Helsinkiläinen DÖ julkaisi toisen albuminsa syyskuun lopulla. 2013 perustetun yhtyeen katalogista löytyy täyspitkien lisäksi kolme pienempää julkaisua, joista erityisesti vuonna 2017 ilmestyneen ”Astral: Death/Birth” -EP:n myötä odotukset uutta levyä kohtaan olivat kovat.
Pitkistä kappaleista tunnettuna bändinä uuden albumin osalta huomio kiinnittyy ensimmäisenä sen pituuteen. ”Astral Death Cultilla” kestoa on ”vain” 36 minuuttia ja mukana on ainoastaan yksi yli 9 minuuttinen biisi. Loput sävellykset puolestaan ovat miltei radiomitoissa. Ei silti huolta, DÖ ei ole muuttunut dramaattisesti.
Stoner-vaikutteiseen doom/sludge metalliin edelleen luottava bändi monottaa uuden avaruusmatkansa käyntiin ”Intergalacticlude”-nimisellä alkusoitolla. Kappale sisältäisi maukkaita rakennuspalikoita vielä pidempään myllytykseen ja pienenä yllätyksenä se loppuu jo reilun kolmen minuutin jälkeen.
Toisena kuultava ja myös videobiisiksi valikoitu ”Atmosfear” ottaa viimeistään luulot pois kylmän kolkolla sekä raskaalla ilmapiirillä. Samankaltainen ote pitää jatkossa, eikä mikään levyn kuudesta raidasta jää muista jälkeen. Kokonaisuus on onnistunut ja tasainen, sekä rima on nostettu sävellysten osalta korkealla. Levyltä jää puuttumaan sellainen todellinen galaksit räjäyttävä huippuosuma, mutta tästä huolimatta DÖ:n uusin teos on onnistunut.
”Astral Death Cult” on vahvaa jatkumoa bändin tuotantoon ja lunastaa sille asetettuja odotuksia. Ei kannata yllättyä, jos levy ei aukea heti, sillä se tarvitsee useampia kuuntelukertoja päästäkseen oikeuksiinsa. Tässä tapauksessa ajan uhraaminen kannattaa, sillä tämä avaruusmatka on käymisen arvoinen retki.
8-/10
Miika Manninen
1.Intergalacticlude
2.Atmosfear
3.Drifting (In A Methane Ocean)
4.Cosmic Communion
5.Planet Eater
6.Beyond The Cosmic Horizon
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.