Ascendant – A Thousand Echoes (2017)

MAINOS:




Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ei ole se ensimmäinen paikka, josta voisi odottaa metallimusiikkia kuulevansa, mutta kun tutkii vähän pintaa syvemmältä, selviää että oman skenensä sielläkin on. Eikä yhtään kehnompi olekaan, ainakin jos tähän albumiin asiaa peilataan.

Musiikillisesti vuonna 2012 perustettu Ascendant tykittää riffivetoista power metalia asteikon raskaammasta päästä suorastaan loistavan vokalistin kera ja toukokuussa 2017 ilmestynyt ”A Thousand Echoes” on bändin debyyttialbumi.

Biisit ovat raskaita ja vaikutteita on selvästi haettu mm. Iced Earthin suunnalta, sillä Jon Schaefferin riffivaraston ruuti tuoksuu ilmassa aika ajoin Ashish Shettyn sekä Alaa Abou Saadan muodostaman kitaristikaksikon rouhiessa ja tarjotessa väliin upeita sooloja. Bändin ehdoton sulttaani on kuitenkin laulaja Youmni Abou Al Zahab, jonka tulkinta on yksikertaisesti komeaa kuultavaa. Miehen ääniskaala on vakuuttava, sillä levyllä kuullaan örinää, herkempää tulkintaa ja kaikkea siltä väliltä. Raspinen ”perusääni” puolestaan tuo mieleen mm. Ragen Peavy Wagnerin.

Dubaissa majailevat muusikot ovat onnistuneet rakentamaan väkevän kokonaisuuden, sillä levyltä ei löydy ainoatakaan filleriä. Sen sijaan sekaan on päässyt pari todellista helmeä. Lyhyen ”The End Of Eden”-intron jälkeen starttaava ”Doomsday Machine” vie mukanaan vankan riffin ja hienon soolon kera ja heti seuraavaksi tarjoiltava, videobiisiksikin valikoitunut ”Walls Between Us” sisältää myös tarttuvia koukkuja. Albumin kovin sävellys kuullaan keskivaiheilla, kun miltei kauniin kertosäkeen sisältävä ”Morning Light” (vierailijana Cradle of Filthin Lindsay Schoolcraft) sulattaa viimeistään kuulijan ja vakuuttaa bändin kyvyistä. Levyn päätösraita, vajaat 13 minuuttia kestävä ”At The End Of The World” tarjoaa raskaan, ja samalla tunteikkaan lopetuksen hienolle levylle.

Ascendant onnistuu yllättämään ”A Thousand Echoesilla” täydellisesti, iskemään täysin puun takaa ja vastapalloon. Hieman päälle tunnin mittainen albumi pitää kuulijan hienosti otteessaan ja saa ajan katoamaan. Vaikka osa biiseistä iskeekin tajuntaan heti, on seassa myös piilokoukkuja, jotka alkavat tarttua useampien kuunteluiden myötä.

Harvoin tällaisia yllätysjulkaisuja vastaan tulee, mutta silloin kun näin tapahtuu, niin ovathan nämä hienoja hetkiä!

9-/10

Miika Manninen

1. Twilight Of Eden (Intro)
2. Doomsday Machine
3. Walls Between Us
4. Fog Of War
5. Morning Light
6. Land Of A Thousand Echoes
7. False Illusion
8. Tears Of His Majesty
9. At The End Of The World

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.