[three_fourth]Brutaalin deathin pioneerin Cannibal Corpsen viidennen albumin “Vilen” julkaisusta on kulunut kaksi vuosikymmentä. Yli neljännesvuosisadan raakaa murjontaa raaoilla sanoituksilla tarjoilleen yhtyeen historiaan mahtuu kaikenlaista ja ”Vilen” yhteydessä tapahtui muutama bändiin liittyvä todella merkittäväkin tapahtuma sen ollessa esimerkiksi George ”Corpsegrinder” Fisherin neitsytalbumi Cannibal Corpsen riveissä. ”Vile” oli myös ensimmäinen death metal levy Billboard 200- listalla debytoiden sijalla 151. Levyn kannessa nähtiin ensimmäistä kertaa bändin uusi logo kun vanhan oikeudet lähtivät Chris Barnesin mukana. ”Vile” oli myös viimeinen kiekko, jonka tuotti kaikki aiemmatkin levyt tuottanut Scott Burns.
Anekdoottina alkuun kerrottakoon, että ”Vile” nauhoitettiin alun perin ”Created to Kill”-nimisenä johon murinat vielä murisi Chris Barnes ennen yhtyeestä eroamistaan musiikillisten ja henkilökohtaisten erimielisyyksien vuoksi. Barnes siirtyi täyspäiväisesti touhuamaan vuonna 1993 perustetun, silloisen sivuprojektin Six Feet Underin kanssa, jossa hän jatkaa edelleen musiikillisen tarinansa kirjoittamista. Kitaraosastolla tapahtui myöskin, mutta vasta julkaisun jälkeen kun Rob Barrett erosi yhtyeestä niin ikään näkemyserojen vuoksi ja paikkaamaan tuli Pat O’Brien. Barrett on sittemmin hypännyt takaisin Cannibal Corpsen miehistöön vuonna 2005.
Ennen julkaisua Barnesin eroamisen myötä kutsuttiin nykyinen, sikaniskainen frontman George ”Corpsegrinder” Fisher vetämään levyn vokaalit uudestaan. Fisher lähti tuolloin silloisesta yhtyeestään Monstrosity, joka edelleen paukuttaa kuolometallia omalla sarallaan. Isokokoinen ”Corpsegrinder” Fisher on kyllä ulkoiselta olemukseltaan juuri sellainen ilmestys, joka sopii Corpseen kuin puukko keuhkoon ja näyttää sellaiselta joka käyttää ravinnokseen naapuruston vastasyntyneitä lapsia. Cannibal Corpsen historian kaksi frontmania jakavat edelleen fanien kesken mielipiteitä siitä, kumpi on parempi ja ns. oikea Corpsen vokalisti ja itse kuulun siihen koulukuntaan, että Fisher vetää hieman pidemmän korren vaikkakin Barnesin työskentely sopi aiempiin Corpsen julkaisuihin hyvin. Mielestäni Fisherin myötä ”Vile” sai vokaaliosastoon kaivattua aggressiivisuutta samaan aikaan kun musiikkikin muuttui äkäisemmäksi kohti yhtyeen nykyisiä julkaisuja.
Levyn eniten arvostusta osakseen saanut kappale ”Devoured By Vermin” laittaa heti ensisekunneille kuulijalle jauhot suuhun. Fisherin aggressiivinen räyhäntä on niin aidon tuntuista, että on syytä siirtää kaikki terävät esineet ja muut astaloksi käypäiset tavarat hieman kauemmaksi, ettei vahingossa hurmioidu muokkaamaan vierustoverin naamaa. Puukoniskuja jaellaan samaan tahtiin ”Mummified In Barbwiren” ja ”Perverse Sufferingin” aikana kunnes hieman juonikkaalla riffillä käynnistyvä ”Disfugured” laittaa hivenen groovia tasaisen puukottamisen sekaan ollen allekirjoittaneen suosikkiraitoja levyltä. Raskasta, pääkalloja lekan alle murskaavaa murjontaa tarjoillaan levyn hitaimmalla ”Bloodlandsilla”, jonka jälkeen palataan levyn verenmakuisen aggression äärelle ”Puncture Wound Massacren” myötä jonka ylläpitämä teema kantaa levyn loppuun välillä groovaten raidoilla ”Absolute Hatred” ja ”Eaten From Inside”.
”Vile” on Cannibal Corpsen historian merkittävimpiä käännekohtia ennen kaikkea kokoonpanomuutosten myötä, mutta siitä lähti myös musiikillinen tekeminen kohti nykyisiä julkaisuja, vaikka levy ei omaa aivan sellaista hittiä joka olisi noussut muiden legendaaristen Corpse-raitojen rinnalle mitalisijoille. Kun pyöräyttää soittimessa uudempia julkaisuja, vaikkapa ”Gore Obsessedia” (2001) tai viimeisintä ”A Skeletal Domainia” (2014), on niistä kuitenkin huomattavissa paljon enemmän yhteistä ”Vilen” kuin sitä edeltäneiden julkaisujen kanssa. Toki yhtyeen armottoman ja tinkimättömän murjonnan myötä tullut kehitys selittää musiikillista suuntaa omalta osaltaan. Levyn ainoa miinus on pienoinen väkinäisyys viimeisten parin raidan kohdalla. Nämä olisi voinut jatkojalostaa seuraavalle julkaisulle hieman valmiimpana. Allekirjoittaneelle Cannibal Corpsen ”Vile” kuuluu yhtyeen parhaimmistoon. Albumia tulee tasaisin väliajoin kuunneltua sen ollessa yhtä vahva yhtyeen uusimpien julkaisujen kanssa. Oman aggressiivisen ja ainutlaatuisen lisänsä levylle tuo Fisherin primitiivisen raaka ääni, joka sittemmin on muuttunut hieman jalostuneempaan muotoon, säilyttäen onneksi oman brutaaliutensa.
Jos väität olevasi kuolometallin ystävä eikä sinulla ole tätä levyä, sietäisit saada turpaasi.
9+/10
Tore Pedersen
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Devoured By Vermin
2.Mummified In Barbed Wire
3.Perverse Suffering
4.Disfigured
5.Bloodlands
6.Puncture Wound Massacre
7.Relentless Beating
8.Absolute Hatred
9.Eaten From Inside
10.Orgasm Through Torture
11.Monolith[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arviossa.){kind=link}