Blind Channel kiertämään Suomea heinä-elokuussa

Kuva: Blind Channel 

Tiedote 23.6.2021

Koko maailman tietoisuuteen kohonnut Blind Channel aloittaa Suomea halkovan kesäkiertueensa Kemin Ruutinrannan puistosta perjantaina 9. heinäkuuta, josta matka jatkuu seuraavana iltana Kajaanifestiin. Heinäkuun lopulla yhtye nähdään Maarianhaminan Rockoffin ja kotikaupunkinsa Oulun Qstock-festivaalin lisäksi Kuopiorockissa. Elokuussa Blind Channel valloittaa Liedon Smugglerrokin, Vaasa Festivaalin ja Oulussa järjestettävän ikärajattoman ilmaistapahtuman Varjopiknikin lisäksi myös Koria Rollin. Lauantaina 14. elokuuta toteutuvan, lähes loppuunmyyydyn Helsingin Allas Sea Poolin seuraavalle päivälle järjestetty ikärajaton lisäkeikka on jo loppuunmyyty. Violent popista päästään nauttimaan Seinäjoen Stadionfestin lisäksi myös Venetsialaiset-tapahtumissa Valkeakoskella ja Tampereella. Kiertueen päätöskeikka nähdään Kalajoen Venetsialaiskarnevaaleilla lauantaina 28. elokuuta.

Blind Channel odottaa innolla keikkalavoille nousemista: ”Livemusan paluu näyttää päivä päivältä todennäköisemmältä ja se jos jokin nostattaa kylmät väreet jo pelkkänä ajatuksena meidän ihoille. Ollaan tehty iso duuni tulevien keikkojen eteen ja voidaan taata jokaiselle lipunostajalle elämys, jota muistella loppuikänsä. Todella hienoa päästä näyttämään kyntensä kotiyleisölle kerta toisensa jälkeen tänä kesänä.

Rohkealla ja periksiantamattomalla asenteella kansainvälistä uraa luova Blind Channel on juurruttanut paikkansa musiikkikentällä vuosien pohjatyöllä. Vuodesta 2013 saakka operoinut kokoonpano on vakuuttanut yleisön intensiivisillä keikoillaan ansaiten muun muassa Emma-ehdokkuuden Vuoden rock -kategoriassa. Euroviisujen kautta räjähtävään suosioon ampaisseen yhtyeen ”Dark Side” -single on kerännyt tähän mennessä lähes 25 miljoonaa striimiä nousten Spotifyn listojen kärkisijoille kautta maailman. Oululaisyhtyeen viimeisin pitkäsoitto ”Violent Pop” (2020) saa odotettua jatkoa ensi vuonna maineikkaan levy-yhtiön Century Median kautta julkaistavalla albumilla.

 

BLIND CHANNEL

Pe 9.7.Ruutinrannan puisto, Kemi
La 10.7. Kajaanifest, Kajaani
Ti 27.7. Rockoff, Maarianhamina
Pe 30.7. Qstock, Oulu
La 31.7. Kuopiorock, Kuopio
Pe 6.8. Smugglerrok, Lieto
La 7.8. Vaasa Festival, Vaasa
Su 8.8. Varjopiknik, Oulu (S)
Pe 13.7. Koria Roll, Koria
La 14.8. Allas Sea Pool, Helsinki (K-18)
Su 15.8. Allas Sea Pool, Helsinki  (S) LOPPUUNMYYTY
Pe 20.8. Stadion Fest, Seinäjoki
To 26.8. Venetsialaiset, Valkeakoski
Pe 27.8. Venetsialaiset, Tampere
La 28.8. Venetsialaiskarnevaalit, Kalajoki

LIPUT:
– myynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
www.blindchannelofficial.com
www.facebook.com/BlindChannelBand
www.instagram.com/blindchannel
www.fullsteam.fi


Lähde: Fullsteam

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here