Vuonna 1870 valmistuneella Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla on juhlittu ja kokoonnuttu jo yli 150 vuoden ajan.
Seminaarien, gaalaillallisten sekä muiden tapahtumien lisäksi historiallisen kaunis ja kiehtova tapahtumapaikka on herätetty kunnolla nyt myös keikkakäyttöön käytännössä korvaten The Circuksen.
Kauas nurkan taakse kiemurrellut jono oli jo pitkä, kun innokkaimmat fanit odottivat hieman myöhässä auenneita ovia. Eturivi täyttyi silmänräpäyksessä, mutta valtaosa tyytyi sisään päästyään nauttimaan baarin antimia sekä tutkimaan merchandise-pisteiden tuotteita. Erikoisesti pääesiintyjän merkkarit olivat kokonaan omassa tilassaan kymmenien metrien päässä muista.
Valtaosalle illan ensimmäinen esiintyjä League Of Distortion ei luultavasti sanonut edes nimeltä mitään. Kyseessä on Napalm Recordsille kiinnitetty uusi saksalaistulokas, jonka perustivat yhdessä muun muassa Exit Eden -coverbändistä tuttu Anna Brunner sekä Kissin’ Dynamite -kitaristi Jim “Arro” Müller.
Yhdessä he ovat muodostaneet yhden vuoden kuumimmista modernin metallin nousujohteisista bändeistä yhdistäen omat soundinsa luodakseen voimakkaan äänimaiseman.
Musiikissa Anna “Ace” Brunnerin raspisen voimakas ääni yhdistyy Jim “Arro” Müllerin soittamiin riffeihin, Tino “Aeon” Calmbachin toimittamiin rumpubeateihin sekä Felix “Axe” Rehmannin säröiseen bassoon. Lisäksi miehet lauloivat örinävokaaleja taustalla.
Yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin ensimmäisen ensimmäinen single ”Wolf Or Lamb” laittoi homman tulille tymäkällä ja rouhealla tulkinnalla. ”Solitary Confinementin” kaltaisella kappaleella yhtye näytti sanallista syvyyttään kääntämällä surunsa voimakkaaksi sotahuudoksi. ”Rebel By Choice” osoitti kokoonpanon palavan intohimon ja omistautumisen genrelle.
Lisäksi ”It Hurts So Good” sekä tarttuva ”LOD” jäivät hyvin mieleen. Erityisesti Brunnerin esiintymisestä huokui eläytyminen sekä näyttämisen halu, maahan heittäytymisen tehostaessa keikan räväkkyyttä. Joukosta erottuminen on äärimmäisen tärkeää ja League Of Distortion onnistui siinä viiden kappaleen setillään oikein hyvin.
Yhtye muistutti yhteisöllisyydestä sekä sosiaalisesta mediasta kertoen, että joka ikinen tykkäys merkitsee paljon. Tykästyin tarkkaan soittoon sekä bändin vilpittömiin kiitoksiin tukea ja kannatusta kohtaan. Aluksi suhteellisen harvalukuisen yleisön osallistuminen jo ensimmäisen esiintyjän kohdalla oli hienoa.
Tumman tulinen ja sinfoninen ruotsalaisraskailija Eleine on promonnut bändiään lämmittelijöistä eniten ollen monille selvästi tutumpi nimi.
Promokuvista tuttuun kullanvärisillä yksityiskohdilla kuorrutettuun asuun sonnustautuneen karismaattisen Madeleine ”Eleine” Liljestamin kipparoima poppoo otti tilan haltuun astetta väkevämmällä setillä, jossa yhdistyivät paikoin erittäin raskaat ja rosoiset Rammsteinin mieleen tuoneet terävät kitarariffit sekä Liljestamin lumoavan enkelimäiset lauluharmoniat. Kontrastia lauluun toivat kitaristin taustalaulut sekä death-tyyliset örinät.
