Carach Angren – This Is No Fairytale (2015)

[three_fourth]Miten kuvailisin Carach Angrenia tietämättömälle? Lyhyesti vastaisin, että King Diamondia black metallin muodossa. Kyseessä on siis hollantilainen kovassa nosteessa oleva sinfoninen black metal yhtye, jonka neljäs studioalbumi julkaistiin virallisesti pari viikkoa sitten. Tälläkin kertaa tarjolla oli erikoisjulkaisuja kovimmille faneille ja keräilijöille. Oli kyseessä sitten cd- tai lp-versio niin yhtye kyllä hallitsee visuaalisen puolen. Albumi on kokonaisuudessaan erittäin tyylikäs kuvineen ja teksteineen.

Tälläkin kertaa kyseessä on konseptialbumi, jonka tarina yhdistyy monimuotoiseen musiikilliseen elämykseen. Hannun ja Kertun satuun pohjautuva kertomus pienistä lapsista sisältää pahinta perhehelvettiä kauhuineen, kidutuksineen ja kuolemineen. Carach Angren hallitsee musiikillisen sovituksen temaattiseen kokonaisuuteen luoden levylle hienon oopperamaisen sekä teatraalisen tunnelman. Vaikka biisien taso ei nousekaan sille tasolle mihin parhaimmillaan voisi nousta, niin levyä voi pitää mielenkiintoisena. Tarinan sisäistäminen helpottaa myös kappaleisiin sisäänpääsyä, joten ensikerroilla kannattaa sanoitukset lukea myös lävitse.

Biisirakenteet ovat hyvin vuoristoratamaisia. Välillä paahdetaan blast beattien sekä sahausriffien voimin kun taas toisinaan eksytään sinfoniseen jopa elokuvamaiseen tunnelmointiin. Erityismaininnan saa laulaja Seregor, joka hallitsee normaalin kähinän lisäksi teatraaliset puheosuudet kuin kirkumiset. Vaikka kaikki tehdään erittäin tarkasti ja taidokkaasti niin kappaleisiin olisin kaivannut jotain uutta ja yllätyksellistä. Jotenkin tulee vain tunne, että tämä on kuultu aikaisemmin ja biisien annalta-arvattuvuus laskee kokonaisuutta.

En voi kumminkaan kieltää, etteikö levyllä olisi ainutlaatuisia hetkiä. Parhaimpana niistä kappale ”There`s No Place Like Home”, joka kuljettaa kuuntelijan tarinan sisälle. Biisin nyanssit sekä tempon vaihtelut toimivat myös erittäin hienosti. Myös ”Two Flies Flew into A Black Sugar Cobweb” on musiikaalinen taidonnäyte, joka tuo tapahtumat ja kauhun suoraan kuuntelijan mielikuviin. Loppua kohti kohokohdat kumminkin jäävät vähiin saaden albumin kuulostamaan pidemmältä kuin mitä se todellisuudessa on.

Carach Angren on tehnyt tasaisen albumin johon ei tarvitse kumminkaan pettyä. Edellisen albumin (Where The Corpses Sink Forever, 2012) loistoon ei tosin ylletä. Uusille faneille tiedoksi, että yhtye ottaa aikansa ja ei ole todellakaan helposti lähestyttävä. Tuotannollisesti albumi on erittäin huoliteltu sekä sovitustyö on mestarillista. Livenä tämä yhtye pistää varmasti semmoisen shown päälle, ettei sitä voi jättää väliin jos tänne suomeen kiertueellaan päätyvät.

8- / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]
Carach-Angren-This-Is-No-Fairytale-01
1. Once upon a Time…
2. There’s No Place Like Home
3. When Crows Tick on Windows
4. Two Flies Flew into a Black Sugar Cobweb
5. Dreaming of a Nightmare in Eden
6. Possessed by a Craft of Witchery
7. Killed and Served by the Devil
8. The Witch Perished in Flames
9. Tragedy Ever After[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here