Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
Hammerfall on julkaissut uuden lyriikkavideon viimeisimmän ”Built To Last”-albuminsa nimikappaleesta. Video on kuvattu kitaristi Oscar Dronjakin studiossa harjoitusten yhteydessä. Yhtye käynnisti ”Built To Tour” Euroopan...
Lemmy Kilmister kuoli vuosi sitten 28.12.2015 vain neljä vuorokautta 7o-vuotispäivänsä jälkeen. Legenda teki töitä loppuun asti kunnon heikentymisestä huolimatta ja päätti viimeisen kiertueensa Euroopassa vain reilut...
Ruotsin kitarasankarien kuningas Yngwie J. Malmsteen julkaisi kolmannen studiolevynsä “Trilogyn” 40 vuotta sitten. Se nostetaan nykypäivänä neoklassisen metallin ja kitaratyylin yhdeksi pioneerijulkaisuista Malmsteenin kahden...
Kreator julkaisi toisen albuminsa “Pleasure To Kill” 40 vuotta sitten.
Levy on edelleen yhtyeen edellisenä vuonna ilmestyneen debyytin ”Endless Painin” ohella yksi thrash metallin eurooppalaisen osaston...
Heavy Metallin käsitteenä aikanaan lanseerannut ja pitkän tiensä lopullisesti Birminghamissa kesällä 2025 päättänyt Black Sabbath kulki 1970-luvun alun voitosta toiseen julkaisten peräjälkeen kuusi mestariluokkaan...
Metalliluola sai äskettäin tilaisuuden kuunnella länsinaapurimme menestyneimmän sankarimetalliyhtyeen Sabatonin ensi kuussa ilmestyvän “The Last Stand"-albumin ennakkoon. Nyt tarjolla on katsaus vahvasti teemaltaan historian taisteluihin kytkettyyn...