Kuuden biisin setissä kuultiin ”Enemies”, ”As I Breathe”, ”Ava Of Death”, ”All Shall Burn”, ”We Are Legion” sekä ”Death Incarnate”. Keikka oli ohi aivan liian nopeasti ja tätä tykittelyä olisi halunnut seurata rutkasti pidempään.
Eleine onnistuu yhdistelemään musiikissaan kiehtovalla tavalla sinfonista metallia jopa thrashiin, deathiin sekä industrialiin. Yleisöön saatiin Eleinen esityksen myötä selvästi enemmän liikettä armottoman moshauksen merkeissä.
Uusi tuleva albumi ”We Shall Remain” julkaistaan Atomic Fire Recordsin kautta heinäkuussa 2023. Eleine toivottaa kaikki uudet fanit tervetulleeksi legioonaansa!
Tunisialainen Myrath on Afrikan mantereen lahja musiikkimaailmalle. Afrikan sekä Lähi-idän itämaiset soundit yhdistyvät progressiiviseen kitarointiin, eli toisin sanoen yhtyeen musiikkia voisi kuvailla Orphaned Landin sekä Symphony X:n liitoksi. Yhtyeen nimi on arabiaa tarkoittaen perintöä.
Myrath on kuin lämmin Tunisian aurinko, joka tuo elämää, valoa ja iloisuutta kylmään pohjolaan. Bändillä on Suomessa vankka kannattajakunta siitä huolimatta, että saapui Suomeen esiintymään nyt ensimmäistä kertaa.
Nähdyn ja kuullun perusteella kysyntää olisi runsaasti omalle klubikeikalle. Myrath oli hyvin kiitollinen yleisölle ja laulaja Zaher Zorgati spiikkasi selvällä suomen kielellä ”meillä on suuri kunnia olla täällä”.
Myrathin omilla keikoilla nähdään niin tulitaiteilua, tanssijoita, akrobatiaa kuin taikuutta, mutta nyt harmittavasti näiden osuudet oli karsittu minimiin. Näimme kuitenkin Zorgatin tanssin, mikä villitsi suurimpia faneja.
Tuorein pitkäsoitto ”Shehili” (2019) oli parhaiten edustettuna kolmen kappaleen verran. ”Shehililtä” kuulimme raidat ”Born To Survive”, ”Dance” sekä ”Monster In My Closet”. Suurimman vaikutuksen teki ”Legacy”-albumin (2016) ”Believer”, jonka tunteikas ja jopa hypnotisoinut loppuhoilaus jäi päähän pyörimään pitkäksi aikaa.
Aivan koko keikkaa tämä ihmeellinen taiteilu ei pitänyt otteessaan, vaan osassa esitetyistä biiseistä ilmeni pienimuotoista paikoillaan junnaamista.
Floridan Tampassa tavallaan jo 1980-luvulla, mutta nykyisellä nimellä vuonna 1991 perustettu, sittemmin monikansallistunut sinfoninen voimametallikone Kamelot oli monille illan odotetuin vieras.
Nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat Kamelotin perustaneen jenkkikitaristi Thomas Youngbloodin lisäksi maanmies basisti Sean Tibbetts, ruotsalainen Seventh Wonderista tuttu laulaja Tommy Karevik sekä saksalaiset aiemmin Doron bändissä soittanut kosketinsoittaja Oliver Palotai ja esimerkiksi Luca Turilli’s Rhapsodyssa kannuksia kerännyt rumpali Alex Landenburg.
Edellisestä Kamelotin Suomen vierailusta oli vierähtänyt jo neljä pitkää vuotta. Nyt valikoituihin Euroopan kaupunkeihin päätynyt Awaken The World Tour juhlisti Kamelotin kunnioitettavaa uraa ja tulevaisuuteen katsovaa näkemystä. Kiertue pohjautui aiemmin tänä vuonna julkaistuun ”The Awakening” -albumiin, mikä on ensimmäinen viiteen vuoteen.
