Tiedote 12.5.2021
Sellorockin kansainvälinen menestyjä Apocalyptica nousee lavalle loppukesällä Tampereella. Yhtye soittaa torstaina 5. elokuuta luonnonkauniissa Viikinsaaressa. Konserttilipun hintaan sisältyvät laivamatkat Tampereen kesäkeitaaseen ja takaisin.
Helsinkiläinen Apocalyptica nousi maailman tietoisuuteen vuonna 1996 ensilevyllään Plays Metallica by Four Cellos. Sen jälkeen bändi on julkaissut yhdeksän pitkäsoittoa ja laajentanut taiteensa kuvaa. Nykyistä Apocalypticaa kuvataan termeillä sinfoninen, progressiivinen ja neoklassinen metalli.
Urallaan Apocalyptica on esiintynyt noin 50 eri maassa ja myynyt maailmanlaajuisesti 4,5 miljoonaa albumimittaista levyä.
Apocalypticassa soittavat sellistit Eicca Toppinen, Perttu Kivilaakso ja Paavo Lötjönen sekä rumpali Mikko Sirén. Yhtye julkaisi viimeisimmän albuminsa Cell-0 tammikuussa 2020, jonka jälkeen maailmantilanne on tuottanut hallaa myös Apocalyptican keikkakalenteriin.
Tampereen kesän 2021 megakonserttissa elokuussa tullaan kuulemaan ja näkemään patoutunutta elävänä soittamisen iloa ja huippuunsa viritetty raskaan rockin ja klassisen musiikin elementit yhdistävä show.
Ennakkoliput tapahtumaan tulevat myyntiin perjantaina 14. toukokuuta kello 9.
APOCALYPTICA
to 5.8.2021 Tampere, Viikinsaari
Liput alk. 45 e (Lippupiste), 50 e satamasta
Ennakkomyynti alkaa pe 14.5.2021 klo 9
– lipunhintaan kuuluvat meno- ja paluulaivamatkat
– ensimmäinen laiva saareen klo 16, non-stop kuljetukset
– ensimmäinen esiintyjä klo 18, Apocalyptica klo 20
– lipunhintaan kuuluvat meno- ja paluulaivamatkat
– ensimmäinen laiva saareen klo 16, non-stop kuljetukset
– ensimmäinen esiintyjä klo 18, Apocalyptica klo 20
Lähde: Nem
Kuva: Peter Saari
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.