet hitaammaksi melodian pauhatessa yhä taustalla, on vertailuilta Joensuun melometalliporukkaan vaikea välttyä. Mutta antaapa olla. Sävellys ei kuitenkaan ole huono, eikä kappale ole myöskään pelkästään rippailua. Itse asiassa ”Verity” on ihan mukava kevennys puoliväliin, ennen levyn loppupuoliskoa. Onpa tekstiinkin sisällytetty hieman kotomaan kieltäkin.
“Pure Emptiness I & II” biisikaksikosta ensimmäinen soljuu aika huomaamatta ohi, toimien ehkä lähinnä introna seuraajalleen, joka onkin sitten ehkä mielenkiintoisinta antia levyn tarjonnasta. Uskallusta äänimaailman hämmentämiseenkin bändiltä näyttää löytyvän. “Ocean of Sincerity” ja “Sealed Heaven” edustavat sitten levyn painavinta puolta ja päättävät levyn raskaaseen murjontaan ja toivottomuutta huokuviin melodioihin. Levy päättyy lopulta kuitenkin seesteisesti ja hieman yllättäenkin. Kokemus on ohi n. 45 minuutissa, eikä ajan kulua oikeastaan edes huomaa levyä kuunnellessa. Toisin sanoen, mitään huonoja hetkiä ei levyltä juuri löydy ja ote pysyy yllättävän hyvin kuulijassa.
End of Aeonin musiikki toimii. Bändin melankolista reseptiä voisi sanoa melko salakavalaksi. Siinä missä joidenkin yhtyeiden tuotoksia kuunnellessa päätyy kertalaakista maansa myyneeseen tilaan, ”Through Infant Eyesin” kappaleet hiipivät pikkuhiljaa alitajuntaan kuuntelukertojen lisääntyessä. Kuuntelusta voi aluksi selvitä ilman pahempia mielentilamuutoksia, kunnes kummasti esim. nukkumista yrittäessä kertsit alkavat pyörimään päässä. Tietenkin kyseessä ovat ne masentavimmat. Yleisesti ottaen kuuntelukokemus ei kuitenkaan ole niin kauhean raskas henkisesti, jonka ansiosta ”Through Infant Eyesiin” on myös helpompi tarttua myöhemmin uudestaan. Kappaleiden maltilliset kestot myös auttavat tässä ja levy tuntuu pitkään tuoreelta. Mitään hirveän uutta tämä ei hyvin edustettuun genreen välttämättä tuo, eikä sydänjuuriakaan liioin revitä totaalisesti auki, jos sellaista kaipaa ja etsii. Myös ne muutamat hetket missä sävellykset eksyvät hieman kummallisille raiteille häiritsevät hieman. Lopputulokseen nämä seikat eivät silti niin merkittävästi vaikuta. Kyseessä on kuitenkin laadukas tuotos jota on miellyttävä arvioida. Tästä on yhtyeen oikein hyvä jatkaa.
8+/10
Jari Ala-Kahrakuusi
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Ascension
2.I Am
3.Endless Agony
4.Verity
5.Pure Emptiness I
6.Pure Emptiness II
7.Ocean of Sincerity
8.Sealed Haven
[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arviossa.){kind=link}