Behemoth saapuu Ilosaarirockiin heinäkuussa

Pic: Natalia Kempin

Tiedote 22.1.2018

Puolalainen black metal –yhtye Behemoth saapuu tulevan uuden albuminsa myötä Suomeen ja esiintyy Joensuun Ilosaarirockissa sunnuntaina 15.7.2018.

Behemoth järisytti metallimaailmaa vuonna 2014 julkaisemallaan albumilla ”The Satanist”. Kriitikoiden ja yleisön rakastama albumi nosti jo vuonna 1991 perustetun yhtyeen suosion uudelle tasolle ja bändin festivaalien päälavoille. Albumi kristallisoi Behemothin vuosia muovaaman soundin, joka on yhdistelmä black metal -juuria, armottomia death- ja thrash-riffejä sekä synkeää dramatiikkaa. Levyä pidetään syystäkin tyylisuunnan klassikkona.

Kuten fanit hyvin tietävät, Behemothin keikat ovat tapauksia. Esiintymiset ovat teatraalisia messuja, joissa toismaailmallinen tunnelma yhdistyy tekniseen taituruuteen ja painostavaan särövyöryyn. Myrskyn harjalla vyöryä hallitsee solisti Nergal, joka on luotsannut Behemothin paattia jo kolmatta vuosikymmentä. Blow Up Your Trumpets!

Joensuun Ilosaarirock hemmottelee tammikuussa ilouutisilla! Festivaalille saapuvat heinäkuussa ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä rockin supertähti Jack White (USA), black metal -yhtye Behemoth (POL), tulikuuma raptähti Night Lovell (CAN), hämmennystä herättävä avantgardebändi Zeal & Ardor (USA/CHE), nuori laulaja-lauluntekijätulokas Lewis Capaldi (UK), jäähyväiskeikalle saapuva Cheek sekä CMX, joka soittaa erikoiskonsertin Joensuun kaupunginorkesterin kanssa.

Useasti Grammy-palkittu Jack White julkaisee kolmannen sooloalbuminsa Boarding House Reach maaliskuussa ja suuntaa kiertueelle miltei neljän vuoden tauon jälkeen. Jack White tunnettaan soolouransa ohella erityisesti vuonna 2011 hajonneesta The White Stripes -yhtyeestä, jonka lisäksi hän on julkaissut kaksi arvostettua sooloalbumia, jotka molemmat ovat nousseet ilmestyttyään Billboardin listan kärkeen.

Elokuussa uransa lopettava Cheek jättää Ilosaarirockissa hyvästit itäsuomalaisille faneilleen. Suomalaisen hip hopin supertähti on mahdollista nähdä viimeistä kertaa Joensuussa Ilosaarirockin sunnuntaina 15.7. Kotimaista osastoa vahvistavat Cheekin ohella Apulanta, Stam1na, Gasellit, Beast In Black, Von Hertzen Brothers, Juha Tapio, Pyhimys, Kube & Eevil Stöö, K-X-P, Ruudolf, Vesta, Olavi Uusivirta ja Vilma Alina.

Kesän odotetuimpiin konsertteihin kuuluu CMX:n esiintyminen Joensuun kaupunginorkesterin kanssa.

– CMX otti meidät puhutteluun viime kesän festareiden jälkeen ja ilmoitti, että haluaa soittaa keikan orkesterin kanssa. Eipä siinä auttanut kieltäytyä. Meillä ei ole itse asiassa mitään käsitystä mitä tuleman pitää, sillä orkesterisovituksia hiotaan tällä hetkellä. Puheissa on mainittu kaksitoistasäveljärjestelmä ja suonikas ugrimölinä, joten melkoinen taidespektaakkeli lienee luvassa, nauraa Ilosaarirockin promoottori Panu Hattunen.

Tuoreiden kiinnitysten lisäksi Ilosaarirockissa esiintyvät Nightwish, Action Bronson ja Gogol Bordello. Uutisten myötä myös artistien esiintymispäivät ovat julki ja päiväkohtaiset liput ovat myynnissä.

Lisätietoja ja päiväkohtaiset esiintyjät saa katseluun tästä.

Liput Ilosaarirockiin linkistä.

Lähde: Lippu.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here