Einvigi julkaisi ensimmäisen singlen “Sielulintu” tulevalta samannimiseltä debyyttialbumiltaan

Kuva: Juha Kurri
MAINOS:



Tiedote 4.11.2020

Turkulainen blackgaze -bändi Einvigi julkaisi ensimmäisen singlen “Sielulintu” tulevalta samannimiseltä debyyttialbumilta. Levy julkaistaan 11.12.2020 Inverse Recordsin kautta.

“Sielulintu on Einvigi-yhtyeen ensimmäinen single sekä debyyttialbuminsa nimikkokappale. Sen alkusävelet ovat saaneet alkunsa jo vuonna 2009, mikä kertookin yhtyeen pitkäjänteisestä työstä soundinsa parissa. Kappale heijastelee kattavasti albumin kokonaisuutta, kevyestä tunnelmoinnista aina mustemman metallin pariin, kertoen tarinaa suomalaisen muinaisuskon yhdestä symbolista, sielulinnusta. Se on inspiroinut lukuisia taiteilijoita kautta aikojen ja yksi tunnetuimmista teksteistä lienee Zacharias Topeliuksen runo ‘Varpunen jouluaamuna’ vuodelta 1859. Mielenkiintoisena faktana kerrottakoon, että albumin teema on tatuoitu yhtyeen perustajan Petteri Granbergin käteen vuonna 2019, ennen albumin nauhoitusten aloittamista.”, bändi kommentoi levyä.

Ennakkotilaa Sielulintu CD-digipak: https://bit.ly/2TwoPWv
Ennakkotallenna Sielulintu-albumi: https://save-it.cc/imusician/sielulintu

Yhtye teki sopimuksen debyyttilevyn julkaisusta tämän vuoden kesällä kotimaisen Inverse Recordsin kanssa. Levyn on nauhoittanut sekä tuottanut yhtye itse ja sen on miksannut Severi Peura (Sisare sekä Severi Peura & Selvänäkijät). Albumin masteroi Jaime Gomez Arellano, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. Ghostin ja Paradise Lostin kanssa.

Kappalelista:
1. Soturin Uni
2. Alttarille
3. Noitajoki
4. Synty
5. Sielulintu
6. Korven Yllä Tanssivat Taivaan Tulet
Kansikuva: Petri Lampela

Einvigi on:
Petteri Granberg – Kitara & Laulu
Joonas Koppanen – Basso & Huuto
Krister Virtanen – Kitara
Henri Sund – Rummut

https://www.facebook.com/Einvigi
https://spoti.fi/2HHi6GI
https://einvigiband.bandcamp.com
https://www.instagram.com/einvigiband

Kuvat: Juha Kurri ja Petri Lampela
Lähde: Inverse Records

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.