Vantaalaiset mustat pedot eivät kursaile, vaan heti lähtöruudussa perkeleelliset moottoripyörät lähtevät keulimaan. Kuvainnollisesti siis, sillä Black Beast ei laula mimmeistä ja nopeista autoista, vaan tärkeistä asioista: kaaoksesta, jumalanpilkasta ja Saatanasta. Vajaan puolitoistaminuuttisen introilottelun jälkeen homma starttaa kunnolla “Black Seremony” messuamisen merkeissä, mikä tuo mieleen toiset kotimaiset paholaisenpalvojat Urnin sekä Achgoatin.
Oman mausteensa häpäisyyn tuovat rituaalimaiset syntikat kaiken kaooksen äärirajoilla, jolloin muu black metal korostuu. Syntikoiden tunnelmat ovat kuin hyvä hot wings -kastike, joka ei ole liian tulinen, mutta antaa makua itse lihalle. Myös tietynlaiset punkahtavat, jopa spurgumaiset semiärjytyt vokaalit tuovat lisäsävyjä bändin harjoittamaan hämärämusabisnekseen. Melodisia kitarasoolojakin loitsitaan siellä sun täällä, ja itse melodioiden ystävänä ilahdun tällaisista mustan valon pilkahduksista kaiken kurimuksen keskellä. Nimikappaleessa “Nocturnal Bloodlust” kuullaan myös kotimaan kielellä harjoitettua sylkemistä, tätä kaunista ulosantia kuulisi mielellään enemmän.
Muuten kappalemateriaali on parempaa keskihyllyn tavaraa, ja kuten eräs viisas mies on sanonut, on Black Beastin debyytti ns. black metal ruisleipää – ei enempää eikä vähempää kuin erinomaista perustavaraa. Jos lähdetään soittamaan mustaa metalia, on se tontti hoidettava oikealla määrällä tunnetta sekä kaaosta – ja Black Beastilla homma pysyy nahkahanskassa.
8-/10
Janne Lesonen
1. Prelude
2. Black Seremony
3. Riding On Wings Of Death
4. Your Cold Grave
5. Words Of Leviathan
6. Unholy One
7. Nocturnal Bloodlust
8. Fist Of The Devil
9. Symbol For My Devotion
https://youtu.be/TZ_DfQGbH9Y
Linkit:
https://primitivereaction.bandcamp.com/album/nocturnal-bloodlust
Musiikkidiggari jolle maistuu niin kosminen dub reggae kuin kiukkuinen black metal ja kaikkea siltä väliltä. Huumorintajuinen oman elämänsä kuningas, jolla on jyrkkiä mielipiteitä musiikista sekä ulkomusiikillisista seikoista. Harrastuksiin kuuluu englanninkielinen improvisaatiokomedia, itsensä kehittäminen sekä Seinfeld -tv-sarjan palvominen.