Vuoteen 1989 mennessä Black Sabbath oli jo tehnyt massiivisen uran, ansainnut legendan aseman julkaistuaan useita metallimusiikin kulmakiviä sekä kokenut useita miehistönvaihdoksia. ”Headless Cross” oli bändin 14. täyspitkä albumi ja järjestyksessään toinen, jolla laulusta vastasi Tony Martin.
Yhtyeen kokoonpano oli kokenut edelliseen, vuonna 1987 julkaistuun ”The Eternal Idoliin” nähden pari muutosta, sillä rumpali Eric Singer oli vaihtunut Cozy Powelliin ja Laurence Cottle soitti levylle bassot Bob Daisleyn siirryttyä sivuun ennen levyn äänityksiä.
Tony Iommin sävellyskynä oli edelleen terässä ja ”Headless Cross” on pullollaan hienoja heavy-biisejä, jotka lyövät yhä tajun kankaalle. ”The Gates of Hell” -intron jälkeen käynnistyvä nimibiisi on noussut allekirjoittaneen mielessä yhdeksi kaikkien aikojen tärkeimmistä Sabbath-kappaleista. ”Devil & Daughter” sekä ”When Death Calls” saavat kylmät väreet aikaan ja päätösbiisi ”Nightwing” on yksikertaisesti maaginen sävellys.
Vaikka Iommin ja Powellin tuottamalta levyltä löytyykin yksittäisiä, kerrassaan huikeita paloja, on ”Headless Cross” loppujen lopuksi todella voimakas kokonaisuus, eikä tason notkahduksia ole seassa. Jokainen biisi puolustaa hienosti paikkaansa ja albumi on myös kestänyt aikaa hienosti.
Hyvien sävellysten lisäksi Tony Martinin laulutyöskentely on todella hienoa kuultavaa ja mies saa omalla tulkinnallaan nostettua jo ennestään vahvoja kappaleita pykälää kovemmiksi. Erityismaininnan ansaitsevat myös edesmenneen Geoff Nichollsin kosketinosuudet, jotka luovat komeasti tunnelmaa biisien taustoille.
”Headless Cross” on albumi, joka jää liian usein Ozzyn ja Ronnie James Dion johtamien Black Sabbath -levytysten varjoon, vaikka ansaitsisi tulla mainituksi samassa yhteydessä. Ei aivan se Sabbathin pitkän uran kovin teos, mutta ehdottomasti parhaasta päästä!
9-/10
Miika Manninen
1. The Gates Of Hell
2. Headless Cross
3. Devil & Daughter
4. When Death Calls
5. Kill In The Spirit World
6. Call Of The Wild
7. Black Moon
8. Nightwing
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.