Kamelotin musiikki on ainutlaatuinen yhdistelmä sinfonista, proge- ja power metallia. Youngblood kumppaneineen luo kerta toisensa jälkeen hämmästyttävän teatraalisia, synkkiä ja kauniita sävellyksiä. Lähes kolmen vuosikymmenen ajan he ovat kirjoittaneet metallihistoriaa, ja muovautunut yhdeksi arvostetuimmista ja innovatiivisimmista toimijoista power metallin etulinjassa miljoonien myytyjen albumien ansiosta.
Karevik laulaa inspiroivia ja mukaansatempaavia teemoja päättäväisyydestä, voimasta, henkilökohtaisten taisteluiden voittamisesta sekä kasvusta. ”The Awakening” käsittelee myös yhteiskunnallisia muutoksia ja oivallusta siitä, että meillä on niin lyhyt aika olla uskollinen itsellemme ja elää elämää täysillä.
Yllätyin siitä, ettei Kamelot valinnut uuden albumin loistavaa avausraitaa myös keikan avaukseksi. Sen sijaan ”Haven”-albumin (2015) yltiömelodinen anthem ”Veil Of Elysium” sai ykkösvedon kunnian, jota seurasi monille tutumpi ”Rule The World” (”Ghost Opera”, 2007).
Suomalaisille vielä melko tuntemattoman Ad Infinitumin sveitsiläinen keulanainen Melissa Bonny päästettiin irti heti avauksessa ja vielä paremmin hän pääsi esittelemään osaamistaan eeppisen sinfonisessa uudessa teoksessa ”Opus Of The Night (Ghost Requiem)”. Bonnyn laulumelodiat tukivat sävellyksen kulkua kauniisti. Lisäksi pisteet Youngbloodin kaksoissoololle.
”Insomnian” myötä palattiin takaisin ”Haven”-albumin materiaaliin, jota seurasi varma ”The Black Halo” (2005) -veto ”When The Lights Are Down”. Tosifanien mieliksi listalle kaivettiin myös edellisen täyspitkän ”The Shadow Theoryn” (2018) vaikuttava, vähemmän livenä soitettu ”Vespertine (My Crimson Bride)”, jossa Karevikin vokaalit kohosivat korkeuksiin.
Lisää vasta julkaistun ”The Awakeningin” materiaalia kuulimme albumin parhaimpiin kuuluvan ”New Babylonin” muodossa. Palotain kiippareihin nojaavaa sävellystä johdattelivat Karevikin ja Bonnyn dynaaminen laulu sekä valloittava esiintyminen. Kamelot osaa ottaa yleisönsä aina vaikuttavalla tavalla ja Karevik kävi kuvaamassa bändikavereitaan yleisössä olleen puhelimella palauttaen sen hetken päästä takaisin.
Koskettavan herkkä balladi ”Song For Jolee” (”Silverthorn”, 2012) oli Karevikin ensimmäinen sävellys Kamelotille. Laulu Joleelle sai arvoisensa tulkinnan hämärässä valaistuksessa salamavalojen tuikkeessa Karevikin ollessa lavalla lähes yksin metallisen mikrofonitelineen takana.
”NightSky” oli mielenkiintoinen nosto uudelta albumilta, sillä tuoreissa kappaleissa olisi ollut paljon parempaa tarjolla. Dimmu Borgirista tutun Shagrathin häijyn äänen kuultua oli helppoa tietää seuraava esitys. ”March Of Mephisto” sai keikan vaikuttavimman alun, kun Karevik nousi yläilmoihin samalla kun hänen käsissään paloivat suuret liekit.
Landenburgin rumpusooloa seurannut ”Forever” on monille kenties tärkein Kamelot-kappale, mutta jostain syystä tuo hieno sävellys halutaan pilata järjettömiin mittasuhteisiin paisuneella yleisönhuudatuksella, jossa ylitetään pahimmassa tapauksessa kymmenen minuutin raja yleisön möykätessä epävireisesti turhanpäiväisiä hoilauksia.
Kerran tuo saattaa toimia, mutta useamman esityksen jälkeen ”Forever” alkaa yllä mainitusta syystä tökkiä ja puuduttaa. Ainoa oikea tapa olisi soittaa kyseinen pyhä kappale alusta loppuun ilman keskeytyksiä.
