Dark The Suns julkaisi uuden singlen ja videon

Promokuva: Inka Ojala
Mainos
Saarihelvetti

Tiedote 21.5.2020

Kauniista melodiostaan tunnettu Dark The Suns julkaisi uuden singlen ja videon kappaleesta ”Suru Raivosi Sydämeni Pimeydessä”. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta neljänneltä studioalbumilta, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna Inverse Recordsin toimesta.

Mikko Ojala kommentoi:
”Uusi single Suru Raivosi Sydämeni Pimeydessä esittelee uudistuneen Dark the Sunsin, jossa yhdistyvät bändille aikaisemmin tuttu melodisuus sekä melankolisuus aggressiivisempaan ilmaisuun. Olemme kirjoittaneet uutta materiaalia useamman kappaleen verran, joiden olemme suunnitelleet ilmestyvän bändin neljännellä albumilla. Yhtyeen kokoonpanossa on tapahtunut myös muutoksia. Yhtyeen muutettua Pohjois-Suomeen, päätimme jatkaa Inkan kanssa musiikin tekemistä täällä pohjoisessa kahdestaan”
Mikko Ojala perusti Dark The Sunsin vuonna 2005 omana projektinaan, mutta myöhemmin projektista kasvoi kokonainen bändi ja he äänittivät kolme albumia In Darkness Comes BeautyAll Ends in Silence & Sleepwalking in a Nightmare joiden kaikkien julkaisusta vastasi Firebox Records.
Singlen kansi Inka Ojala
*
Lähde: Inverse Records
Promokuva: Inka Ojala

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän