Atlases tehnyt levytyssopimuksen: teaser-video ensi keväällä julkaistavasta levystä katsottavissa.

MAINOS:



Tiedote 16.11.2018

Keväällä 2017 Ville-Veikko Laaksosen (ex-Oceanwake) perustama Atlases on työstänyt elokuusta 2018 lähtien debyyttialbumiaan ja työstö jatkuu edelleen loppuvuoden ajan. Äänitysten aikana yhtye nappasi myös levytyssopimuksen Saksasta. Rain Without End Records julkaisee yhtyeen vielä toistaiseksi nimeämättömän esikoisalbumin keväällä 2019 niin CD:nä, vinyylinä kuin digitaalisenakin. Yhtye itse kutsuu musiikkiaan post-metalliksi, jossa genrelle ominaisiin elementteihin sekoitetaan myös mm. modernimpaa kosketin- ja rumpusamplea. Sanoitukset liikkuvat puolestaan apokalyptisen harmailla alueilla käsitellen esimerkiksi ihmismielen ja luonnon vääristymää.

Teaseri tulevalta esikoisalbumilta katsottavissa alta:

Atlases keikalla loppuvuodesta Tampereen Dog’s Homessa 17.11., Suistoklubilla Hämeenlinnassa 30.11. ja Seinäjoella Bar15:sta 15.12. Alkuvuodesta 2019 yhtye on mahdollista kokea Turun Apollossa yhdessä Calliston kanssa 12.1., Porin Montussa 25.1. ja Bar Edgarissa Loimaalla 23.2.19.

KOKOONPANO
Jamppa Lamminpää – laulu
Ville-Veikko Laaksonen – kitara
Nico Brander – kitara
Jerkka Perälä – basso, koskettimet & laulu
Rami Peltola – rummut

DISKOGRAFIA
Penumbra EP (Pest Records 2017)
Atlases/Besra -split 8” EP (omakustanne 2018)

www.instagram.com/atlasesband
https://www.facebook.com/naturmachtproductions
https://www.naturmacht.com
https://naturmachtproductions.bandcamp.com

Kuva: Milla Grönman

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.