Näin settiin olisi mahdollisuus nostaa yksi tai jopa useampi veto lisää, ja voi kunpa livenä kuulisi mitä tahansa materiaalia legendaariselta 1990-luvun tuotannolta Roy Khanin ajoilta.
On tavallaan surullista, että ”Foreverin” ohella ”Karma” vuodelta 2001 edusti esityksen vanhinta materiaalia. Vaikka ”Karma” on loistava biisi, toivoisin silti selkeää vaihtelua settilistaan erityisesti vanhempien sävellysten osalta. Nyt yhtyeen useamman kerran livenä todistaneet joutuvat tyytymään samaan vailla vaihtuvuutta.
On huutava vääryys, että esimerkiksi ”The Fourth Legacy” (1999) on jätetty mahdollisesti pysyvästi unholaan jo liian kauan aikaa sitten, vaikka Karevikin aikainen tuotanto vuodesta 2012 tähän päivään on myös erittäin hyvää ja vertailukelpoista.
Keikka käynnistyi ikään kuin uudestaan, kun viime kiertueelta tuttu avausbiisi ”Phantom Divine (Shadow Empire)” loi jälleen lämpöä legendaariseen saliin. Bonny näytti jälleen parastaan. Hän on huomattavan lahjakas laulaja, jolta taittuu myös erilainen tulkinta vaivatta.
”One More Flag In The Groundin” aikana lavan valtasi suuri Suomen lippu biisin nimen mukaisesti. Kappale on hymni lyömättömältä näyttävän sairauden voittamisesta ja meidän kaikkien kohtaamistamme henkisistä haasteista, mutta musiikillisesti mennään valitettavasti aivan päin mäntyä.
Kyseessä on geneerinen hyvin epätyypillinen ja sekavan kuuloinen sävellys, jolle en oikein ole lämmennyt vielä tänäkään päivänä. En ymmärrä miksi juuri ”One More Flag In The Ground” haluttiin julkaista ”The Awakeningin” ensimmäisenä singlenä.
”Liar Liar (Wasteland Monarchy)” räjäytti julkaisunsa aikaan vuonna 2015 pankin ja on säilynyt setissä pian jo kymmenen vuoden verran. Biisi lunasti paikkansa jälleen kerran ja Bonny tulkitsi alun perin Alissa White-Gluzin laulamat lyriikat vakuuttavan onnistuneella tavalla tuikkien illan tähtenä.
”Sacrimony (Angel Of Afterlife)” -singlen puuttuminen setistä asiaan kuuluvan ”Manus Dei” -intron kera ihmetytti, sillä valloittava ”Sacrimony” soitettiin kuitenkin Helsinkiä edeltäneellä sekä seuraavalla keikalla Tampereen Pakkahuoneella. Suomalaiset pääsivät nauttimaan tästä neljän kovan esiintyjän kimarasta lisäksi myös Oulun Tullisalissa.
Miinuspisteistä huolimatta, Kamelotin intensiivinen esiintyminen yhdistettynä goottilaiseen ja sinfoniseen teatraalisuuteen on aina takuuvarma yhdistelmä ja nähty spektaakkeli kuuluu ehdottomasti vuoden parhaimpien keikkojen listalle.
Kaikki illan aikana esiintyneet bändit saapuivat Kamelotin konsertin päätyttyä saliin, eikä kenelläkään ollut kiire pois. Tästä monet saisivat ottaa mallia.
Etukäteen ajateltuna neljä esiintyjää samaan kattaukseen kuulosti liioittelulta, mutta ilta toimi erittäin hyvin juuri tällaisena. Vanhalla ylioppilastalolla oli muuten paikalla lukuisia ammattimuusikoita, mikä kertoo siitä, kuinka hyvä ja kiinnostava esiintyjäkattaus oli kokonaisuutena. Toivomme lisää vastaavaa myös jatkossa!
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.
