Asphyx – Last One On Earth (1992)

MAINOS:




[three_fourth]Hollantilaisen Asphyxin Last One On Earth ilmestyi death metallin loistovuotena 1992. Asphyx luottaa raakaan ja suhteellinen simppeliin death metalliin, jonka kantava voima on Martin Van Drunen ja hänen erittäin pahansuopa örinänsä. Asphyx ei tarjoile mitään teknisiä tai kokeellisia ratkaisuja vaan tyytyy suhteellisen yksinkertaisiin riffeihin ja perusjunttaukseen, mistä Last One On Earth on yhtyeen paras työnäyte.

Albumi jatkaa jo hyväksi todetulla konseptilla, mutta tekee sen aavistuksen paremmin kuin debyytillä (The Rack 1991). Biisimateriaali on vahvempaa, vaikka levyn keskivaiheilla tulee pieniä suvantovaiheita. Levyn lopussa tulevat kappaleet ”Food for the Ingnorant” sekä etenkin ”Asphyx (forgotten war)” laittavat lopullisesti kuuntelijan hämärän rajamaille uskomattomalla riffittelyllään sekä raskaudellaan. Kyllä hyviä biisejä löytyy myös alusta ja etenkin ”Ms. Bismarck” heti avausbiisinä sisältää kuolemattomia riffejä.

Levy on omaan makuun vähän kaksijakoinen niin kuin Asphyxin musiikki yleensä. On todella hyviä ja tarttuvia kappaleita ja sitten niitä jotka vähän kuin menevät ohi tarjoamatta mitään erikoista. Doom-tyyliset raskaat hidastelut ovat Asphyxin tavaramerkki jotka välillä toimii, mutta yleensä eivät. Vaikka kappaleet ovat suhteellisen yksinkertaisia, niin temponvaihtelut pitävät musiikin mielenkiintoisena.

Levyllä on paremmat soundit kuin kahdella edeltäjällänsä ja etenkin rumpusoundi on tiukempi. Raskaat ja säröiset kitarasoundit ovat levyn kivijalka yhdessä Martin Van Drunen kuolonkorinan kanssa. Vaikka levy ajoittain tuntuu loistavalta, niin kokonaisuus hiukan kärsii parista huonommasta kappaleesta. Levyllä on kahdeksan kappaletta ja mittaa 40 minuuttia, mikä on aivan maksimi tälle levylle. Suoraviivainen pieksentä toimii kyllä pienempinä annoksina, mutta koko levyn läpikäyminen tuntuu ainakin itsestäni pakonomaiselta. Kaikesta huolimatta Last One On Earth on lajissaan hyvä levy, vaikka ei yllä aivan eurooppalaisen death metallin terävimpään kärkikastiin.

8½ / 10
Juha Karvonen
apshyxx
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
apshyx
01. M.S. Bismarck (5:03)
02. The Krusher (5:51)
03. Serenade In Lead (3:28)
04. Last One On Earth (7:09)
05. The Incarnation Of Lust (4:46)
06. Streams Of Ancient Wisdom (3:35)
07. Food For The Ignorant (4:49)
08. Asphyx (Forgotten War) (5:26)[/one_fourth_last]

Profiili |  + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-