Alice Cooperin viides sooloalbumi ”Flush The Fashion” (Alice Cooper Groupin levyt mukaan lukien kyseessä oli jo 13.) täyttää komeat 40 vuotta, joten otetaan merkkipäivän kunniaksi tämä tietyllä tapaa unohdettu teos suurennuslasin alle.
”Flush The Fashion” osui Cooperin uran synkimpään vaiheeseen, sillä mies kamppaili levyä tehdessä päihdeongelmien kanssa. Toisin kuin seuranneista kolmesta LP:stä (”Special Forces”, ”Zipper Catches Skin” sekä ”DaDa”) on Cooperilla omien sanojensa mukaan jotain muistikuvia tästä parhaiten Queenin tuottajana tunnetuksi tulleen Roy Thomas Bakerin kanssa työstetystä levystä. Joka tapauksessa miehen kamppailu päihdehelvetissä jylläsi levyn tekovaiheessa voimalla ja tämä huomioiden ”Flush The Fashion” on kohtuullisen järkevän kuuloinen kokonaisuus.
Albumi käynnistyy ”Talk Talkilla”, joka naittaa yhteen Alicen edellisen vuosikymmenen glam rockin ja levyn julkaisuaikoihin listoilla jyllänneen uuden aallon komeasti rokkaavaan pakettiin, tosin biisin kasarisyntikat nostavat kieltämättä pienen hymyn huulille. Tätä kasarisoundia on sitten luvassa täysi laidallinen levyn tunnetuimmassa ja parhaassa biisissä, eli ”Clones (We’re All)”, joka muistuttaa Gary Numanin tuotantoa.
Balladi ”Pain” vie kuulijan matkalle Alicen mielen tummalle puolelle. Mukavan kuuloinen ja usein unohduksiin jäävä biisi. ”Leather Boots” yrittää naittaa rockabillyn ja uuden aallon vähemmän onnistuneesti. Biisistä löytyy komeaa kitaransoittoa parhaiten Elton Johnin yhtyeestä tunnetulta Davey Johnstonelta. Johnstonen ansioihin levyllä voi lisätä myös sen, että mies kantaa monessa liemessä keitetyn sessiokosketinsoittaja Fred Mandelin ja Alicen kanssa päävastuun levyn biisinteosta.
”Aspirin Damage” on synkkä ja kohtalaisen toimiva esitys, mutta kasarisyntikat lisäävät siihen tahatonta komiikkaa. ”Nuclear Infected” jatkaa samalla new age -teemalla, ollen tyhjänpäiväinen välipala. ”Grim Facts” onnistuu paremmin, ei vähiten komean kitarariffinsä ja kapakkapianonsa vuoksi, kuten onnistuu ”Model Citizen”, joka tuo mieleen Frank Zappan suoraviivaiset rokkivedot.
Levyn loppusuoran aloittaa komeasti nimetty ”Dance Yourself To Death”, joka rokkaa hyvin lähellä vanhan Alice Cooper Groupin hengessä, tosin biisin kasarituotanto estää kappaletta puskemaan läpi niin ilkeästi, kuin puitteet ansaitsisivat. Viimeisenä kuultava ”Headlines” sisältää todella maukasta Johnstonen kitarointia, mutta kertosäe ei valitettavasti nouse jaloilleen.
10 biisiä ja 28 minuuttia ja 27 sekuntia uutta aaltoa naitettuna glam rockiin, siinä on ”Flush The Fashion” pääpiirteissään. Osa biiseistä toimii paremmin, osa huonommin ja ei tätä missään nimessä voi väittää Alice Cooperin uran kruununjalokiveksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi huono levy.
”Flush The Fashion” on tehty huurussa ja tämä kuuluu albumilta. Rockin historia on tunnetusti täynnä loistavia levyjä, jotka on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena. Tähän ryhmään ”Flush The Fashion” ei kuulu. Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan miltä Alice Cooper kuulosti tasan 40 vuotta sitten, on tämä albumi lyhyt aikamatka kyseiseen aikakauteen.
6/10
Ilkka Järvenpää
1. Talk Talk
2. Clones (We’re All)
3. Pain
4. Leather Boots
5. Aspirin Damage
6. Nuclear Infected
7. Grim Facts
8. Model Citizen
9. Dance Yourself To Death
10. Headlines
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}