Apocalyptica kiertää Suomea maaliskuussa viiden keikan verran

0
286

APOCALYPTICAN SUOMEN KEIKAT JULKI.

Yhtye nähdään maaliskuussa 2020 Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Seinäjoella.

Metalliyhtye Apocalyptica nähdään viidellä keikalla keväällä Suomessa. Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista yhtyeistä starttaa Suomen kiertueensa 12. maaliskuuta Turun Logomosta. Kiertue jatkuu Tampereen Pakkahuoneen kautta Kuopion Musiikkikeskukseen – ja sieltä Oulun Tullisaliin sekä Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Keikkaillat avaa kotimainen progressiivista metallia esittävä yhtye Wheel.

Liput kiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 27. marraskuuta kello 09.

Apocalyptican yhdeksäs studioalbumi, ”CELL-0″, julkaistaan 10. tammikuuta 2020. Nämä multiplatinaa myyneet sellotaiturit palaavat uudella albumilla juurilleen 17 vuoden jälkeen; ”CELL-0” on täysin instrumentaalialbumi. Edelllisen albumin julkaisusta (”Shadowmaker”) on ehtinyt kulua jo neljä vuotta; levytystauko antoi Eicca Toppiselle, Perttu Kivilaaksolle, Paavo Lötjöselle ja Mikko Sirénille tuoretta näkökulmaa lähestyä uusia Apocalyptica-kappaleita.

Albumi on yhtyeen itsensä tuottama ja sen on miksannut Andrew Scheps (Red Hot Chili Peppers, Lana Del Rey, Metallica and Black Sabbath). ”CELL-0” nauhoitettiin Helsingissä Sonic Pump Studioilla. Kappaleet eivät syntyneet tarpeesta tehdä singlelohkaisuja, vaan yhtye halusi tehdä yhden kokonaisen taideteoksen yhdistämällä heille olennaiset elementit sellon ja metallimusiikin välillä.

Eicca Toppinen:

Näissä uusissa kappaleissa on niin monia kerroksia ja ne ovat upealla tavalla niin monimutkaisia – ettei niitä voi yrittää selittää kuulijalle auki sanoin. Mutta se on nimenomaan instrumentaalimusiikin hienous; jokainen kuulija saa vapauden tulkita kappaleet omalla, erityisellä tavallaan.

Apocalyptica juhlistaa uuden ”CELL-0” -albuminsa julkaisua alkuvuodesta yhteiskiertueella Sabatonin kanssa; kiertue starttaa Sveitsistä tammikuun 17. päivä ja käsittää 15 eri maata ja 22 keikkaa.

12.3.2020 LOGOMO, TURKU
Liput alk. 39,50€
https://www.lippu.fi/event/apocalyptica-logomo-12471354/

14.3.2020 PAKKAHUONE, TAMPERE
Liput alk. 39,50€
lippu.fi & tiketti.fi

15.3.2020, MUSIIKKIKESKUS, KUOPIO
Liput alk. 45,50€
lippu.fi

27.3.2020 TULLISALI, OULU
Liput alk. 42€
ticketmaster.fi

28.3.2020 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI
Liput alk. 34,50€
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/65531

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here