Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
Iron Maidenin järjestyksessä toinen studioalbumi ”Killers” täyttää tänään 40 vuotta.
Se oli aikanaan kitaristi Adrian Smithin ensimmäinen esiintyminen yhtyeessä, ja vokalisti Paul Di’Annon osalta viimeinen....
On levyjä joiden avaus ja ensimmäinen kuuntelukerta ovat jääneet ikuisesti mieleen, ja mielessään albumit liittää lopullisesti tapahtumiin oman elämän sekä heavyhistorian ympärille. Joskus levy...
Helsinkiläinen Church Of The Dead on kuulunut kotimaisen death metallin vahvimpiin suorittajiin. Yhtyeen viiden EP:n nousukiidossa olevalle rymistelylle oli tulla päätös, kun kuudennen osan...
Saksalainen Helloween on itseoikeutetusti eurooppalaisen power metallin esi-isä, jonka 1980-luvun levyt ovat edelleen genren pioneerijulkaisuja. Yhtye myös julkaisi laadukkaita levyjä tätä seuranneella vuosikymmenellä, aikana...
Toista kertaa Hyvinkään Lentokentällä järjestetty Rockfest keräsi kesäkuun toisena viikonloppuna jälleen suuren joukon raskaan musiikin ystäviä kaupungin kupeeseen.
Toisin kuin vuosi sitten, Suomen suvi näytti...
Metallica julkaisi cover-versioita sisältäneen tupla-albuminsa ”Garage Inc.” marraskuussa 1998.
Bändi halusi kolmen vakavan levyn ja lähes vuosikymmenen kiertämisen jälkeen tehdä jotain helpompaa sekä rennompaa. Yhtye...