Ciminero – Shadows Digging The Grave (2022)

MAINOS:



Finnish heaviness – Italian mysticism”. Näillä sanoilla itseään markkinoi Ciminero, jonka toinen albumi ”Shadows Digging The Grave” ilmestyi viime vuoden loppupuoliskolla.

Bändi yhdistelee musiikissaan melodista occult rockia sekä doom metallia. Debyyttialbumi ”Subterranean Awakening” raivasi samoin keinoin tilaa tällä uutukaiselle, mutta tuolloin lopputulos jätti vielä reilusti toivomisen varaa.

Toisella yrittämällä bändi onnistuu paremmin ja materiaalin sekaan on saatu kylvettyä huomattavasti enemmän koukkuja. Muutamassa kappaleessa esimerkiksi laulumelodiat ovat liigatasoa ja sekaan on päätynyt muutama asiallinen riffi.

Kokonaisuutena ”Shadows Digging The Grave” on kelpo suoritus. Parhaat hetket osuvat levyn alkumetreille ja ne esittelevät yhtyeen tarttuvimmillaan. Keskivaiheilla eksytään kurssista ja tällöin sävellykset eivät nouse lentoon. Loppua kohden taas parannetaan, mutta tämä epätasaisuus tekee pienen särön kokonaiskuvaan. Edistystä on silti tapahtunut ja kyseessä on ehdottomasti kelvollinen levy.

7-/10

1. Invoke Me
2. Torment
3. Ring Of Perpetual Insanity
4. Yearning And Insurgency From The Empyrean
5. Deep Red Forest
6. Inner Child
7. The Reaper
8. Nettare d´estasi
9. Underworld Coven

 

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.