Cauldron Of Hate – Sickness (2018)

MAINOS:




Espoolainen brutaalia death metalia soittava Cauldron Of Hate julkaisi vuonna 2014 vahvan EP:n ”Emperor”. Cannibal Corpsen ja Nilen jalanjäljissä liikkuva yhtye katosi kumminkin hiljalleen pimentoon valmistelemaan täyspitkää albumia. Neljän pitkän vuoden jälkeen debyyttialbumi julkaistiin viimein Kuolema Recordsin toimesta. Oliko odotus kaiken tämän arvoista?

Yhtye on selvästi kiristänyt liitoksiaan ja vajaa 50 minuuttinen albumi kuivahkojen soundien kanssa tukahduttaa kuuntelin hiekkamyrskyn tavoin. Murder Santavuori sylkee kiitettävää tahtia örinät ulos, joita tuetaan matalimmilla korinoila kuin myös kireämmilläkin huudoilla. Nämä toimivat kieltämättä hyvin. Musiikillisesti levy on valittettavan raskas kuunneltava. Bändin tiukentuneella linjauksella biiseistä olisi pitänyt saada enemmän irti. Nyt kappaleet tuntuvat vaihtuvan lennosta toiseen vailla sen suurempia kohokohtia. Hyvätkin riffit tuntuvat jäävän alakynteen kaaosmaisessa ilmapiirissä. Kiire on kova kuin raivotautisella eläimellä. Jokainen on vastaantulija saa hoitoa enemmän kuin on tarpeen.

Jos tarkoituksena on musertaa kuuntelija jatkuvalla tykityksellä ja hyökkäyksellä, niin ”Sickness” on tähän turhan pitkä kidutuskeino. Muutaman kappaleen tiputtamisella kokonaisuus olisi ollut parempi. Kyyti on muutenkin tässä genressä sen verran kovaa, ettei Cauldron Of Hate ei millään tunnu pysyvän mukana. Oman mausteensa tuo kuiva ja kireä soundimaailma, joka omaan korvaan olisi kaivannut vähän lisää limaisia suolenpätkiä ja alavireistä kammiovärinää.

Odotukset olivat ehkä asetettu liiankin korkealle. ”Sickness” ei ole missään tapauksessa huono albumi, mutta valitettavan keskinkertainen. Parhaiten bändi puristaa biisinsä kasaan raidoilla ”Unholy Rapture”, ”Feasting On The Guts Of The Virginburn” sekä ”Abolish The Throne Of Gods”. Herroilta löytyy soitto- ja sävellystaitoa, niin kuin historia sen todistaa, mutta nyt olisi tarvittu suurempia voimia johdattamaan Cauldron of Hate manalan ahtaasta pääovesta sisään. Pohja on rakennettu ja seuraavaksi lunastetaan ne odotukset.

7- / 10

Juha Karvonen

[bandcamp width=100% height=120 album=1098071276 size=large bgcol=ffffff linkcol=0687f5 tracklist=false artwork=small]

1. Unholy Rapture 05:13
2. Amongst the Godless and the Heretics 05:16
3. Brutal Disfigurement of Flesh and Soul 01:53
4. Feasting on the Guts of the Virginborn 05:47
5. Your Gods Shall Die 05:04
6. Nothing but Flesh and Blood 03:43
7. Satanic Terror 04:01
8. Disease 05:07
9. Abolish the Throne of Gods 04:55
10. The Glorious Sickness 02:44
11. Evoking the Abomination 04:46

Profiili |  + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-