Tiedote 7.6.2019
Helsinkiläinen, progressiivisen metallin asialla oleva Atom Works julkaisee usean vuoden ajan työstetyn esikoisalbuminsa ”The Life of Spice” syyskuun alussa. Klassisesta progressiivisesta rockista tutulla tavalla bändin eeppiset kappaleet kehittyvät nopeasti tempaisten kuuntelijan mukaan moniulotteiselle musiikilliselle matkalle. Yhtyeen raskasta ja melodista äänimaailmaa ovat inspiroineet muun muassa Dream Theater, Iron Maiden, Fates Warning, Genesis sekä monet muut niin legendaariset kuin nykypäivän yhtyeet.
Atom Worksin kosketinsoittaja Zsolt Szilagyi kertoo nyt julkaistavasta ensimmäisestä singlestä nimeltään ”The Atom Dance” seuraavasti:
Monipuolinen kappale tarjoilee progen ystäville niin vauhtia kuin hengähdystaukojakin kertoen oman pienen osansa koko albumin tarinasta, jossa kolme veljestä yrittävät saada isänsä yliluonnolliset kyvyt itselleen. Videon kaksi kuvauspaikkaa, karu autiomaa ja vehreä paratiisi, kuvaavat elämää, jota veljekset elävät sekä elämää, jota heidän isänsä piilottelee heiltä.
Atom Works keikalla yhdessä Overheadin ja Astral Bazaarin kanssa Helsingin On the Rocksissa 3.7.
KOKOONPANO
Steve Baker – laulu
Kasper Rosqvist – kitara
Zsolt Szilagyi – koskettimet
Niklas Finnäs – rummut
Roi Partanen – basso
DISKOGRAFIA
The Life of Spice (2019)
https://www.facebook.com/AtomWorksOfficial/
http://www.atom-works.com/
https://www.instagram.com/atomworksofficial/
https://youtube.com/channel/UCBuJp3sFLphYktEafC05bHQ
Kuva: Blaine Taylor
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.