Dani Filthin toinen aktiivinen musiikillinen projekti Devilment on ilahduttava sekoitus ysäridiscon menevyyttä ja tarttuvuutta, sekä jyhkeitä äärimetallin soundeja. Musiikki leikittelee raadollisilla teemoilla, perisynnillä ja kierolla goottiromantiikalla maustaen musiikin hetkittäin jopa elokuvamaisella äänimaailmalla. Pätevällä otteella toteutetusta materiaalista huolimatta jostain syystä Devilmentin meiningistä tulee mieleen, ettei tämä musiikin kuuntelu niin kuoleman vakavaa ole. Verenroiskeista, murhanhimoista ja muuten vaan syntistä, mutta ei niin kovin vakavaa.
Filthin rääkynä ei toki enää yllä nuoruuden päivien ilmaisun laajuuteen, mutta ”Mephisto Waltzes” tarjoaa kuitenkin kaikkea murinoista ja ilkeistä kuiskauksista kähisevän puhelaulun kautta riehakkaisin kirkaisuihin varsin mukavasti ja biisien äänimaailmaan sopien. Taustoja ja duettoja levyllä laulaa kosketinsoittaja Lauren Francis, jonka melodinen ja hento ääni antaa viehättävän kontrastin Danin lauluilmaisulle. Filthin sanoitukset ovat aina verbaalista ilotulitusta, eikä ”Mephisto Waltzes” tee tässä poikkeusta. Kipeästä runonlausunnasta käyvä sanoitusten esittäminen tehostaa lyriikoita ihastuttavalla tavalla. Biisien taustalta löytyy varmasti jälleen tarinoita, mutta valitettavasti en ole vielä ehtinyt perehtyä niihin.
Mephisto Waltzes on myös musiikillisesti miellyttävä. Se kuulostaa kokonaisuutena helposti sulateltavalta ja näppärästi uppoavalta. Siltä on helppo kuunnella niin asioikseen kuin vaikkapa tien päällä. Orkestraatioihin keskittyessä alkaa huomata myös näppärät kitarariffit (“Life is What You Keep From The Reaper”) tai millä tavalla rummut keräävät laiskan ja uhkaavan fiiliksen ja nostavat lopulta biitin laukalle (“Shine On Sophie Moone”). Koskettimet tuovat oman melodisen kosketuksensa kokonaisuuteen. Kokonaisuutena biiseissä on groovea ja otetta, joka on hyvin viehättävää ja uniikkia.
Levy käynnistyy Matt Alstonin tunnelmaa rakentavilla rummuilla “Judas Steinin” -biisin myötä. Kappale on rytmisyydessään ja tarttuvuudessaan hieno avaus ja yksi levyn parhaista biiseistä. Ykköskappaleesta täytyy myös mainita Danin äänenkäytön helmihetket, kähinästä kirkunoihin sekä maaniset naurunkäkätykset. Aggressiivisen käynnistyksen jälkeen voidaankin siirtyä sitten äärimetallin Army Of Lovers -osastolle biisillä “Hitchcock Blonde”. Kakkosbiisi on toistaiseksi minulle levyn paras kipale ja korvamatomateriaalina täysin lyömätön. Vaikka tämä on käsittämättömän tarttuva renkutus, se ei ole vielä useamman kymmenen toistonkaan jälkeen ole onnistunut alkaa ärsyttämään allekirjoittanutta. Ilmankos se lohkaistiin videosinkuksikin.
Hittitykittelyssä kolmantena seuraa “Under The Thunder”, joka on myös ihan kelpo rallatus. Lauren Francisin lauluosuudet kaipaisivat ajoittain hieman lisää pontta. Biisissä on kuitenkin hienoja hetkiä, joissa Filthin kyky luoda elokuvamaisia hetkiä tulee mukavasti esiin. “Full Dark, No Stars” esittää levyn herkempiä hetkiä ja hieman myös Cradle Of Filthmaista teatraalisuutta. Tässä biisissä Francisin vokaalit pääsevät edukseen ja kertsi on aika ihana.
Loppupuolikas tarjoilee myös tarinallisuutta ja vaihtelua “Shine On Sophie Moonin” myötä ja vähän ysäridisco-mättömenoa mukaansatempaavalla “Life Is What You Keep From The Reaperilla”. Seitsämäs “Dea Della Morte” pitää sisällään hienoa hetkiä ja yksityiskohtia, kuten laiskan uhkaavasta hilpeään showmarssiin vaihtuvat rummut, Filthin kerronnallisen puhelaulun ja ja korvamatokertosäkeen, mutta itsellä kappale jää vielä tällä levyllä hieman vaisummaksi tuttavuudeksi. Toiseksi viimeinen “Entangled In Our Pride” on jälleen mitä maininointa rähinän ja melodian yhteistyötä. Francisin laulu jäisi hieman vaisuksi ilman Filthin häijyä tukea kertosäkeissä, mutta yhdessä laulut luovat viehättävän kontrastin keskenään.
Levy päättyy energiseen “Hell At My Back” -irroitteluun. Jotenkin jokaisella kuuntelukierroksella tämä onnistuu menemään ohi kummemmin kuuntelematta, joten lähtemätöntä vaikutusta se ei levyn lopetuksena tee. Albumi tarjoaa kaikilla muilla kahdeksalla biisillään runsain mitoin vaihtelua ja tarttumapintaa, joten “Hell At My Back” jää hieman mitäänsanomattomaksi. Kokonaisuutena Devilmentin toinen albumi on ilahduttava ja napakka kuuntelukokemus, joka sopii erityisesti nautittavaksi liikkeessä, kuten lenkillä, illan bileisiin valmistautuessa tai vaikkapa siivotessa. Filthin ystäville ehdoton kuunneltava.
9-/10
Raisa Krogerus
1. JudasStein
2. Hitchcock Blonde
3. Under The Thunder
4. Full Dark, No Stars
5. Shine On Sophie Moone
6. Life Is What You Keep From The Reaper
7. Dea Della Morte
8. Entangled In Our Pride
9. Hell At My Back
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
 - levyarvio. Raisa Krogerus, Metalliluola.){kind=link}