Children Of Bodom -rumpali liittyi uuteen yhtyeeseen

0
359
Kuva: Laureline Tilkin & digital retouch by Danna

Tiedote 20.8.2020

Viime vuoden lopulla toimintansa lopettaneen Children Of Bodomin rumpali ja alkuperäisjäsen Jaska Raatikainen on liittynyt uuden Mercury Circle -yhtyeen jäseneksi.

Maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa albumia myynyt Children Of Bodom on yksi Suomen menestyneimpiä yhtyeitä. Bändin melodiselle death metallille ominaista oli tekninen soitto ja ennakkoluuloton metallin eri tyylilajien sekoittaminen. Kymmenen studioalbumin ja useiden kiertueiden avulla yhtye saavutti lukuisia intohimoisia faneja ympäri maailmaa. Nimensä yhtye otti maamme kenties kuuluisimmasta murhamysteeristä. Samasta tapahtumasta juontaa juurensa myös bändin kuvastoon olennaisena osana kuulunut viikatemies. Viimeisen kerran Children Of Bodom esiintyi Helsingin Jäähallissa 15. joulukuuta 2019.

Jaska Raatikainen kertoo, että Children Of Bodomin lopettamisen jälkeinen vuosi on ollut hänelle raskas. Tulevaisuus musiikin suhteen vaikutti häilyvältä, kunnes Raatikainen kuuli Mercury Circlen perustaneen Jaani Peuhun tekemiä demoja.

”Kuultuani demot ajattelin, että olisi silkkaa typeryyttä olla liittymättä bändiin. Yhtyeen musiikki oli jotain sellaista, mitä en ollut kuullut pitkään aikaan: tummaa, tunteikasta, eeppistä ja suuria kertosäkeitä. Olen todella innoissani mahdollisuudesta olla osa tätä kaikkea. Tiedän matkan huipulle olevan pitkä, mutta näiden kavereiden kanssa tuntuu, että olen valmis tekemään sen uudelleen”.

Mercury Circle syntyi Jaani Peuhun projektina, mutta vähitellen siitä on muotoutunut nimekkäistä ja kokeneista muusikoista koostuva yhtye. Muusikkona ja tuottajana tunnetun Peuhun muihin yhtyeisiin lukeutuu Swallow the Sun ja Iconcrash. Lisäksi Peuhu on ollut tuotannoillaan kahdesti EMMA-ehdokkaana ja hän työskennellyt menestyneiden yhtyeiden, kuten saksalaisen Lord Of The Lostin tuotantotiimissä.

Mercury Circle määrittelee musiikkinsa new doomiksi, jossa brittiläinen painostavan hidastempoinen doom velloo modernien elektronisten äänimassojen alla. Yhtyeen ensimmäinen EP ”The Dawn Of Vitriol” ilmestyi 14. elokuuta. Parhaillaan Mercury Circle valmistelee ensi vuonna julkaistavaa albumia.

Katso Jaska Raatikaisen videotervehdys

Katso musiikkivideot The Beauty Of Agony ja New Dawn

Mercury Circle
Jaani Peuhu – laulu, kitara, koskettimet (Swallow the Sun, Iconcrash, Hallatar)
Jussi Hämäläinen – kitara, koskettimet, laulu (Hanging Garden)
Juppe Sutela – kitara (To/Die/For)
Ande Kiiski – basso (Rytmihäiriö, Sleep Of Monsters)
Jaska Raatikainen – rummut (Children Of Bodom)

MERCURY CIRCLE somessa
https://www.facebook.com/mercurycircleofficial/
https://www.instagram.com/mercurycircleband/

https://twitter.com/mercurycircle

 

Albumin kansi: Kalle Pyyhtinen

 

*

Lähde: Presshopper
Kuva: Laureline Tilkin & digital retouch by Danna

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here