Vuosia poissa julkisuudesta pysynyt entinen Kiss-kitaristi Vinnie Vincent on palannut parrasvaloihin Atlantan Kiss Expossa perjantaina 19.1.2018. Hyväntuulinen kitaristi vietti aikaansa antaen haastatteluja, tapaamalla faneja...
Judas Priest esiintyi Helsingin Jäähallissa 3.6.2008. Keräilijöiden keskuudessa kiertänyt yleisönauhoitus konsertista on nyt kuunneltavissa kokonaisuudessaan. Kyseessä oli brittiläisen heavy metallin legendan kaksi viikkoa myöhemmin...
Uutisoimme alkuvuodesta kuinka Suomen metallisin jalkapallojoukkue HYPS P08 "Rising Force" sai sponsorikseen ruotsalaisen Sabatonin. Poikien pelit ovat kentällä olleet esimerkillisiä ja paidoissa näkyvät sponsorien...
Teknistä death metallia soittava amerikkalainen Gruesome julkaisi Loudwiren kautta cover versionsa Deathin vuoden 1988 ”Leprosy”-albumin ”Choke On It”-päätöskappaleesta. Yhtye on massiivista Death-fanikuntaa ja miehistöä...
Ensimmäistä kertaa Suomeen ja Helsingin Tavastialle saapunut Uli Jon Roth tuo monelle hevifanille muistikuvia, vaikka miehen tuotanto ei välittömästi olisi tuttua.
Rothin historia Scorpionista on yleisimmin...
W.A.S.P. esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa kolmella keikalla 40 vuotta sitten lokakuussa 1984 osana "Winged Assassins" -kiertuettaan.
12.10.1984 toteutuneesta konsertista Huittisten Huhkolinnan Urheilutalolla on julkaistu uudelleen...